Ja mikäs olikaan nauttiessa päivästä, auringon helliessä lämmöllään paikalle saapuneita. Markkinakojuista myytiin kaikkea elävistä kanoista lähtien ja mikä mukavinta, kaikki varsinaisen markkinakrääsän myyjät olivat jääneet pois. Paikalla oli nimensä mukaisesti käsityöläisiä esittelemässä niin syötäviä tuotteitaan, kuin myös koriste-esineitä ja joululahjoiksi sopivia oikeita tavaroita, ei mitään Kiina-roskaa.
Markkinoiden ja viinin lisäksi tapahtumassa oli näytillä vanhoja ranskalaisia autoja sekä traktoreita!
Sympaattinen Pösö vuodelta 1953, mallia markkina, avattava sivuikkuna myyntitiskiä varten! |
Peugeot triporteur |
Yksisylinterinen, 18 litran diesel ! |
Traktoreiden cafe racer! |
Oikeat Autot, Renault Alpine ! |
Uusi viini on Taradeaun viininkasvattajien tuotantoa, siis täysin paikallista, eikä sitä tässä vaiheessa riitä vientiin edes muualle Ranskaan. Mutta se tässä tapahtumassa olikin tärkeintä, saada paikallista viiniä paikallisille maisteltavaksi, jotta lähituotanto pysyy voimissaan ja vanhoja perinteitä kunnioitetaan vastaisuudessakin.
Se varsinainen Beaujolais Nouveau tuotetaan nimensä mukaisesti Beaujolais:in alueella ja laitetaan myyntiin marraskuun kolmantena torstaina, tänä vuonna siis 19.11. Tämä viini on osattu markkinoida maailmanlaajuisesti, ja siitä on saatu oikea trendi, jokaisenhan viinintuntijan on maistettava sitä heti, kun se julkaistaan. No, tässäkin, kuten yleensäkin kaupankäynnissä, lieveilmiöt voiton maksimoimiseksi aiheuttavat epämääräisyyttä, eivät kaikki Beaujolais Nouveau-viinit täytä alkuperäisvaatimuksia, vaan ovat jotain sinnepäin. Varmuudella sitä oikeaa saa vain Beaujolaisin alueella.
Toinen aamu Pariisin kauhujen yön jälkeen - ja elämä jatkuu, kuin mitään pahaa ei olisikaan tapahtunut.
Ai niin, sehän tapahtui Pariisissa, kaukana sekä maantieteellisesti, että henkisesti. Mutta, juodaan sielläkin ranskalaista viiniä, toivottavasti siellä on nyt kaikki hyvin. Ja eihän täällä Taradeaussa viinijuhliin tule muslimit, saati käy edes toripuodissa ostamassa kuivattua porsaanmakkaraa. Näin se vain on.
Uskomaton artikkeli! Todella hyviä ja mielenkiintoisia ideoita, kiitos kun jaoitte kokemuksenne. Hienot kuvat! Cote d'Azur on mahtava kohde!
VastaaPoista