torstai 5. kesäkuuta 2014
Matalalentoa Suomessa kaasupolttimen käryssä
Vierailemme Suomessa kerran pari vuodessa ja tapaamme lastemme lisäksi ystäviämme mahdollisuuksien mukaan. Mutta, aina joutuu tekemään valintoja, kuinka monta paikkaa voi kiertää. Kuten tälläkin reissulla, monta ystävää tavattiin, mutta osa jäi seuraavaan kertaan.
Kilometrejä Suomessa on kertynyt tähän asti melkein 1600, pohjoisin paikka, jossa kävimme sukuloimassa, on Ristiina. Tänään olemme Espoossa ja pikkuhiljaa auton keula suuntaa länteen ja laivaan Naantalista Kapellskäriin. Viking Linen laivat näyttävät täyttä varauslistassa, ja päädyimme kokeilemaan Finnlinesiä. Matka maanantaina kello 11:00 lähdöllä maksoi 140 euroa sisältäen hytin, koirat ja kaksi ateriaa kahdelle henkilölle.
Huoltohommiakin jouduimme tekemään, Dometic jääkaappipakastin alkoi lämpiämään, vaikka kaasu syttyi ja paloi hyvin. Haju oli melkoinen ja nokea alkoi näkymään ritilässä. Sähköllä kaappi toimi hyvin. Yön kaasukäytön jälkeen pakastimessa oli +2 astetta ja tuli kiire laittaa sähköt kiinni autoon.
Soitin aamusta Helsinki Caravaniin Vantaalle ja sain puhelimessa Olli-Pekka Salakalta pikadiagnoosin, palotilassa voi olla joku roska tai hyönteinen, ja sovimme, että poikkeamme, jotta piipun ja palotilan voisi puhaltaa paineilmalla puhtaaksi. Ehdimme paikalle vähän ennen puoltapäivää ja saimme juuri lounastaneen asentajan katsomaan poltinta. Ja mitä sieltä löytyikään, palopesän ruuvi oli katkennut ilmeisesti asennusvaiheessa ja se oli jätetty sellaiseksi.
No, ei se katkennut ruuvi vikaa ollut aiheuttanut, mutta tulevaisuudessa se olisi voinut ehkä tehdä jotain. Poltin ja suutin vaihdettiin takuuseen, ja sitten se paineilmapuhallus... Piipusta pöllähti runsaasti nokea ja sen vuoksi piippu vielä nuohottiin ja puhallettiin uudelleen. Eikä se muuta tarvinnutkaan. Noki aiheutti huonon palon polttimessa ja jääkaappi ei saanut tarpeeksi tehoja, että se olisi jäähtynyt.
Ja näin olimme valmiit jatkamaan matkaa. Suuret kiitokset on annettava Helsinki Caravanille ja Olli-Pekka Salakalle, sekä asentajalle, jotka hoitivat ongelmamme ilman ajanvarausta päivän muiden töiden ohella !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti