sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Sunnuntai-illan mietteitä 22.3.2020


Tiistaina Ranskassa tuli voimaan liikkumisrajoitukset ja tähän iltaan mennessä poliisit ovat tarkastaneet jo 1 738 907 rajoituksia rikkonutta kulkijaa. Yhteensä 91 824 sakkoa on annettu, ja tänään sunnuntaina sakkojen määrä on ollut 22 574.  Ja nämä sen puuttuneen A4:sen vuoksi, jonka olisi voinut jopa kirjoittaa käsin paperille.

Tässä törmää kaksi asiaa: ne 100 000 poliisia, jotka ovat komennettu suorittamaan valvontaa - ja ranskalaisuus, jonka voimalla ihmiset haluavat liikkua niinkuin ennenkin.  Tuli mieleen, että liikkumisen rajoittaminen Ranskassa on verrannollinen brittien pubeissa istumiseen, siihenkään ei pystytä puuttumaan edes valtion puolelta.

Tänään oli taas hiljainen päivä ulkona, johtuen sunnuntaista, jolloin (vielä) työtätekevät ovat vapaalla, eikä autojakaan tuntunut liikkuvan pikkuteillämme.  Mutta luonto on upea, lintujen laulu kuuluu nyt joka puolelta ja tuntuu, että niiden määrä on lisääntynyt viikossa.  Luonnollisesti niitä häiritsevien tekijöiden puute tekee niistä rohkeampia ja saa ne tulemaan sellaisille paikoille, joilla ne eivät yleensä viihdy.

Viiniköynnökset ovat pidätelleet silmujensa aukaisemista, ehkä nekin aavistavat, että nyt on kuitenkin liian aikaista, sillä alkuviikoksi on luvassa kylmä ja sateinen jakso.  Joitain lupauksia tulevasta viinisadosta on jo nähtävillä.




Virustartuntojen tuleminen meidänkin alueelle oli odotettavissa ja tänään pormestarimme ilmoitti kahdesta tartunnasta.  Luonnollisesti kaikki odottavat tietoa, missä sairastuneet työskentelevät tai ovat liikkuneet, jotta osaisi haarukoida oman riskinsä.  Meillä on toistaiseksi jäljitettävissä liikkeemme viime viikon tiistaista (ainakin) lähtien, kotona, vaimo ei ole käynyt missään, mutta itse kävin kaupassa pe-iltana.  

Odotellaan ja katsotaan, mitä tuleman pitää ja kuinka paljon tartuntoja löytyy ensi viikolla.

Paineet ovat kovat täälläkin niin hallituksella, yrityksillä kuin kouluillakin.  Opetusministeri Ranskassa väläytti kouluun palaamista 4. toukokuuta, tosin varauksella, riippuen epidemian laajuudesta.  Silloin koululaisilla olisi vielä kaksi kuukautta koulua ennen kesälomia, ja vain puolitoista kuukautta pitäisi kiriä kiinni... 

Hyvää alkavaa viikkoa ja pitäkää itsenne (ja muut) terveinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti