 |
| Sipulipeltoa (?) |
Seuraava tauko pidettiin Blayessa, paahtavassa helteessä hiekkaparkin reunassa. Garonne- ja Gironde-joet laskevat Atlanttiin tässä sameana ja ruskeana kuin Porvoonjoki konsanaan. Joki on jo lähes merenlahti, ja rannassa matkustaja-jokilaiva, jonka miehistö piti pelastautumisharjoituksia sameassa vedessä. Mutta varmasti oli mukava viilentyä uimalla nuken perässä!
 |
| Kuviokelluntaa pelastusharjoituksissa |
 |
| Ei oikein houkuttele uimaan tuo vesi |
Blayesta jatkomme Bordeauxiin, jonka keskustan puistosta saimme paikan autollemme pariksi tunniksi. Teimme pienen koirien kävelytyksen puistossa ja nautimme kahvit katuterassilla varjossa. Garonne-joen rantabulevardi on varsinainen olohuone, leveät kävelyalueet täynnä ihmisiä ja iltaisin tapahtumia, paikassa jossa me kävimme oli joka ilta tanssit. Rantaan rajoittuvassa puistossa on Monument de Girondins, ja sen juuressa kaksi upeaa suihkulähdettä. Uitimme koirat toisessa, ja ne piristyivät silminnähden saatuaan viilennystä. Toisessa altaassa oli käynnissä jonkun individualistin rahankeräys, emme oiken saaneet selvää, mitä siellä tapahtui.
 |
| Varjoisa puisto |
 |
| Ja vasemmalta tulee ratikka ! |
Bordeauxissa on muuten upeat raitiovaunut! Ja ne kulkevat pitkin puistoa äänettömästi, onneksi kuskit ovat valppaina ja antavat herkästi äänimerkkiä, jos joku on toikkaroimassa eteen.
Emme jääneet Bordeauxiin pidemmäksi aikaa, vaan suunnistimme vielä enemmän rantaa kohti, Arcachonin suuntaan. Rantatielle päästyäme TOMTOM vinkkasi parkista (park4night) erikoisessa paikassa, ja sitä menimme katsomaan. Ajoimme Gujan-Mestrasin kaupunkiin piiiitkän rantapenkereen päähän. Penkereellä on peräjälkeen pieniä taloja, jotka ovat osterinviljelijöiden tukikohtia ja penkereen päässä on kääntöpaikka. Hieno näkymä laskuveden paljastamalle lahdelle, jossa kulkee muutama kaivettu vesiura veneitä varten. Tulimme paikalle, kun laskuvesi oli kääntynyt nousuun ja illan myötä vesi hiljalleen nousi taas peittämään lahden ja täyttämään penkereiden välit, joissa veneet nököttivät mutapohjassa.
 |
| Vahti työssään |
Ilta oli rauhallinen, jokunen paikallinen kävi kääntymässä ja katselemassa auringonlaskua ja auringon laskiessa vesi oli jo houssut nostaen ensimmäiset veneet kellumaan. Yöllä parkkiin tuli henkilöauto, josta hetken kuului puhetta ja musiikkia, mutta muuten hiljaisuus ympäröi meitä.
Aamulla herätessämme vesi oli taas laskenut ja lahti näkyi mutaisena, tosin vesi oli jälleen nousussa. Korkeimmillaan vesi oli ollut yöllä yhden aikaan ja seuraavan kerran se olisi taas kahden aikoihin iltapäivällä. Veden korkeusvaihtelu on noin 3,5 metriä, melkoinen muutos kahdesti vuorokaudessa !
Ja sitten matkaan kohti Atlantin hiekkarantoja. Ajoimme Arcachonin kylän läpi ja löysimme ensimmäisen parkin, johon mahduimme aamupalaa tekemään. Väki heräili autoistaan ja teki lähtöä rannalla, me jatkoimme etelämmäs. Tie kapeni kaksikaistaiseksi ja mitä pidemmälle aamu ehti, sitä enemmän alkoi olla likennettä, kun turistit vaelsivat päiväksi nauttimaan aalloista.
Rantatie on paalutettu reunoiltaan siten, ettei sen varteen voi pysäköidä. Pysäköintitilaa löytyy harvakseltaan, ja varsinaisille rantapaikoille oli huimat jonot. Siellä täällä tien varrella on leirintä-alueita, jotka nekin olivat erittäin ruuhkaisia. Jatkoimme kohti Biscarossea, jossa näytti olevan isompi parkki leirintä-alueen vieressä. Matkalla sinne tarkistimme yhden matkailuautoparkin, joka on tehty kaltevaan rinteeseen metsään, ei mikään mukavin paikka asettua edes lyhyeksi aikaa.
Biscarosse Placen parkki on suuri, pari hiekkatielenkkiä vedettynä ranta metsään hiekkapohjalle mäntyjen väliin. Sielläkin ajoreitit ovat paalutettu siten, että teiden reunoille mahtuu molemmin puolin parkkiin ja teiden väliin jää runsaasti vapaata tilaa. Parkki oli lähes täynnä, pysäköinti on ilmaista päivän aikana, mutta jos yöksi haluaa jäädä, maksaa se 12 euroa. Palvelut ovat suorastaan alimitoitetut yksi vessa, yksi vesi- ja tyhjennyspiste eivät palvele jonottamatta satoja autokuntia.
Me jätimme auton mäntyjen varjoon ja vaelsimme hiekkadyynin yli viitisen sataa metriä meren rantaan. Aurinko paahtoi voimalla, mutta rannikolla kävi tuuli, joka teki ilmasta siedettävän, mutta niin petollisen iholle, joka illalla muistutti päivän aurinkokylvystä puanisena hehkuen. Vesi oli reilut +20 astetta, ja aallot olivat sopivan kokoisia surffikoulun oppilaille. Vaelsimme rantavedessä laiskasti edestakaisin rantaa ja nautimme viileän veden huuhtoessa jalkojamme. Rannalla makoilu kun ei ole meidän juttu, niin palasimme pikkuhiljaa autolle, jossa koirat odottivat, ei ollenkaan niin kuumassa autossa. Olin tarkistellut Gealla lämpötilaa auton sisällä, eikä se ylhäälläkän noussut kuin +26:een asteeseen.
 |
| Osataan sitä lasia rikkoa täälläkin |
Emme viihtyneet autojen paljoudessa ollenkaan, vaan totesimme päivän olevan vielä nuori ja otimme suunnaksi idän, eli pois rannikolta. Sieltä ei kuitenkaan olisi löytynyt parkkia, jonne olisi viitsinyt jäädä yöksi, jos olisimme ajaneet etelämmäksi, olisimme tulleet Biscarossen varsinaiseen keskustaan, jossa olisi varmasti ollut vieläkin enemmän ihmisiä. Rannasta nousimme ylös, itään, ja tie kulki suuren sisäjärven rantaa, jossa oli myös uimaranta tuhansine autoineen ja ihmisineen. Tässä on vaihtoehto suolaiselle ja aaltoilevalle merelle, makeaa vettä riittävästi!
Lähtiessämme itään, ei määränpää ollut selvillä, ja TOMTOM laitettiin ajamaan kohteeseen X. Tällöin huomasin ensimmäisen kerran sen algoritmin pettävän, sillä lisävalinta oli - vältä moottoriteitä - ja se ei jotenkin ole luonteva reititys tilanteessa, jossa eri tieluokkia on valittavana. Jouduimme ottamaan ihan karttakirjan käteen ja ihmettelemään, minne meitä oikein opastetaan. Gascognen villin ja harvaan asutun metsäisen alueen läpi ajaessa ihmettelimme kuinka vähän siellä on kyliä tai saati taloja, ja kuinka erilaiselta maisemat taas näyttivät.
Näimme alueella myös "Aire naturelle" parkkeja. Se on yksi erikoisuus Ranskassa, jonka koko, aukioloaika ja luonne ovat määrätty asetuksissa. Pinta-ala on maksimissaan yksi hehtaari ja paikkoja voi olla enintään 25 kappaletta. Aire saa olla auki vuodessa enintään kuusi kuukautta ja se on tarkoitettu telttailijoille, karavaanareille ja matkailuautoille. Naureskelimme sen nimeä, "Naturelle", liekö se tarkoitettu myös naturisteille, ja kuinka ollakaan, kun netistä selaili asetusta, niin kyllä vaan, tietyt airet ovat nudistipaikkoja! Muita aktiviteetteja ovat vaellusreitit ja maatilamatkailu. Että taas sai oppia jotakin uutta!
Gascognen ryteikköiset metsät ja autiot maat muuttuivat kuin leikaten rehevään maaseutuun ja viinitiloihin, ajoimme Sauternesin läpi. Aluehan on kuuluisa makeasta valkoisesta jälkiruokaviinistään
La Reole tuntui sopivalta kohteelta yöksi ja sekä TOMTOM, että parkkikirja näyttivät yöpymispaikaksi kanavan varrella olevaa parkkia, jossa olisi vierasvenesataman palvelut käytettävissä, niin ajoimme sinne. Mutta, iso portti oli kiinni ajotiellä, jalakulkijoille sentään oli portti auki. Ja olihan siellä väkeä, paikka on joskus ollut matkailuautoillekin, mutta nyt se on kaupungin vapaa-ajanviettokeskus uima-altaineen ja nakkikioskeineen, on se vierasvenesatamakin siellä, mutta autoille ei ole tilaa. No, La Reolen keskustan vieressä on leirintä-alue, jonne kurvasimme seuraavaksi. Kapea, pienehkö paikka joen varrella, jossa on hyvät palvelut, ja tilaa.
Itse asiassa huomasimme, että jo paikallaolijat olivat jokainen ottaneet kaksi paikkaa, joten mekin käänsimme automme poikittain kahdelle paikalle. Eikä siinä mitään, oven edestä aukesi taas näkymä joelle ja kaupunkiin. Toisella puolellamme oli ranskalaispariskunta pienehköllä Renault Traficilla ja toisella puolella hollantilaisrekisterissä oleva pikkubussi kahden teltan kera.
Illan tullen hollantilaisseurue, viisi nuorta miestä palasi teltoilleen ja aloittivat ruoanlaiton viinin voimalla. Meno vain parani, kun joukkoon liittyi kämppärin toisesta päästä puolalaisjoukkio, ja parhaimmillaan illanistujaisissa meno oli kuin suomalaisella juhannuskokolla! Vierestämme lähti ranskalaispariskunta kauemmaksi yhdeksän aikoihin, eivät halunneet kuunnella meteliä ja olettivat sen jatkuvan yöhön saakka. Kymmenen jälkeen huomautin yhdelle hollantilaiselle, että kello on kymmenen ja pitäisi olla vähän hiljempaa jo, ja puolen tunnin päästä jäljellä ei ollut kuin paikkoja siivoavat hollantilaiset... Puolalaiset kulkivat takaisin omalle paikalleen ja hiljaisuus laskeutui leirintä-alueelle.
Aamulla vasta hiljaista olikin. Naapurissa ensimmäiset alkoivat heräillä meidän laittaessa tavaroita kasaan ja startatessa yhtä aikaa sateen kanssa.
Matka joutui ja pikku hiljaa löysimme päivän kohteekin, Souillacin kaupungin. Sinne kuljimme muutaman keskiaikaisen kylän läpi, jotka olivat joen rannassa, joten kansaa oli liikkeellä niin joessa kanooteilla kuin myös kaduilla. Souillacin autoparkissa oli ennen meitä jo kolmisenkymmentä autoa ja tuikkasimme Albinin sinne sekaan. Illan myötä määrä kasvoi lähelle viittäkymmentä autoa, mutta alue oli suuri, eikä tilanahtaus haitannut. Kierros kaupungilla ja iltasnacks pikku ravintolassa maistellen paikallista vuohenjuustoa.
 |
| Kirkoissa voi käydä helteellä viilentymässä ja sytyttämässä kynttilän |
Rocamadour on vuohenmaidosta valmistettu juusto, jonka kypsytys kestää 12-15 päivää. Parhaimmillaan juusto on ylikypsänä ja sulatettuna esim leivän päällä, mutta meille tarjoiltiin suht nuorta juustoa au naturel salaatin, pähkinöiden ja hunajan kera. Nyt ei juuston ominaisuudet päässeet esiin, helppo vuohenjuusto, mutta niin tavallinen, samanlaisen maun voi kokea esimerkiksi Brysselin kahvilassa.
Illalla istuessamme parkissa, viereen tuli vanhempi VW matkailuauto, Espanjan rekisterissä ja autosta purkautui vanhemmat sekä kaksi 4-6 vuotiasta poikaa. Pöytä, tuolit, ja keitin taiottiin pikaisesti esiin ja iltapalaksi vanhemmat keittivät kikherneitä. Siinä kaikki, mitä heidän menussa oli, juomana vettä. Kaikki söivät tyytyväisinä ja ruokailun päätteeksi isä paketoi kaikki taas autoon, mitään ei jätetty ulkopuolelle. Aamulla katselimme, että katos oli sentään vedetty esiin aamiaisen ajaksi, mutta hyvin tehokasta pakkaus-purkuoperaatiota he tekivät koko ajan. Pieni auto, pienet ongelmat, eikös se niin ole ?
