Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kauas on pitkä matka...

Ja tosi pitkä, jos se matka pitää tehdä nopeasti.

Eilen aamulla lähdettiin, ensin Genevestä Baseliin moottoritietä ja sitten Saksan autobaanoille kohti pohjoista.  Mielessä pyöri, milloin tulee ensimmäinen "Stau", mutta pitkään saimme ajaa, ennenkuin jono pysähtyi.  Taisi olla vähän ennen Karlsruhea, kun tietyöt saivat aikaan ruuhkan.  Tunnin verran köröteltiin eteenpäin, välillä kävelyvauhtia, välillä vähän nopeammin.

Sen jälkeen muutama hidastus pikkukolareiden takia ja illansuussa Frankfurtin eteläpuolella päästiin jo vauhdilla tietöiden läpi, kun liikenne oli vähentynyt.

Päivä loppui auringonlaskun aikaan Remsfeldin Autohofin pihaan, pieneen ilmaiseen matkaparkkiin, suuren vartioidun rekkaparkin viereen.  Matkaa oli tullut reilut 750 kilometriä ja koiratkin tarvitsivat jo iltalenkkiä, päivän pikkutauot eivät oikein olleet tarpeeksi.

Aika iso Niesmann-Bischoff meidän vieressä... Mutta siinä oli NIIN pienet renkaat !

Yö nukuttiin hyvin, eipä juuri havaintoa mistään ylimääräisestä liikenteestä tai rekkojen liikkumisesta.  Aamulla pikainen aamupala ja tien päälle seitsemän jälkeen.  Tavoitteena oli ensin käydä Citti-marketissa Lyypekissä ja sen jälkeen laivalle Puttgardeniin ja yöksi Ruotsin puolelle.

Lyypekissä kaupoilla

Sinne jää Saksa



Ja näinhän me suoriuduimme päivästä, nyt olemme Örkelljungassa, Skåneporten-levähdysalueella.  Vieressä on karavaanikauppias "Bengt i Örkelljunga", joka tarjoaa parkkia omalla tontillaan, mutta se oli niin täyden näköinen, että päädyimme Mäkkärin taakse levähdysalueelle.

Ihan siisti paikka, kun ensin siivosi roskat pois

Kilometrejä on ajettu tänään reilu 800, Citti-marketissa on käyty, jonotettu Puttgardenissa laivalle ja loppumatka ajettu rennosti ja rauhallisesti Tanskan ja Ruotsin läpi.  Tietyöt Saksassa olivat Hampurin eteläpuolella ja Lyypekissä, tietty jonotusta ja hidastusta, mutta niin niistäkin selvittiin.

Huomenna on enää lyhyt matka Kapellskäriin iltalaivalle,  joten ehtinee nauttia maisemistakin.  Sunnuntai, kaupat eivät liene auki, eli ei tule kiusauksia pysähtyä kuluttamaan aikaa mihinkään ostoshelvettiin.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Sujahtamalla Ruotsin ja Saksan läpi


Naantali on oiva kesäkaupunki







Paluumatka Suomesta aloitettiin maanantai-aamuna Naantalista Kapellskäriin. Finnlinesin Finnfellow lähti kello 11:00 ja perilletuloaika oli merkitty 18:45 paikallista aikaa. Matkan varaus sujui helposti puhelimitse, ja saimme tarjouksen; automme, kaksi henkeä, kolme koiraa ikkunallisessa hytissä hintaan 140 euroa. Ja lisään kaksi ateriaa kahdelle hengelle matkan aikana. Ei hassumpaa!




Lastaus sujui nopeasti, ja hyttiin majoittumisen jälkeen siirryimme syömään noutopöydästä. Eihän sen jälkeen muuta jaksanutkaan kun mennä päiväunille pariksi tunniksi! Sää merellä oli hieno, aurinko suosi kannella istumistakin. Ryhdyimme keskusteluun suomalaispariskunnan kanssa, jotka olivat matkalla Ranskaan jousiammuntakisoihin, ja loppumatka meni hyvässä seurassa, kävimme kimpassa vielä ennen rantautumista syömässä vatsat täyteen.

