torstai 3. huhtikuuta 2014

Vakuutus matkailuautolle Ranskassa

Tänään sain vihdoin vakuutusyhtiöltäni viimeisen ilmoituksen, joka poisti epäselvyydet sopimuksesta.  Alunalkaen vakuutuksen hankkiminen matkailuautolle on monimutkaisempi asia, kuin osasi olettaa.  Ensinnäkin normaalit vakuutusyhtiöt eivät ole kiinnostuneita vakuuttamaan matkailuautoa lainkaan.  Toiseksi, mahdolliset vakuuttajat asettavat erilaisia ehtoja esimerkiksi säilytyspaikan suhteen, hyvin yleistä on, ettei matkailuautolle anneta vakuutusta, jos sen säilytyspaikka on "voie/parking public" eli yleisellä tieosuudella tai pysäköintipaikalla.  Meillähän on kyseessä juuri tällainen pysäköinti.

Internetistä löytyy kuitenkin paljon vakuutusyhtiöitä, joiden sivuilta saa heti tarjouksen, ja itse päädyn jatkoneuvotteluihin Quattro-nimisen yhtiön kanssa.  Asiat sujuivat hyvin postin kuljettaessa papereita edestakaisin, jopa ihan peruskysymyksiin tarvittiin paperit, sähköposti tai puhelinneuvonta ei auttanut.

Viimeisimmät puuttuvat tiedot vakuutusyhtiölle olivat kunniallinen vakuutus, ettei autossa ole ollut mitään vikaa tai vahinkoa sillä hetkellä, kun se luovutettiin meille.  Tämä oli helppo, kun lopulta löysin virallisen pohjan dokumentille "Attestation sur l'honneur".  Viimeisenä asiana oli saada vakuutusyhtiö uskomaan, että vuosimallin 2013 Fiat Ducatossa on valmistajan käynnistyksenesto asennettuna.

Toimitin heille Karmann-Mobilin viestin, joka sisälsi kopion auton ohjekirjasta, jossa kerrottiin FIAT Code System yksityiskohtaisesti, mutta se ei riittänyt.  Vakuutusyhtiö halusi, että autossa on SRA 4* luokan varkaudenestojärjestelmä.  SRA on Ranskassa luokitellut kaikki ajoneuvot ja kirjannut niiden ajonestolaitteet, mutta tietenkään en löytänyt omaa Fiatiani, saati Karmannia sieltä.  Selasin hälytinjärjestelmätoimittajien sivuja ja kysyin heiltä, onko heillä mitään, mikä täyttää tämän ehdon.  Sain kaksi vastausta, toisessa sanottiin, ettei SRA 4*-luokan hälyttimiä ole enää myynnissä.  Toinen oli perusteellisempi, siinä kerrottiin, että kaikki uudet autot ovat varustettu riittävällä ajonestolla, joka on parempi kuin SRA4* ja jos muuta halutaan, niin se pitäisi olla SRA 7-luokan järjestelmä.  Lähetin jälkimmäisen sähköpostilla ja paperilla vakuutusyhtiöön ja toivoin heidän tarkistavan vaatimuksiaan ajantasalle.  Samalla pyysin parempaa kommunikointia sähköpostitse ajan voittamiseksi (ja tietysti helpompi kopioida teksti kääntäjään...).

Tänään tuli sitten sähköposti, jossa todettiin, ettei minun tarvitse hankkia mitään muuta ajonesto/hälytinjärjestelmää, vaan autossa valmistajan asentama on riittävä !

VOITTO !

Huomenaamulla on aikainen lähtö kohti Capdenac-Garea, jossa ajetaan Peugeot 208 R2 Cupin toinen osakilpailu.  Siellä ajaa taas www.jarokinnunen.com ! Meillä on muonitustehtävä ralliporukalle, joten maistuvaa loppuviikkoa kaikille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti