torstai 19. kesäkuuta 2014

Siirrettävää valvontaa

Posti toi tänään testattavaksi suomalaisen turvalaitteen, Vibsolas Gea-valvontajärjestelmän.  Laitteen ominaisuudet, kuten Vibsolas on ne määritellyt, ilmaistaan näin:

Gea on suunniteltu valvomaan liikkuvia ja väliaikaisia ympäristöjä, kuten matkailuautot ja -vaunutveneet sekä pienet rakennustyömaat. Sitä voi myös käyttää kevyenä koti- ja mökkihälyttimenä, jolla voi ovien ja ikkunoiden lisäksi suojata myös tavarat pihalla.

Vibsolas Gea on suomalainen tuote ja suunniteltu toimimaan myös ääriolosuhteissa, kuten ankarissa pakkasissa.

Aloitetaan sitten testaus.  Ensin niinsanottu "unpacking" eli laatikon avaus ja sisällön tutkiminen.  Tämä pitäisi tehdä tietysti videona, ja samalla selostaa mitä laatikosta löytyy, mutta nyt, arvon lukijat, joudutte tyytymään kuviin ja kirjoitukseen.

Paketti löysi hyvin tiensä tänne Ranskaan, alle viikossa.  GLS antoi mahdollisuuden seurata lähetyksen kulkua lähetysnumerolla, ja yllätyksekseni totesin, että tällä kertaa paketti ei kiertänytkään Pariisin terminaalin kautta, kuten yleensä.






Paketin sisältä löytyy itse tuote paketoituna selkeään ja hyvään värimaailmaan.  Kaikki tekstit ovat englanniksi ja tuotteen ominaisuudet ovat kuvattu varmasti kaikkien vaatimusten mukaisesti. Kuvateema paketissa on keskittynyt lomaileviin ja matkustaviin ihmisiin, painotus on näin laitteen siirrettävyydessä. Vibsolas ei ole myöskään unohtanut some-aikakauden vaatimuksia, niin Twitter, Facebook kuin LinkedIn-osoitteet löytyvät avaamatta pakettia.




Pakkauksen avauksen jälkeen kerrotaan heti englanniksi, että olet muutamassa minuutissa valmis valvomaan tavaroitasi, tiloja sekä ihmisiä.  Avaa kansi ja käytä pikaopasta Gean asettamiseksi toimintakuntoon.


Ja sieltähän se pikaopas löytyikin, suomenkielellä! Paketin muusisältö tässä vaiheessa näkyy seuraavasti, Gean keskusyksikkö, erillinen paketti sekä ilmeisesti käyttöohjevihko.


Ja tässä on paketin koko sisältö, Keskusyksikön alta löytyi virtalähde, pienessä paketissa ovat anturit, magneetit, tarrat antureiden kiinnitystä varten sekä SIM-adapteri.


Pikaohje on kaksipuolinen, noin A4 kokoinen taitettu lehtinen, joka opastaa Gean käyttöönotossa.  Käyttöohje on taskukokoinen 79-sivuinen kirjanen, versio 1.05 (17.12.2013)




Gean keskusyksikkö on etuosaltaan muotoiltu kaarevilla aiheilla, joka antaa sille hyvän ulkoasun.  Alla on tarra, jossa laitteen tekniset tiedot ovat kerrottu.


Edestä katsoen vasemmalla ylhäällä ovat laitteen merkkivalot.


Takaa löytyvät SIM-korttipaikka kannen alta sekä hälytinäänelle tehty läpivienti.


Vasemmalla sivulla alhaalla, edelleen edestä katsottuna, on micro-USB liitin virtalähdettä varten.  Sisääntulovirta on 5V.


Virtalähde ja sen tekniset tiedot.



Antureita paketissa on kolme kappaletta, vihreä, punainen ja keltainen.  Jokaisessa on asennusteline, jonka voi kiinnittää ruuveilla tai vaihtoehtoisesti kaksipuolisella teipillä.  Anturi on kiinni telineessä vastakkaisista kulmistaan klipsityyppisellä kiinnityksellä.


Anturin takaa löytyvät mallimerkinnät.


Sinisellä kuviolla vaustetussa kauko-ohjaimessa on kaksi nappia, päälle ja pois.


Ja kauko-ohjaimen tekniset tiedot löytyvät niinikään sen takaa.


Kaksipuoliset teipit, vasemmanpuoleiset ovat magneeteille ja oikeanpuoleist antureille.


Magneetit kiinnitysruuveineen ovat tarkoitettu kytkettäväksi antureiden viereen, esim. oveen, ja niiden avulla valvotaan oven avausta.



Vielä löytyy MicroSIM-adapteri, jos käytät Geassa pienempää korttia.


Lopuksi kahta eri tarrakokoa, kumpaakin kaksi kappaletta ilmoittamaan valvonnan olemassaolosta, autoon tai kotiin, tai mihin nyt keksit Gean sijoittaakaan!


Tällä hetkellä Gea on latauksessa, jonka jälkeen pääsen testaamaan pikaopasta sekä varsinaiseen asennustyöhön matkailuautoomme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti