Viime vuoden saastepäivien liikennerajoitukset ovat vielä muistissa, silloin ajoja rajoitettiin antamalla ajo-oikeus vuoropäivin parillisiin tai parittomiin numeroon päättyviin rekisterinumeroihin. Ja ranskalaiseen tapaan tämä oli yksilönvapauden rajoittamista, ja liikenteessä ajoivat mitkä numerot tahansa joka päivä... Yritettiin sitä valvoa ja poliisit sakottivat ajo-oikeudettomia, mutta niitä oli yksinkertaisesti vain liikaa, että asia olisi saatu kuriin.
Viimeisimmät suunnitelmat koskien Pariisia sisältävät tiukempia rajoituksia, esimerkiksi Rue de Rivoli ja Champs-Elysées olisivat vain vähäpäästöisille ajoneuvoille sekä 1-4 kaupunginosissa sallittaisiin vain taksit, bussit, jakeluautot ja asukkaiden ajoneuvot. Kartassa nämä kadut kulkevat metrolinja 1:n kohdalla. Kaupunginosarajoitukset tulisivat olemaan allaolevan kuvan mukaisesti juuri se alue, jossa sijaitsevat Louvre, Pariisin kaupungintalo ja Pompidou kulttuurikeskus, eli Place de la Concordelta kaakkoissuuntaan lähes Bastillelle saakka. Pariisissa käyneet muistanevat tuon alueen ruuhkaisuuden, mutta kieltämällä dieselautot tällä alueella, ohjataan se liikennemäärä jonnekin muualle, eli siirretään ongelmaa, ei ratkaista sitä...
Käytännön toimenpiteitä on nyt ehdotettu iham muualla kuin pääkaupungissa; Alpes-Maritime departementti kaakkois-Ranskassa, listasi 52 kaupunkia, joissa tullaan rajoittamaan dieselautojen liikennöintiä saastepäivinä, alkaen ensi vuoden alusta. Rajoitukset koskevat kaikkia yli 15 vuotta vanhempia dieselautoja, jotka tullaan merkitsemään liikennevalotarroin, punainen väri kieltää ajon, keltainen sallii jonkinverran ajoa ja vihreällä ei ole merkitystä ajamiseen. Ja ajorajoitukset koskevat nimenomaan niitä päiviä, jolloin saastearvot ovat huipussaan.
Nizzan kaupungin virallisessa tiedotteessa kerrotaan kaupungin pormestarin Christian Estrosin saada aikaan urbaanin ympäristöpolitiikan toimenpiteitä estämään ilmansaasteita. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...
Mutta, departementissa on listattu kaupungit, joissa värilliset tarrat tulevat ohjaamaan liikennekäyttäytymistä alkaen ensi vuonna, ja ne ovat:
Antibes, Aspremont, Auribeau-sur-Siagne, Beaulieu-sur-Mer, Berre-les-Alpes, Biot, Cabris, Cagnes-sur-Mer, Cannes, Cantaron, Carros, Castagniers, Châteauneuf-Grasse, Châteauneuf-Villevieille, Colomars, Contes, Drap, Falicon, Gattières, Gourdon, Grasse, La Colle-sur-Loup, La Gaude, La Roquette-sur-Siagne, La Trinité, Le Bar-sur-Loup, Le Cannet, Le Rouret, Le Tignet, Mandelieu-la-Napoule, Mouans-Sartoux, Mougins, Nice, Opio, Pégomas, Peymeinade, Roquefort-Les-Pins, Saint-André-de-la-Roche, Saint-Jean-Cap-Ferrat, Saint-Jeannet, Saint-Laurent-du-Var, Saint-Paul, Spéracèdes, Théoule-sur-Mer, Tourrette-Levens, Tourrettes-sur-Loup, Valbonne, Vallauris, Vence, Villefranche-sur-Mer, Villeneuve-Loubet
Kuinka tämä tulee käytännössä vaikuttamaan turistiliikenteeseen, siitä ei ole vielä tietoa, mutta kerron lisää, kun on taas uutta kerrottavaa.
Kiitos, minä ainakin luen asiasta mielelläni lisää!
VastaaPoistaMelian