Chamberyssa kävimme kaupassa ja tutustuimme raakamaitoautomaattiin, josta saa ostaa pullot ja täyttää ne itse maidolla. Maidon saa ostaa myös omiin astiohin. Automaatista ostettu pullo maksaa 30 senttiä ja maito euron litra. Maidon toimittaja on nimetty farmi Chamberyssa ja maito on lypsetty aamulla, jäähdytetty neljä-asteiseksi, ja sama kylmäketju toimii siihen asti, kun maito otetaan automaatista. Puhtautta valvotaan pistokokein ja laatu pidetään korkeana. Mikä sen hienompaa, kuin saada oikeaa maitoa juuri sen verran, kun itse haluaa!
Chamberysta ajelimme pikkutietä Chartreusen alueelle, samoille seuduille, jossa olimme käyneet jo huhtikuussa. Ajoimme taas Ranskan ensimmäisen tunnelin läpi ja illan hämärtyessä hakeuduimme parkkiin Les Echellesin kylään. Varsinainen parkki, eli leirintä-alue oli suljettu kesän jälkeen, joten paikka löytyi keskustasta, postin ja kahvilan välistä. Ilma oli vielä lämmin, melkein kaksikymmentä astetta ja teimme kierroksen kaupungilla ennen pimeää.
Yön aikana pohjoinen ilmamassa vyöryi kohti etelää ja saavutti meidätkin, vesisade ja tuuli pudottivat lämpötilan kahdeksaan asteeseen. Aikainen aamu keskustassa kuului liikenteen metelinä aamuvirkkujen käydessä kahvilassa espressolla ja postin valmistellessa päivän jakoja. Harmaa sää ympäroi meidät lähtiessämme liikkeelle.
Reitti Les Echelles - Montelimar
Sous Crosseyssa oli taas surullisenkuuluisat "Route Barree"- ja "Deviation"-kyltit, jotka ohjasivat meidät pikkutielle ja korkealle, lähes 1200 metriin. Ja siellä vesisade muutti rännäksi ja maahan jäi jo valkoistakin, lämpötila oli alimmillaan nollassa. Tuulta ei sentään vielä ollut kuin nimeksi, ja ratinvääntö metsässä piti lämpöisenä.
Metsästä pääsimme Voironiin ja siitä alas Voreppeen ja Sassenagesta rohkeasti Chartreusen Massifin poikki länteen. Hyvä tie ajaa, eikä enää sadettakaan, mutta tuuli oli alkanut voimistua. Saavuimme juuri ennen kahtatoista, siis lounasaikaa, Saint-Nazaire-en-Royansiin. Kaupunkia hallitsee akvadukti, jota pitkin kulkee vesi Bournen järvestä Valencen laaksoon. Rakennelman juurelta löytyy myös luolasto, jossa Cro-Magnon ihmiset ovat eläneet, ja sehän tarkoittaa myös sitä, että kaupunki on ollut jo keskiajalla merkittävä asutuskeskus. Pikainen kierros kapeilla kujilla ja lounaalle.
Lounaaksi söimme päivän menun, alkuruokana oli friteerattuja taimenen poikasia rakuunamajoneesin kera, pääruoka oli naudanpihvi ranskalaisilla ja jälkiruokana suklaamousse kermavaahdolla. Frittikalat olivat hyviä, vaimon ranskalaiset vaihdettiin pyynnöstä kasviksiin, eli kesäkurpitsaa provencen mausteissa haudutettuna ja tietty suklaamousse tiivisti kaiken vatsaan niin, ettei tarvinnut enää miettiä syömistä sinä päivänä!
Siinä ruokaillessamme katselimme paikallista lounaskäytäntöä, ensin otetaan aperitiivit, tietty alkoholipitoiset, ruoan kanssa otetaan pari lasia viiniä, ja kaiken päälle hypätään rattiin ja lähdetään iltapäiväksi kuka minnekin. Pari viinilasia lisää tai jälkiruokapastis, ei se niin tarkkaa ole, koska se on maan tapa. Seinällä kyllä kerrotaan alkoholin liikakäytön vaaroista, mutta aika yleisellä tasolla. Suomalainen mantra, "jos otan, en aja", olisi varmasti suuri menestys ranskalaisessa stand-up esityksessä!
Rhonen rantatie D86 kutsui ja ajoimme sitä Montelimariin, nougat-kaupunkiin. Pohjoistuuli oli alkanut voimistua ja näiltä tienoilta etelään sitä kutsutaan mistral-tuuleksi. Pyörimme keskustan tuntumassa ison punaisen sian ympäri ja TOMTOM ohjasi ensimmäiselle, matkailuautoparkiksi merkitylle alueelle ihan keskustan vieressä. Mutta, sisäänajettaessa olikin matkailuautojen kieltomerkki. No, ranskalaiseen tapaan - ja sesongin ulkopuolella, ei niistä tarvitse välittää ja tuuppasimme auton parkkiin sinne henkilöautojen sekaan.
Vieressä oli sympaattinen Pösö, nähtävästi pidempiaikaisessa säilytyksessä, koska ketään siinä ei käynyt koko aikana. Varsinainen ja virallinen parkki on keskustasta pari kilometriä hautausmaan takana, ihan kohtuullinen paikka sekin, näytti maksuautomaatti olevan talviunilla jo.
Montelimar on tosiaan nougat:in kotikaupunki, RN7, eli Route National 7 menee keskustan läpi ja se oli aiemmin valtaväylä Välimerelle. Täällä pysähdyttiin ostamaan nugaata matkaevääksi, mutta nyt moottoritie kiertää kaupungin ja vie asiakkaat, joten suuret tehtaat ovat saaneet sulkea ovensa. Pikku käsityöläisvalmistamot sen sijaan jatkavat turisteille myymistä. Se punainen sika ja vielä toinenkin, suuri punainen kissa mainostivat nykytaiteen museota.
 |
| Pulu nukkuu isojen siipien suojassa |
Yöstä alkaen tuuli voimistui ja puhdisti taivaan. Se oli oikea mistraali, joka siivitti meidät moottoritietä pitkin ensin Nimesiin, sieltä kohti Arlesia ja lopulta Camarguen läpi Välimeren rantaan Saintes-Maries-de-la-Meriin. Kaupungissa on kaksi leirintä-aluetta; lännessä keskustasta vajaan kolmen kilometrin päässä ja toinen keskustan tuntumassa länsipuolella. Molemmat ovat ihan rannan tuntumassa. Parkkeja löytyy useampikin, heti kaupunkiin tullessa on yksi hiekkakenttä vasemmalla puolella, sitten pienempi keskustan vieressä olevan kämppärin vieressä ja varsinainen iso rantaparkki kämppärin ja meren välissä. Tämä oli tilanne nyt syksyllä, jos katselee Googlen satelliittikuvia, niin siellä ei noita kahta ensimmäistä parkkia ole annettu matkailuautoille, vaan niissä on henkilöautoja. Ja kesällä näyttää siltä, kuin helminauhat kiertäisivät rantaa, kun matkailuautoja on jonossa parkissa rannan vieressä.
Ranskalainen elämäntapa näytti päivällä meille tyypillisimmät puolensa; ensiksikin leirintä-alueen respa oli lounassulki, ja aukesi vasta kahdelta. Ja kun kello oli vasta vähän yli puolenpäivän, niin saimme odottaa. Ajoimme kauppaan, mutta sekin oli lounassuljettu ja avautuisi puoli neljältä, joten ajoimme kämppärin viereiseen parkkiin odottamaan. Ah, kaasupullo tyhjeni viimein, mutta saimme sentään ruoan tehtyä. Ja ruokaillessamme, kentälle ajoi paikallinen pikkupoliisi jakamaan muistilappuja, että kyseinen parkki suljetaan iltakuudelta... Selvä... kämppärillehän olimme menossa...
Ennen kuin respa aukeaisi meillä oli aikaa vaihtaa kaasupullo, huoltoasema löytyi parin sadan metrin päästä. Mutta, meilläpä sattuikin olemaan väärän värinen pullo! Meidän vanha kaasupullo tuli Butagazilta ja huoltoasema myi vain Totalgazin pulloja. Olisimme saaneet vaihdettua oman toimittajamme pullon Aigues Mortesissa, edestakainen matka 60 kilometriä... Ostimme kuitenkin uuden pullon ja vanha jäi huoltoaseman pihaan, hinta 33 euroa. Merde!
Tätä kaikkea teimme ajankuluksemme sillä aikaa kun paikalliset olivat lounaalla. Ja minkälaisessa säässä: aurinko paistoi siniseltä taivaalta, mutta mistraali puhalsi pohjoisesta tuoden kylmää viimaa ja nostaen kaiken irtonaisen hiekan koko Rhonen laakson matkalta. Joka paikka oli hiekkapölyn peitossa ja iholla tuntui jatkuva pistelevä hiekkapuhallus.
