torstai 23. huhtikuuta 2015

Hätävilkkujen käytöstä ja ajaminen Saksassa

Todella surkeaa lukea suomalaispariskunnan kohtalosta Saksan moottoritiellä... Turman syyt saattavat jäädä epäselväksi, vaikka peräänajaneen rekan kuski jäänee henkiin, hän ei kuitenkaan tunnusta tehneensä mitään väärää.  Olisiko tilanne voitu välttää, sitä ei osaa sanoa, koska sen hetkistä liikennesumaa eli "stau:ta" ei ehkä pystytä todentamaan.

Hätävilkkujen käytöstä on keskusteltu suomalaisilla foorumeilla paljon, ja se on ihan arkipäivää Euroopassa.  Se on myös juurtunut omaan ajotapaani, jopa Suomessa, jos sellainen paikallisen lain määrittelemä tilanne tulee.  "Code de la Route", eli Ranskan tieliikennelaki määrää käyttämään hätävilkkuja, jos liikenne hidastuu äkillisesti huomattavan paljon, eli vauhtia joutuu hidastamaan niin, että on olemassa päräänajon vaara.  Hätävilkkuja ei saa kuitenkaan jättää päälle, vaan ne on sammutettava, kun taakse on tullut ajoneuvo, jolla on hätävilkut toiminnassa.

Hätävilkkujen käyttö ruuhkasta varoittamiseen vastaantulijoille on myös mahdollista, samalla on vilkutettava kaukovaloja.

Edelleen niiden käyttö on pakollista, jos joudut pysähtymään tienpientareelle, tai varoittaaksesi onnettomuudesta tiealueella.

Salksalaisen tieliikennelain määräyksistä en osaa tarkkaan sanoa, mutta hätävilkkujen käyttö on jokapäiväistä sielläkin.  Mutta ei niistä ole apua, jos takaa tulee rekka vähentämättä nopeuttaan, silloin syynä ei voi olla muu kuin kuljettajan ylimääräinen puuhastelu ohjaamossa, joka vie tarkkaavaisuuden pois liikenteestä.

Suomalainen tieliikennelaki on takapajuinen kieltäessään hätävilkkujen käytön äkillisissä nopeudenmuutoksissa, ja sitä olisi syytä päivittää Euroopan tieliikenteen tasalle.

Saksan moottoriteillä sattuneita onnettomuuksia, joissa matkailuajoneuvo on osallisena, tapahtuu yllättävän usein:

9.4.2015  matkailuauto jäi kahden rekan väliin

7.4.2015 rekka törmäsi matkailuautoon

3.4.2015 matkailuauto työnnettiin pientareelle

2.4.2015 matkailuauto jäi taas rekan murjomaksi

Ja edelliset ovat huhtikuun alun onnettomuuksia, kesän myötä liikennemäärät kasvavat entisestään ja matkailuajoneuvojen määrä lisääntyy.

Miten sitten ehkäistä ja välttää kolarit?

Lisäsin tähän ensimmäiseksi tärkeimmän neuvon, joka oli jäänyt pois! Kiitos Muumuupapa Karavaanari.org:ista muistuttamisesta:
-Ajoita Saksan läpiajo sunnuntaille tai muulle pyhäpäivälle, jolloin rekkaliikennettä ei ole.

Sitten ne muut neuvot, jos viikonloppukulkeminen ei onnistu:

- Pysymällä pois moottoriteiltä vähentää riskiä, mutta pidentää matka-aikaa, jos tarkoituksena on suoriutua paikasta A paikkaan B nopeasti.
- Välttämällä oikeanpuoleisinta rekkakaistaa silloin, kun liikennetiheys on suuri ja jonoja on muodostumassa. Matkailuajoneuvot ovat aina nopeampia kuin rekat, ei niiden sekaan kannata mennä.
- Radion varoitukset "STAU" siellä ja siellä on syytä ottaa vakavasti.
- Olemalla aktiivisesti mukana liikenteessä, tarkkailemalla peileistä takaa tulevaa liikennettä ja ennenkaikkea oltava hereillä! Väsyneenä ei ole syytä lähteä moottoritielle, ja taukoja on syytä pitää, jos alkaa tuntua väsymyksen merkkejä.

Liikennerytmi on ihan toista kuin missään muualla Euroopassa, saati sitten Suomessa ja liikenteessä on niin eritasoisia kuljettajia kaikissa ajoneuvoissa, että Saksan läpiajo moottoriteitä pitkin on haastava kokemus.

Kaikesta huolimatta, hyviä ja turvallisia kilometrejä Saksan moottoriteillä kaikille !

1 kommentti:

  1. Kiitos taas tästäkin postauksesta. Espanjassa ollaan ja Saksan läpi ajettiin. Kyseinen onnettomuus Ranskassa ollessa merkille pantiin Staussa oltiin Ranskassa ja kyllä sielläkin tuntuivat noudattavan tätä hätävilkkusääntöä Me aina laitetaan, ja kun seuraava auto tulee ja laittaa, niin otetaan omat pois. Paha miei tuli kuiteen...

    VastaaPoista