sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lumikaaos alpeilla

Kauan kavattu lumisade saapui vihdoin Tapaninpäivän jälkeisenä yönä.  Vielä Tapanin ilta oli kirkas ja reilusti plussan puolella, mutta lumisade alkoi aamuyöllä ja jatkui tasaisesti pitkin lauantaipäivää.  Mutta eihän siitä mitään riemua saatu aikaan, edes hiihtokeskuksissa, sillä lauantai on lomailijoiden vaihtopäivä ja liikenteen huippu on juuri silloin...

Haute-Savoien ja Savoien alueella liikkui 60 000 autoa keskuksiin ja pois sieltä, lunta tuli taivaan täydeltä ja suurin osa autoilijoista ajoi ensimmäistä kertaa tänä talvena lumessa...  Kesärenkailla ja niihin viritettävillä lumiketjuilla tai -kankailla saadaan aikaan varsinainen hulabaloo !  Lauantai-illan kääntyessä yöksi, alppiteillä laskettiin olevan edelleen 10 000 autoa jumissa ja näille autokunnile järjestettiin hätämajoituksia matkan varrella.  Eniten ongelmia oli tieosuudella Val D'Isereen ja Tignesiin, koska sinne johtava tie on mutkainen ja mäkinen.

Mutta lunta saatiin, jopa niin paljon, että takapihallame oleva Monts-Jura hiihtokeskus avasi kolme rinnettä tänään laskettelijoille.  Huomenaamulla on tarkoitus suunnistaa ottamaan ensimmäiset laskut siellä.

Tässä pätkä eilisestä lumisateesta ja keliolosuhteista, haastetta lisää lumen lisäksi tielle ajettu suola, joka tekee lumesta puuromössöä, sekä mutkat ja mäet noustessa ja laskiessa vuorenrinnettä.


Youtuben videolaatu on surkea, otinkin tunnukset Vimeoon ja testaan, kuinka sen kautta saa parempilaatuista materiaalia.

Jokainen ranskalainen autoilija varmasti uneksii ajavansa tällä tavalla lumessa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti