Tällaista tänään tässä paikassa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ardeche. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ardeche. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Matkailuauton saa kaiteen yli ojaan
Sinnehän se on mennyt, kiivennyt kaiteen yli ja jäänyt nojaamaan puuta vasten. Miksi ja millä vauhdilla, sitä joutuu miettimään. Ja miettimistä oli varmasti tuolla hinausauton kuljettajallakin, miten tuo saadaan ylös ojanpohjalta.
Tällaista tänään tässä paikassa.
Tällaista tänään tässä paikassa.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Tornadon tuhoa Ardèchessa
Reilun viikon jatkuneet helteet saivat ikävän päätöksen Ardèchessa, noin 40 kilometriä Montelimarista etelään. Sunnuntai-iltapäivänä pienelle alueelle iski mini-tornado, jonka seurauksena yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui. Alueella on kolme camping-aluetta, jotka kaikki saivat osansa tuiverruksesta.
Ilmiö ei kestänyt kuin muutamia minuutteja, mutta helteen purkautuessa ukonilmaksi, ei näillä alueilla ole epäilystäkään, etteivätkö vaaratilanteet olisi todellisia.
Alueesta kuvattu video näyttää, kuinka metsäinen camping-alue on, ja kovan tuulen osuessa siihen puut ovat kuin tulitikkuja.
Uutislähetys on kooste amatöörivideoista, helteistä ei varmasti ole vähään aikaan toiveita tuon säärintaman jälkeen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)