Ranska on matkailuautojen luvattu maa. Jokaisesta kylästä löytyy ainakin harmaavesien poistopiste. Usein on myös kunnallinen palvelupaikka yöpymismahdollisuudella muutamille autoille juomaveden täyttöön sekä vessa ja sähkö muodollista korvausta vastaan. Tällöin matkailuautojen pysäköinti muualla kylän alueella on yleensä kielletty.
Ranska on maailman napa, ainakin ranskalaisten mielestä. Mihin sitten suunnistaa Ranskassa? Täältä tosiaan löytyy kaikki, maaseutua pikkuteineen, alpit neulansilmämutkineen, Välimeri tai Atlantin valtameri loputtomine hiekkarantoineen, kaikille kaikkea! Sää on vaihtelevaa, mutta puolessa välissä maata etelään yleensä kesäinen, pohjoiseen mennessä enemmän epävakainen.
Pysähtymis- ja tutustumiskohteita on todella paljon, ja paikalliset osaavat niitä myös mainostaa. Historiallisia paikkoja löytyy enemmän kuin ehtii tai jaksaa kiertää, ja tietysti eri alueilla on omat ruokansa ja juomansa, joihin kannattaa tutustua.
Kuinka tulla toimeen vieraalla kielellä, ranskan kielellä? Hanki autoon ranskan kielikurssi, jota kuuntelet ajaessasi. Opit perussanaston, ja sen jälkeen asiat sujuvat paljon helpommin paikallisten kanssa. Englannilla pärjää juuri ja juuri rannikkoseudulla lähellä Englannin kanaalia, mutta muuten ranskalaiset osaavat englantia "a litele" - ja se on kaikki siinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti