Suunnaksi otettiin Linderhofin linna, se, jossa Ludwig II asui kahdeksan vuotta ja rakennutti sen itselleen omanäköisen paikan. Reitti kiersi ensin Itävallan puolelle Tiroliin, ja moottoritie olikin vinjettivapaa! Huristelimme Reutteen, josta lähdettiin kiipeämään pientä tietä ylöspäin. Saavuimme ensin Planseelle, joka on tirolin toiseksi suurin järvi vuorien välissä. Pinta-alaa järvellä melkein kolme neliökilometriä, ja syvyyttä enimmillään 78 metriä! Rannassa jopa paikallisen pursiseuran laiturit, joissa oli enää kaksi venettä, ja toisesta masto poikki. Rannassa oli myös varoitukset lumivyöryistä, joten voi hyvin kuvitella, että jyrkiltä rinteiltä järven jäälle vauhdilla tulevat lumimassat saavat aikaan aikamoisen tsunamin. Upeita maisemia ja järven vesi vihreän läpikuultavaa!
Tie Linderhofiin nousee reiluun 1,2 kilometriin vuorten solissa ja yhtäkkiä keskellä ei mitään ilmestyy eteemme ‘Alpenhotel Ammerwald’. Maisemat eivät näytä siltä, että siellä olisi mitään turistipyydyksiä tai muita, mutta onhan siellä kuitenkin jylhät alpit ympärillä. Paikka on BMW groupin omistama kokous- ja lomahotelli, joka kyllä mainostaa lähiseutuja ulkoilun teemalla, mutta talvilajit eivät ole mainittuina hotellin sivuilla. Lumisimpaan aikaan hotelli on varmasti oikea rentoutumispaikka...
Linderhofin linna oli talvivarustuksessa, eli puutarha oli ruskan väreissä ja kaikki suihkulähteet ja patsaat olivat pakattu hyvin piiloon talven sateilta. Pihalla tehtiin kaivaustöitä ja liikkumista oli rajoitettu huomattavasti. Suuri nähtävyys, Grotto, on kiinni talven, se aukeaa seuraavan kerran maaliskuun 27. päivä, joten ainoa nähtävyys oli itse linna, pieni kivitalo, jonne olisi ollut mahdollisuus mennä kierrokselle. Emme kuitenkaan jonottaneet sinne, vaan kiertelimme puistoa upeasssa auringonpaisteessa. Tänne on kuitenkin palattava keväällä katsomaan paikat uudelleen.
Vielä kolmaskin linna olisi tämän erikoisen kuninkaan jäljiltä, Chiemseen järvessä olevassa saaressa. Iltapäivä oli jo niin pitkällä, että ajoimme Chiemseen rantaan, mutta siellä oleva leirintä-alue ei houkutellut jäämään viileään tuuleen, joten etsiydyimme vähän sivummalle. Lopulta löysimme itsemme jo pimeän laskeutuessa Aschaun kaupungista, jossa ei kuitenkaan ollut matkailuautoille sopivaa parkkia, vaan tuuppasimme keskustan parkkipaikalle yöksi. Sunnuntai-iltana viereiseen pizzaravintolaan tulikin väkeä niin paljon, että jossain vaiheessa parkki oli täynnä.
 |
| Katsaus saksalaiseen juomatarjontaan |
 |
| Aschaun liikenneympyrä |
Olemme ajaneet itään, ja näin pitkälle jo tultuamme jatkaisimme Kotkanpesälle, mutta netistä ilmeni, että se on suljettu talveksi ja siellä vieressä sijaitseva suolakaivosmuseokin on maanantaina kiinni… Jep, nyt ei sitten ajetakaan enää siihen suuntaan, vaan huomenna mennään katsomaan Dachauta Münchenin pohjoispuolella.
Nopeusrajoitukset ovat välillä hämmentäviä sekä Saksassa että Itävallassa. Saksan moottoriteillä suositus on 130 km/h, mutta GPS ei näytä minkäänlaista rajoitusta, ja sen huomaa, kun mersut sujahtavat ohi. Pienemmillä teillä GPS:n nopeusrajoitus näyttää olevan 100 km/h, ja liikenne pyrkii kulkemaan sen mukaisesti, eli matkailuautolla on aina jaloissa. Tosin, teiden varrella on erikseen nopeusrajoituskyltit, 80 km/h tai 70 km/h, ja TOMTOM silti näyttää 100 km/h. Vielä yksi ihmettelyn aihe Saksasta: keltainen, pyöreä liikennemerkki, jossa vasemmalla puolella kaksisuuntaiset nuolet ja numero 50 ja oikealla puolelle nuoli menosuuntaan ja luku 100. Ja vielä parempaa, samanlainen merkki, jossa yläpuolelle nuoli menosuuntaan, henkilösuton kuva ja luku 50 - ja - alapuolelle nuoli menosuuntaan, panssarivaunun kuva ja luku 16 ! Kuka osaa kertoa, mitä nuo merkit tarkoittavat ?
Itävallassa huvittaa, kun rajoitus on 100 km/h, mutta liikenne merkin alla lukee 50 km/h ‘Freiwilligt’, eli vapaaehtoisesti voi ajaa viittäkymppiä…
Näin sunnuntaina liikenne Saksassa on vilkaampaa kuin Ranskan puolella. Etenkin, kun olemme ajaneet tänään pienempiä teitä, niin liikennettä on ollut huomattavasti enemmän, kuin mihin olemme
tottuneet Ranskassa. Tullessamme Linderhofista liikenne pysähtyi onnettomuuden vuoksi, mutta pääsimme kiertämään paikan pikku peltoteitä pitkin. Uskalsimme lähteä ajamaan muiden perään, sillä sää on ollut niin kuivaa, ettei pelkoa kiinnijäämisestä ollut. Onnettomuuspaikalla oli useita ambulansseja ja sinne meni vielä paloautokin, kun olimme jo päässeet ohi. Tie oli kokonaan poikki liikenteeltä, lieneekö ollut nokkakolari… Mutta verrattuna Ranskaan, siellä sunnuntaisin ei kylissä näy juuri ketään ja liikenne vähäistä. Täällä huomio kiinnittyy vauraisin ja hyvin hoidettuihin kyliin ja kaupunkeihin, ihmisiä ja autoja liikkuu paljon, ilmeisesti olemme paljon vauraammalla alueella täällä Baijerissa..
Matkailu tähän aikaan on erilaista kuin kesäkeleillä. Suurimman muutoksen aiheuttaa aikaisin tuleva pimeys, kun parkkiin pitäisi ehtiä mielellään jo neljän aikoihin iltapäivällä. Viiden jälkeen on jo pimeää, eikä ulkona voi nauttia illasta, lämpötilan laskiessa viiteen asteeseen. Illalla onkin hyvää aikaa lukea, kuunnella radiota ja kirjoittaa blogia. Koirat tietysti vaativat iltaohjelmaa, kaksi vanhinta ovat tyytyväisiä, kun saavat iltaruoan ja pääsevät vähän jaloittelemaan, mutta nuorin vaatii vähän pidemmän iltalenkin pimeässä. Nukkumaan tulee mentyä aikaisin, ja aamulla herää vastaavasti aikaisemmin. Lämmitystä saa pitää päällä koko yön, onneksi se pitää tällaisen pienemmän auton tasaisen lämpimänä. Meillä ei ole ollut ongelmia lämpötilaerojen kanssa, koska lämpö puhaltaa enimmäkseen auton etuosaan ja kiertyy sieltä taakse.