Kämppärille pääsimme heti kahden jälkeen, tilaa oli runsaasti ja käänsimme auton pensasaidan myötäiseksi, että saimme tuulensuojan sivuovelle. Kyllä siinä pihassa juuri ja juuri istui shortseissa auringossa, jos ei kauheasti välittänyt minitornadoista auton vieressä, jotka pyörittivät hiekkaa ylös.
Kävimme rannassa kävelemässä, ei ollut juurikaan väkeä, ja jotenkin tuntui suomalaiselta, kun hiekka lensi merelle päin kuin lumi konsanaan. Korkeat kivivallit rantatien ja meren välissä nekään eivät antaneet suojaa massiiviselle ilmavirtaukselle. Urheasti kävimme keskustassa tuulitunneleissa, talot eivät juurikaan suojanneet, ihmisiä oli kuitenkin liikkeellä melko paljon. Saimme myös hälyn autoltamme, tuulenpuuskat heiluttivat sitä sen verran, että liike-anturit reagoivat. Kaiken kaikkiaan tuosta iltapäivästä seuraavaan aamuun ei paikasta jäänyt mieleen kuin hampaissa narskuva hiekka ja kylmän tuulen sekä kuuman auringon kontrasti.
Ah, aamu valkeni kirkkaana ja melkein tyynenä, meren kohistessa hiljaisena taustalla. Kämppärillä oli leipämyynti avoinna ja sieltä sai hakea raikkaassa aamusäässä (+10) tuoreet croissantit. Siirsimme auton pois kämppäriltä rantaparkkiin, portilla oli kaveri ottamassa 10 euroa vuorokausimaksua. Sitten lähdimme uudestaan tutustumaan ympäristöön. Hiekkarannat ovat suurten aallonmurtajien välissä kuin taskuina ja niihin huuhtoutuu jatkuvasti simpukankuoria.
Parkista länteen on keskusta, matalissa rantakortteleissa hotelleja sekä ravintoloita, rannasta pois päin ydinkeskustassa talot ovat hieman korkeampina, ja kirkko tietysti korkein. Yleisilme on kuitenkin matala. Kulttuurillisesti paikka on todellinen sekoitus; jo mainittuja ranskalaisia tapoja, sitten espanjatyylistä ruokaa-musiikkia-arkkitehtuuria, amerikan malliin karjapaimenvarusteita ja lopuksi mustalaiskulttuuria.
Itään parkista aukeaa sisälahdet ja kosteikkoalueet, ihan lähellä pääsee näkemään flamingoja ja muita vesilintuja, sekä tyypillistä hevoselämää paikallisten valkeiden hevosten selästä. Ratsastustiloja löytyy joka paikasta ja hevosilla liikutaan keskustassakin.
Ruokapaikat tarjoavat paellaa, paellaa ja paellaa. Toki saa muutakin, simpukoita, kalaa, härkää, pizzoja ja tietysti paellaa. Hinnat ovat edullisia, mutta ruoan laadulta on turha odottaa mitään. Kaupungilta löytyy myös hintaviakin paikkoja, joissa voisi olettaa ruoan olevan laadukasta ja hyvää. Tattariletut (galettes), jotka otimme välipalaksi, eivät koskaan tuota pettymystä, ne osataan Ranskassa tehdä aina. Matkailuautolla liikuttaessa kannattaa tankata jääkaappi ennen tänne tuloa, sillä kauppojen valikomat ovat rajatut ja hinnat korkella.
 |
| Leirintä-alueen uima-altaat |
 |
| Albin tuulensuojassa (?) |
 |
| Rantaparkki |
 |
| Rantaparkin portti |
 |
| Hevosmiesten (ja -naisten) tarvikkeita |
 |
| Turistikrääsää |
 |
| Ravintolakatu |
 |
| Kävelykadulle EI ilman paitaako ? |
 |
| Lisätilaa matkalle |
 |
| Les Saintes Maries |
 |
| Tätä vaan pitää ihmetellä; nyrkkirautoja, heittoveitsiä, stilettejä... |
 |
| Välipalaa, huomaa espanjalainen Cruzcampo olut... |
 |
| Kirkko keskellä kylää |
 |
| Tori se on täälläkin, lauantai-aamuisin |
Vietimme toisen yön rantaparkissa ja aamulla se portilla rahastanut kaveri kävi kiertämässä kaikki autot, sillä portti oli miehittämätön iltakuuden jälkeen ja sisään pääsi maksamatta.
Hieno paikka, jonne varmasti palataan, mutta ehdottomasti taas turistisesongin ulkopuolella, koska lomakuukausina siellä on liikaa väkeä.