Matkalla seuraavaan etappiime, Menden kaupunkiin, lounaspysähdyimme taas yhdessä keskiaikaisessa kaupungissa, Sévérac-le-Châteaussa, koska sen 1300-luvulta oleva linna kohosi kukkulan päällä kuin maamerkkinä ja sen ympärillä pyöri parvi korppikotkia! Mutta saatuamme auton parkkiin vanhan kaupungin kupeeseen, olivat korppikotkat jo kadonneet, liekö löytäneet raadon jostain. Komeita lintuja joka tapauksessa, sen verran kun niitä ehti kiikaroimaan.
Keskustassa kävimme tekemässä turistierheen, söimme terassilla "plat du jour"-annokset ja niihin sai taas pettyä. Kuitenkin upea vanha kaupunki ja linnanmuurit korvasivat harmin. Ukkonen lähestyi uhkaavasti ja meille tuli kiire autolle, jonne päästyämme taivas repesikin. Tuli kiire lähteä ajamaan kohti Mendeä, koska ukonilmaa pääsi sinne suuntaan väistämään.
Mendeen saapuessamme parkki näytti täydeltä. Se on sijoitettu taas jokirantaan, vanhan sillan kupeeseen, ja vähän taktikoimalla puikkasimme automme ihan viimeiseen reunaan, jolloin meillä olikin esteetön näkymä joelle ja sillalle ja vähän isompi "piha". Illan hämärtyessä parkki oli täynnä, ja viimeisimmät pysäköivät sitten vieressä olevalle henkilöautoparkille. Yhteensä yötä oli viettämässä 48 matkailuautoa.
Mendessä kiersimme keskustan kaupat ja löysimme tuoreita herkkutatteja sekä metsämustikoita!!! Tietysti ostimme pari tattia ja kipon mustikkaa, autolle päästyämme nautiskelimme herkullisia voissa paistettuja tatteja sekä mustikkamaitoa jälkiruoaksi! Joki kohisi kirkkaana vieressä ja perhokalastaja kahlasi joessa ylävirtaan. Ei paha!
Ilta oli kirkas, tyyni ja lämmin, mutta pimeän laskeuduttua pilvet peittivät taivaan ja ensimmäiset sadepisarat ropsahtelivat kattoon. Nukkumaan käytyämme havahduin kovaan sateeseen ja jyrinään sekä siihen että auto liikahteli. Totesin vaimon liikkuvan autossa ehkä ikkunoita tarkistamassa ja nukahdin uudestaan. Vaan aamulla sain kuulla hirvittävästä ukonilmasta, joka piti valoja taivaalla päällä jatkuvasti, hurjasta jyrinästä ja tuulesta, joka heilutti autoa... Taisin olla hieman väsynyt, kun minulla ei ollut moisesta mitään havaintoa.
Vesi joessa oli muuttunut ruskeaksi ja pinta oli noussut 40 senttiä, sen pystyi toteamaan mitta-asteikosta joen rannalla. Kohina oli voimistunut ja putous oli vaahtoa täynnä. Niin ne kelit muuttavat ympäristöä hetkessä.
 |
| Viinisupermarket |
 |
| Tuoreita mustikoita ja herkkutatteja |
 |
| Lumikeskus valaistusta varten |
 |
| Ostokset paikallisilta tuottajilta |
 |
| Herkkutattilikööriä ! |
 |
| Mustikkamaitoa !!! |
Viimeinen päivä ja suunta kohti kotia. Ukkoset jatkuivat tullen lounaasta ja me tietämättä ajoimme pahimman ukkosen edellä! Lähellä Lyonia kuulimme radiosta, että juuri siellä, mistä olimme tulleet kolme tuntia aiemmin, oli mottoritietkin suljettu toistaiseksi sateen ja myrskyn takia. Johan se olikin aika palata reisulta takaisin, sään puolesta ei vain olisi halunnut, nimittäin kotipuolessa oli satanut joka päivä poissaolomme aikana, eikä ne sateet ole muuten vieläkään loppuneet. Mittarissa on ollut joka päivä vähintään 20mm vettä ja lämpötilat pahimmillaan iltapäivisin tuskin +16 astetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti