360 asteen valintamahdollisuus

Euroopan keskellä asuessa on parasta se, että suunniteltaessa uutta matkaa, voi reitti muuttuakin mihin suuntaan hyvänsä. Alustava reittisuunnitelmamme oli lähteä Pohjois-Italiaan Mont Blancin tunnelin läpi kiertämään Trentinoa alppien juurelle, sitten ajaa Itävallan läpi Saksaan katselemaan Ludvig II:n linnoja. Loppuloma jonnekin pohjoiseen Ranskaan ja takaisin kotiin. Mutta, suunnitelmat muuttuvat ja muuntuvat ex-tempore tyyliseksi suunnaksi.

Ainoa syy tämänkertaiseen reittimuutokseen oli sää. Sekä Pohjois-Italiaan että Saksaan oli luvassa seuraavaksi seitsemäksi päiväksi sadetta ja zoomailtuamme sääennusteita ja -karttoja käänsimme auton keulan länteen kohti Atlantin rannikkoa, eli Ranskan matkailua tiedossa.

Pääsimme ajamaan poutasäässä Bellegardesta moottoritielle, ohi Nantesin, sitten kurvasimme pohjoiseen Pariisiin vievää motaria, ja ensimmäisestä liittymästä pois. Halusimme välttää puuduttavaa, vaikkakin jouhevaa moottoritieliikennettä ja ajella pienempiä teitä pitkin. Bourg-en-Bressen läpi päästyämme ajelimme Maconiin ja sieltä edelleen länsisuuntaan.

Liikennetiedotukset radiossa kertoivat ruuhkista ja kymmenien kilometrien jonoista ranskalaisten valuessa kohti etelää. ”Transalp”-tunnelit, eli Mont Blanc ja Frejus olivat tukossa ja odotusajat olivat tunteja tunneleiden läpiajoon. Lyonista etelään moottoritiet olivat ruuhkautuneet pahasti, puhumattakaan Pariisin liikenteestä. Meillä olikin sitten ihan oikea suunta!

Yhdessä lukemattomista liikenneympyröistä huomasimme mainoksen etanajuhlista, ”Fete l'escargot” ja koska etanat maistuvat aina hyvälle valkosipulin ja persiljan kera, kurvasimme siis Digoinin kaupunkiin. TOMTOMin POI näytti parkkia kanavan rannalla ja sieltä löytyi lähes tyhjä, puiden reunustama hiekkaparkki. Kaupungin vieras- ja huvivenesatama on kanavan varressa ja pysäköimme kentän laitaan varjoon. 

Kierros kaupungilla osoitti, että etanafestarit eivät alkaneetkaan vielä perjantaina 1.8., vaan vasta lauantaina. Viikonlopun juhlia valmisteltiin sekä kanavan varrella, jonne pystytettiin ravintoloita, että kaupungin juhla-aukiolla, jonne nousi huvipuisto härveleineen.

Kaupungin erikoisuuksista täytyy mainita vallan veikeä postirakennus hulppeine tornineen, sekä varsinainen nähtävyys, joen ylittävä silta, joka on kanava veneille, vähän samaan tapaan kuin Göta-kanava Ruotsissa. Vesi kanavassa on aika sameaa, mutta siinä on kissakaloja, joita kalastajat onkivat ylös. Muutenkin kaupungin tunnelma on aika kirjava, katedraalin huipulla on kattohaikaroiden pesä. Digoin on pieni mukava kaupunki Loire-joen varrella.

Yöpyminen sujui rauhassa, toinen matkailuauto, ranskalainen perhe, tuli jälkeemme, ja paikallinen kaveri matkailuautollaan. Hänen kanssaan juteltiin koirista illan hämärässä, kolmetoista vuotta omistamansa rottweiler uros oli kuollut neljä kuukautta aiemmin, ja melkein tuli kaverille vielä tippa linssiin hänen kertoessaan koirastaan ja näyttäessään valokuvia.

Yön pienen sadekuuron jälkeen aamu valkeni vähän tuhruisena ja kosteana. Vierasvenesataman palvelut ovat käytettävissä korvausta vastaan, joten suihku (1,70 euroa) tuli kokeiltua. Aamiaisen jälkeen otettiin taas suunnaksi länsi.

Ranskalaiset pikkukaupungit ja kylät seurasivat toisiaan, kun ajoimme välillä pikkuteitä ja välillä maksuttomia vanhempia motareita. Valtava saderintama vyöryi lännestä päällemme ja sai taivaan valuttamaan vettä oikein urakalla tielle, jonka seurauksena oli hetkellinen hidastus. Montluconiin tullessamme liikenne pysähtyikin, vaikka sateesta ei ollut enää tietoakaan. Viikonlopun liikenne näkyi täälläkin, ja uskomattoman paljon matkailuautoja tuli vastaan. Yhdessä kylässä on oikein viehättävä kunnallinen parkki palveluineen, ja ihan ilmainen ! Ja paikalla oli kaksi kuljinta, toinen asuntovaunu ja toinen asuntoauto. Emme jääneet kuitenkaan sinne, koska matkaa oli vielä jäljellä seuraavaan kohteeseen.

Olimme arponeet seuraavaksi kohteekseemme TOMTOMiin Confolensen kaupungin Vienne-joen varrella, ihan vain hakuammuntana, parkkeja on riittävästi tarjolla, mutta johonkin se valinta pitää kohdistaa, kun ei ennestään paikkoja tunne. Paikassa olikin yhdistetty kunnallinen parkki ja camping-alue. Kunnallisessa löytyivät ilmaiseksi tyhjennysmahdollisuus ja juomavesi, camping-alueelta aidan takaa löytyvät lisäksi vessat, suihkut ja sähköt. Kesäkuumalla menemme campingiin mielellään suihkun vuoksi.

Ja taas joutui ihmettelemään, miten on mahdollista, että tilaa löytyi ruhtinaallisesti ja saimme valita vapaasti paikan. Vastaanotto on auki päivällä pari tuntia ja illalla pari tuntia, ja sinne mennään ilmoittautumaan aukioloaikoina. Hinta yhdeltä yöltä palveluineen ja sähköineen 9,20 euroa. Koirat eivät maksaneet mitään. Joenrantapaikka, ilta-aurinko ja vähän väkeä, ei voisi mukavampaa olla! Ilmeisesti ranskalaiset ja turistit ovat pakkautuneet meren rannoille sekä etelään että länteen. Saa nähdä, kuinka tukossa Atlantin rantakupungit ovat, kunhan sinne saakka pääsemme.

Keskustaan käveltiin 500 metriä jolloin oltiinkin keskiaikaisen vanhan kaupungin ytimessä. Vienne-jokeen yhdistyy Goire-joki ja sen yli kulkeva Ikivanha silta vähän uudemman vieressä johti vanhojen kivitalojen keskelle pikku kujille, joissa henki tosiaan v-a-n-h-a kaupunki. Vanha silta on aikoinaan ollut ainoa kulkureitti kaupunkiin ja sen aiheuttamat liikenneruuhkat keskiajalla ovat kuulemma lähes legendoja. Eli osattiin sitä jo silloinkin tukkia kulkutiet. Vanhat talot ovat kaikki erilaisia, ja irti toisistaan, välissä 60 sentin rako, tosi kapea ”kuja”. Kirkko 900-luvulta, joka tosin aikojen saatossa on muuttunut alkuperäisestä, ja hienon näköinen 8-kulmainen lipuilla koristeltu torni. Ja vielä vanha silta Vienne-joen yli toiselle rannalle, jossa uudempi kaupunginosa sijaitsee.

Huomio kiinnittyi englanninkielisiin ilmoituksiin kiinteistövälittäjien ikkunoissa ja lukuisiin brittikilvissä oleviin autoihin, jonkinlainen suosio tällä alueella tuntuu olevan brittien keskuudessa. Iltamme huipentui aitoon rakkaudella valmistettuun perinneruokaan; 'fish and chips' ateriaan, toisena annoksenamme oli 'steak and kidney pie', originellia brittiläistä ruokaa, jonka nautimme pikkuruisen ravintolan terassilla, kenenkäs muidenkaan kuin brittien kanssa! Tarjoilijatyttö olisi puhunut sujuvaa englantia, mutta pitäydyimme tylysti ranskankielessä, ja toimihan se silläkin.

Palatessamme takaisin campingiin, oli nurmikolle ilmestynyt uusia kulkijoita, mutta tilaa oli edelleen paljon.