Lauantai-aamuna suuntasimme Avignoniin hienossa kesäsäässä jälleen. Arlesissa olisimme halunneet pysähtyä katsomaan vanhaa keskustaa, mutta toripäivä tukki kaikki kadut ja tyydyimme kurvaamaan keskustan liepeiltä pois. Löysimme kuitenkin jotain vanhaa katsottavaksi, Tarasconin vanhan linnan! Kierros linnan saleissa ja pääsy katolle katsomaan maisemia oli vaikuttava kokemus. Lisää linnasta toisessa postauksessa.
Avignonista löytyi joen rannasta kämppäri, joka on täyden palvelun paikka hostellineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Ja ne paikat, meilläkin oli 12x8 metriä oma, pensasaidoilla rajattu alue, tosin nökötimme ihan toisessa laidassa, jossa oli jäljellä pieni kaistale nurmikkoa. Koiria ei viitsinyt juoksuttaa pölyisellä mullalla turhaan.
Avignon kaupunki on taas sellainen, että siellä on Historiaa enemmän kuin voisi kuvitellakaan. Se on ollut paavien pääkallopaikka ja linnoitukset ovat edelleen nähtävissä vanhan kaupungin ympärillä. Tietysti Avignonin keskeneräinen silta on SE nähtävyys, jonka kuvista kaupunki tunnetaan. Rhone-joki virtaa leveänä kaupungin vieressä ja rannassa on useita suuria matkustaja-jokilaivoja. Yhden yön pysähdys on aivan liian lyhyt aika nähdä edes murto-osa kaikesta siitä suuruudesta, mikä Avignonissa on ja roomalaisajalta lähtien, mutta ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa paavien palatsi.
 |
| Terrrve kaveri! |
 |
| Paavien palatsi |
Sunnuntai-aamu ja illaksi kotiin, näin oli ajatus, ja alkumatkasta lähdimme ajelemaan pikkuteitä Provencen läpi pohjoiseen. Emme viitsineet poiketa Chateauneuf-de-Papessa, koska se on jo liian trendikäs paikka, pieni maalaiskylä pilattu viinihypellä. Suze-la-Roussessa poikkesimme viinimyymälään linnan juurella, Rhonen laaksossa kun olimme ja Cote du Rhonen viinit maistuvat meille. Ostimme kolme pulloa, pari punaista ja yhden roseen, ja sen jälkeen menimme tutustumaan itse linnaan. Se on rakennettu 1100-luvulla ja toiminut metsästystukikohtana, sotilaallisena linnoituksena ja nykyään siellä on Universite de Vin, eli viiniyliopisto. Varsinainen kierros linnassa sisältää lyhyesti linnan historiaa, sitten viinin historiaa ja lopuksi viiniyliopiston esittelyn. Tästäkin linnasta ja sen teemasta lisää tulevissa postauksissa.
 |
| Piknikvarusteet, petankki ja pari pulloa viiniä! |
Jatkoimme vielä pikkuteitä pohjoisen suuntaan, Viviersissä oli pakko pysähtyä tauolle ja tehdä kierros keskiaikaisessa kaupungissa, vierailla kaupungin Notre-Damessa ja levähtää kukkulalla sen vieressä katsomassa vanhan kaupungin kattoja.
 |
| Huomaa kirkonkellon avoin sijoituspaikka. Mistral-tuulen vuoksi kellotorneja ei ole rakennettu umpinaisiksi, vaan kellot ovat ulkona. Tämä on tyypillistä Rhonen laaksossa. |
 |
| Harvoin katolisissa kirkoissa on ristiinnaulittua näkyvissä missään, mutta Viviersissä on sitten laitettu kerrasta paremmaksi, oikein pääkallon, luiden ja käärmeen kera! |
Nyt alkoi tuntua siltä, että pikkutiet ja vanhat kaupungit riittävät ja suuntasimme moottoritielle. Juuri ennen motaria näimme matkailuauton ajaneen kaiteen yli ojaan, siitä on videopätkä aikaisemmassa kirjoituksessa. Liikenne motarilla veti jouhevasti ja pimeys laskeutui kiertäessämme Chartreusea. Kesän lämpö loppui suunnilleen samaan paikkaan ja kotikulmille saapuessamme asteita oli enää +9... Ensilumi oli sentään sulanut pois Juran päältä.
Moottoritiemaksu Valencesta Geneven porteille on hyytävät 41 euroa meidän autolla, kyllähän matka joutuu paljon nopeammin, vähintään tuplat ajassa olisi mennyt ajaessa maksuttomia teitä.
