Kanjonimaisemia ja sammakkolampi

Aamuaikainen Roquefortissa, +12 ja pilvistä, mutta auringosta oli lupaus olemassa säätiedotuksen mukaan Uzésissa, jonne suunnittelimme ajavamme aamutorille.  Ei ollut ketään vielä hereillä, kun lähdimme kahdeksan aikaan liikenteeseen.  Arvoimme moottoritien ja pikkuteiden välillä, moottoritietä pitkin Montpellierin kautta olisi nopeampi, mutta tylsempi.  Pikkutiet taasen olisivat selvästi hitaampia mutta maisemat olisivat ihan uusia meille.  No, pikkutiet voittivat ja ylitettyämme Languedoc-Roussillonin rajan, käännyimme moottoritieltä pois ja suunnistimme itään.  Tie kulki nummimaisemassa 700 metrin korkeudessa, ei juuri kyliä saati taloja ja tienreunassa heti piikkilanka-aita. Olimme Heraultin departementissa.

TOMTOM näytti Saint Maurice Navacellesin kylän jälkeen, että edessä on neulansilmämutkia, arvuuttelimme, mennäänkö ylös vai alas, mutta koska edessämme ei näkynyt vuoria, niin alas oli pakko ajaa.  Ja yllätys olikin, että maasto aukesi suureksi kanjoniksi, jonka pohjalle tie laskeutui!  Kanjonin päällä on oivallinen metsäparkki, se laitettiin muistiin tulevia matkoja varten.  Mutkainen ja kapea tie laskeutui kanjonin pohjalla kulkevan joen varteen, ja maisema muuttui kuivasta nummesta vehreäksi metsäksi.  Kapeassa laaksonpohjassa kulki tie ja joki vierekkän, ja siellä täällä oli pieniä vanhoja kyliä ja talokeskittymiä.  Aivan upea paikka, mutta vähän pysähdyspaikkoja.  Joki kiemurteli välillä näkyvissä ja välillä puiden takana, onnistuimme pysähtymään levikkeelle ja pääsimme ihailemaan pientä patorakennelmaa, josta erkani kanavantapainen tietä seuraamaan.  Se kulki tien tasossa, vaikka joki oli alempana, liekö tehty kastelua varten aikoinaan.

Upea kanjoni ihan yllättäen !

Ja sitten ajettiin alas...

 

Plataanipuut vastaanottivat kyliin

Laaksosta pääsimme Gagnes nimiseen kaupunkiin, josta alkoikin yhtäkkiä Provencen maisemat, oliivipuulehtoja, viinitarhoja ja kaikki kuivan näköisen maiseman keskellä.  Uzésia lähestyttäessä teiden reunoilla oli suuria plataanipuita kujanteina.  Määränpäämme oli viinitarha aivan kaupungin keskustan tuntumassa, siellä on ilmainen parkki matkailuautoille, tyhjennysmahdollisuudet sekä juomavesi, nekin ilmaiseksi.  Tietysti tilamyymälästä saa käydä ostamassa viiniä ja oliiviöljyä.  Edellisen kerran olemme vierailleet siellä kaksi vuotta sitten, paikalla oli viisi autoa ja kesäkuun alun sää kuuma.  Tänään saapuessamme paikalla oli kymmenen autoa, viidelle olisi vielä tilaa.  Peruutimme automme oliivipuiden viereen ja toiselle puolelle jäi belgialaisten auto.

Kävimme torilla keskustassa, jonne ei ole kuin 400 metriä kujia pitkin, ja siellä oli täysi meno päällä.  Kadut täyttyivät myyjistä ja ostajista, paljon kuului englantia, ja asiakkaat olivat etupäässä vanhempaa ikäluokkaa.  Sää oli onneksi pilvinen, muttä lämpöä silti +27, koirat kulkivat rauhallisesti mukana kuumuudessa.  Tehtiin pienet ostokset, Montelimarin nougat, tuoreet aprikoosit ja kahvit katukahvilassa, jossa koirillekin tarjottiin vesikuppi.

Autolle palatessamme puoli kolmen aikoihin huomasimme belgialaisten levittäytyneen lähes kynnyksellemme.  Kahdesta belgialaispariskunnan autosta löytyi uskomaton määrä pihakalusteita, jotka olivat suoraan sivuovemme edessä…  Emme saaneet edes mitään vastausta tervehdyksiimme, joten päätimme lähteä paikalta.  Pikkukoira haukkui meidät tullessamme autolle, ihme kyllä, meidän koirat eivät vastoin tapojaan reagoineet mitenkään ! Taisi olla liian kuuma.

Jätimme kaupungin ja suunnistimme 16 kilometriä Alesin suuntaan, jossa park4night-palvelu kertoi olevan metsäparkki.  Tiet kapeni kapenemistaan ja löysimme itsemme pienen lätäkön läheltä, viinitarhojen välistä.  Paikalla ei ollut ketään ja leiriydyimme puiden varjoon.  Eipä aikaakaan, kun jostain ilmestyi koira, ja omistajansa, vanhempi ranskalainen mies tuli perässä.  Hänen kanssaan tulikin juteltua paikalliset asiat, villisikojen määrät, hänen koiransa kaikki osaamiset tryffelin löytämisestä metsästykseen jne.  Juttua riitti ja saimme myös ohjeet, ettei kannata mennä järven toiseen päähän, koska siellä on vajottavat rannat, josta mies on pelastanut hevosen.  Saimme häneltä myös villiparsaa, aivan uskomattoman hyvää, voittaa mennen tullen viljeltyjen parsojen maun ! Se on hentovartinen, maku on tuoreen makea, eikä sit tarvitse kuoria ollenkaan.  Melkein koko varren voi kypsyttää joko kiehauttamalla tai voissa hauduttamalla.

Ohi kulki myös kaksi ratsukkoa, pari kävelijää ja pyöräilijää.  Hyttysiä on muutama näkynyt, mikä onkin uutta tällä reisulla, ja yleensäkin.  Meidän seudulla kun niitä ei ole ollenkaan.  Helle paahtaa sopivasti, aurinko on pilviverhon takana, satakielet ja kuhankeittäjä ovat äänessä, sammakot lammessa ilmoittavat aina välillä olemassaolostaan. Lähipuissa pyöri myös mehiläissyöjiä ja harjalintuja. Isolepinkäinen pongattiin. Iltaa ja yötä odotellaan, sekä sitä konserttia, jonka luonto meille tulee tarjoamaan.

Mehiläissyöjä, kuvattu i-phonella kiikarin läpi

Sammakoiden aamuräppiä

Upea päivä maisemien kannalta, ja rentouttava ilta tiedossa ihan omassa rauhassa.  Provence ja eteläinen osa ranskaa ei ole pelkästään kuivaa maastoa ja laventelipeltoa, vaan sieltä löytyy myös vehreyttä ja viileitä laaksoja.  Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, kun vähänkin yrittää maan kieltä puhua, elekieli on kansainvälistä!  Jäi vähän huono maku Uzésin parkista, etenkin, kun se on France Passion-ketjun paikka, jossa ovat eri käyttäytymissäännöt kuin leirintäalueilla tai vapaissa parkeissa.  Ketjussa olevat parkit ovat yksityisiä tiloja ja koteja, joihin saapuminen on rajoitettu sekä ajan, että määrän suhteen, myös oleskeluun on omat sääntönsä, joita on syytä noudattaa kaikkien viihtymisen vuoksi, ja ennenkaikkea paikan omistajien päivärytmin kunnioittamiseksi.  No, elämä on, ja meillä etuna on liikkumisen ja valinnan vapaus parkkien suhteen.