Kapellskäriin saavuimme puoli tuntia etuajassa, ja laivalastillinen autoja lähti ajamaan sisämaan suuntaan. Jonkin verran suomalaisia matkailuautoja ja matkailuvaunuja, joita näimme myöhemmin illalla menossa kohti lounasta.  Eräs vaunukunta oli matkalla Tanskaan ja Legolandiin, heidän kanssa illalla mietimme Jököpingin parkkeja jossain huoltoaseman pihassa.  Terveisiä sinne vaan, jos luette tätä, toivottavasti reissu on ollut onnistunut! Me olimme ajatelleet, että pääsisimme Jönköpingiin illan aikana yöksi, liikenne oli sujuvan rauhallista, jopa Tukholmassa. Pakollisia pysähdyksiä teimme muutaman koirien jaloittelun vuoksi, ja mukaan tarttui yhdeltä huoltoasemalta "aitoja ruåttalaisia kookospalloja". No ne olivat kyllä erilaisia, mitä ennen oli maisteltu, nämä olivat pehmeitä vaahtopalloja kuorrutettuna kookosmuruilla, jotenkin muistelen, että ennen ne olivat sentään kovakuorisempia?



Minne matka ?

Illan myötä alkoi väsyttää, emmekä päässeet Jönköpingiin, vaan jäimme yöksi Ödeshögin rastplatsille, jossa saimme olla ihan rauhassa. Ei siellä yöpymistä ollut kielletty, mutta jotenkin jäi sellainen kuva, että paikka olisi tarkoitettu vain levähtämiseen, tosin kaikki tyhjennysmahdolisuudet siellä on, sekä juomavettäkin tarjolla. Ruotsin rastplatseista on muuten Android-sovellus tarjolla kahden euron hintaan.


Aamulla starttasimme kohti etelää, ainoa hidastus tuli Ljungbyn kohdalla, jossa moottoritien liikenne ohjattiin kylään kiertotielle. Jos Ranskassa on kiertotiet huonosti merkitty, niin ne ovat myös Ruotsissa, koska liikenne jumiutui täysin yrittäessään paluuta moottoritielle seuraavasta mahdollisesta paikasta. Ja juuri ennen sitä liittymää oli pieni sinivalkoinen kyltti, joka kertoi, ettei seuraavasta pääse, vaan pitää jatkaa eteenpäin 10 kilometrin päässä olevaan liittymään. Kaikki ulkolaiset rekat yrittivät ensimmäisestä liittymästä ja saivat tukoksen aikaan. Onnistuimme väistämään tämän tulpan ja ajoimme hyvin hiljaista tietä ohjeistettua reittiä pitkin. Mukava pysähdyspaikka on kalasavustamo, jossa haukkasimme mennen tullen savukalaa välipalaksi.

Ruotsin läpiajo on rauhallista, jopa tylsää, ja palkintona on sitten saapuminen Malmöhön ja Juutinrauman sillan ylitys. Maisemaa riittää katseltavaksi ja nytkin meillä oli hyvä aurinkoinen sää. Tanskaan saavuttaessa Kööpenhaminan jälkeen on pitkä pätkä moottoritien tietyöosuutta, jossa iltapäiväruuhkan aikaan saa ajaa vilkaassa liikenteessä. Rödbyhyn käännyttäessä tie muuttuu taas yksitoikkoiseksi maaseutua halkovaksi väyläksi.

Laivalle menossa

Ranskalaiskaunotar

Lauttarantaan saavuttaessa Rödbyssä ohitimme pitkän rekkajonon, jotka odottivat pääsyä satamaan, mietimme, että onko meillä sama kohtalo, mutta ei, lippujen oston jälkeen ajoimme ohjeistetun jonon päähän ja se lähtikin heti liikkeelle laivaan! Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kävin laivassa rekkakuskien suihkussa autokannella, ei mitään kaakeleita seinillä, eikä pukukoppeja, vaan perus-suihkukoppi lämpimällä vedellä.

Ajoimme Saksaan päästyämme suoraan Lübeckin Citti-markettiin ostoksille, vähän hyvää kermarahkaa ja bratwursteja, sellaisia herkkuja, mitä saksalaiset osaavat tehdä. Yöpaikkaa mietimme, ja Lübeckin keskustassa näytti olevan TOMTOMin mukaan parkki, joten sinne katsomaan. Ja sieltä löytyikin parillekymmenelle autolle yöparkki, jonne mahduimme. Googlen kuvassa se on vain henkilöautoille, muuta nyt siellä on varaus ainoastaan matkailuautoille. Palvelut olivat lähinnä maksullinen julkinen WC torin laidassa, eikä muuta. Mutta ympäristö on ok, keskusta on kanavan toisella puolella ja ravintoloita varmasti riittävästi. Pienen iltakävelyn jälkeen nukuimme yön hyvin.

Citti-marketin miesparkki futiskisojen ajaksi


Suomalainen maisema Lübeckissä



Edessä oli vielä reilut 1000 kilometriä kotiin, ja päätimme, että yövymme vielä jossain matkan varrella. Päivä meni ajaessa pitkin autobahneja, välillä hitaammin tietöiden vuoksi, sitten taas rekkojen kanssa puikkelehtien. Muutama suomalainen matkailuauto nähtiin, ne erottaa takaapäin jo kauempaa satasen lätkän ansiosta.

Yöksi jäätiin Muckessä sijaitsevan Autohofin rekkaparkkiin. Emme oikein löytäneet sopivaa paikkaa kentältä, vaan tuuppasimme auton nurmelle kauniin maalaismaiseman ääreen. Rekkoja kulki koko yön paikan kautta, ehkä eniten niitä oli ennen puoltayötä, jolloin kaikille ei tuntunut löytyvän edes paikkaa. Yöpymisestä maksoimme 10 euroa, jolla sai neljä 2,5 euron voucheria käytettäväksi Autohofin ravintolassa tai viereisessä hampparipaikassa. Voucherit ovat voimassa yhden vuoden... Suihkut olivat tarjolla kolmen euron hintaan.

Ah, niin rauhallinen maalaismaisema ja heti vasemmalla satoja rekkoja parkissa.

Aamulla herätessämme oli rekkaparkki jo melkein tyhjä, ihmettelimme, ettei se liikenne ollut herättänyt meitä ollenkaan. Vielä viimeinen 600 kilometriä ja olisimme kotona. Päivä sujui liikenteellisesti hyvin, ei jonoja ei ruuhkia, paiti vastaantulijoiden puolella. Saksassa yksi rekkakolari ja siitä kuuden kilometrin seisova jono. Sveitsissä rikkoutunut rekka iltapäiväruuhkan aikaan ja siitä loputtoman pitkä työmatkalaisten ruuhka. Genevenlaaksoon tultaessa torstai-iltana ukkosrintama uhkasi suurine pilvineen, mutta jotenkin se valui Jura-vuoriston päältä etelään satamatta yhtään.





Kirsikat ovat nyt parhaimmillaan !

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuusi maata ja 2000 km moottoritietä


Perhejuhlat on aina hyvä syy lähteä matkaan, ja nyt suuntasimme Suomeen.  Kuten viime kesänäkin, ajoimme Tukholmaan ja sieltä laivalla Turkuun.  Laivalipppu oli varattu torstai-illaksi Amorellalle, auto, hytti kaksi aikuista ja kolme koiraa, hinnaksi tuli 211 euroa yhdensuuntainen matka.  Lähdimme tiistai-aamuna vähän ennen kymmentä liikenteeseen, ja pysähdyimme yöpymään illalla yhdeksän aikaan, takana kilometrejä 800 moottoritiellä.  Keskikulutus näytti olleen 8,5  l/100 km, keskinopeus 88 km/h ja ajoaika yhdeksän tuntia.  Ai niin, tankkasimme aamulla kotikylältä dieseliä 1,31/litra.

Parkin otimme Rosdorfista, jossa TOMTOMin mukaan on paikka “ASN ROSDORF (Niedersachsen+ Bremen) Aire CCI 5929”. Saksan parkit ovat TOMTOMiin ladattu jo aiemmin kirjoittamastani ranskalaisesta sivustosta. Tässä on hiekka-/nurmikenttä maauimalan vieressä, alueelle on portit auki, vaikka Burgmeisterin viesti kertoo portin vieressä, että pysäköinti on sallittu vain tapahtumien aikana…  Toivottavasti portit eivät ole aamulla lukossa…  Tosin, jos viereinen uimala on jo auki, niin jatkuva tapahtumahan siellä on käynnissä.  




Kävin hakemassa pizzat kylältä 500 metrin päästä, kaksi halkaisijaltaan 26 sentin pizzaa ja yksi olut maksoi 12,50 euroa.  Mutta kyllä ne maistuivatkin moottoritiellä ajamisen jälkeen.  

Ensin Ranskasta Sveitsiin ja Genevenjärven rantaa Lausannen kautta kohti Baselia.  Liikenne sujui sveitsiläisellä tarkkuudella ja liikennekuuliaisuudella, itse asiassa oli tylsää.  Mutta kun pääsimme Baselista Saksan autobahnille, muuttui rytmi heti.  Rekkajono oli tasaista oikealla kaistalla ja vasemmalla mentiin paljon kovempaa.  Ajoin noin satasta, välillä 110 km/h, mutta ei rekkojen kanssa päässyt oikein mukavaan tempoon, vaan tarkkaavaisuutta sai olla koko ajan.  Ensimmäinen ruuhka oli Karlsruhessa, aika kivuttomasti se soljui tietyömaan ohi.  Frankfurt Am Mainin ohitse matelimme sitten neljän aikoihin, jossa ruuhka olikin jo isompi.  Ei kuitenkaan mitään stoppia, vaan hidasta matelua, kunnes liikenne alkoi taas vetämään.  Ehkä puolisen tuntia jouduimme hiljentämään.  Puoli kahdeksan aikoihin lähestyttäessämme Kasselia, Kirchheimin jälkeen, tie muuttui mäkiseksi, yksi 6 km tietyö oli matkalla, mutta sen jälkeen liikenne väheni hiukan ja henkilöautojen nopeudet kasvoivat.  Tarkkaavaisuus rekkojen ohituksessa oli tarpeen, vaikka kaistoja oli kolme yhteen suuntaan, sillä lähes 200 km/h kulkevat autot tuppasivat laittamaan mutkat suoriksi.








Moottoritieltä Rosdorfiin olikin näppärä liittymä, Göttingenin rastplatzin läpi ajamalla ja kiertämällä takakautta pikkutiellä, pääsi suoraan Rosdorfiin, eikä tarvinnut ajaa 10 km seuraavaan liittymään. 

EU-vaalit näkyvät täälläkin pikkukaupungin kadulla, mainokset painottavat varmuutta ja vakaata euroa Merkelin kasvoilla.  No, me jatkamme aamulla kohti Puttgardenia ja lauttaa kohti Tanskaa.  Vaalimainokset taitavat olla näkyvin asia tällä hetkellä Euroopan kaupunkien kaduilla.

Rosdorf-Hörby

Heräsimme kuuden aikaan ja seitsemältä lähdimme tienpäälle aamuauringossa.  Ensimmäisessä kylässä ennen moottoritietä tankkasimme, 1,48 euroa litra.  Ja sitten matkaan, liikennettä oli vähemmän kuin eilen, tietysti aikaisesta aamusta johtuen, ja matka joutui.  Kohteenamme oli Puttgarden ja lautta Tanskaan.  Ei moottoritieajosta ole suurempaa mainittavaa, tietöitä oli tasaisin väliajoin, ne eivät koskaan loppune Saksasta.

Kävimme ruokakaupoilla Citti-supermarketissa  Lübeckissä, tarkemmin Citti-Park kauppakeskuksessa.  Kauppakeskuksen matkailuautoparkissa oli viisi ruotsalaista autoa ja yksi suomalainen, joka kuitenkin ehti lähteä kiertäessämme pysäköintialueen.  Citti olikin melkoisen suuri, ja myyntivalttina oli alkoholi. Oluet sai ostaa laatikoittain ns. tax-free hintaan, kun allekirjoitti vienti-ilmoituksen ja lupasi, ettei tuo kaljatölkkejä takaisin Saksaan.  Muita kauppoja oli lukematon määrä, ei niihin jääty kiertämään, sillä hellettä riitti, kauppapaikan pihalla mittari näytti jo +32 ja olo oli tuskaisan kuuma niin ihmisillä kuin koirillakin.  Autoa pidettiin välillä käynnissä, että sai ilmastoinnilla sisätilan viilentymään.


Puttgardenin rannassa ei ollut jonoa ollenkaan, ja pääsimme ajamaan laivaan lähes pysähtymättä. Auto ja kaksi henkilöä yhteen suuntaan kustansi 72 euroa. Laivamatkan ajan nautimme auringosta ja koirat jaloittelivat autokannella.  Raikas merituuli piristi kaikkia, helteestä ei ollut enää tietoakaan.  Jos Saksassa oli tietöitä, niin niitä on myös Tanskassa.  Lautalta lähtiessä alkoi tietyö ja yhtä kaistaa ajettiin 80 km/h toistakymmentä kilometriä. Ennen Kööpenhaminaa liikenne oli ruuhkaista isomman työmaan vuoksi, mutta Juutinrauman sillan ylitys oli jo vauhdikasta. Siltamaksu oli 46 euroa meidän autokunnalta. Tosin, siellä oli ainoastaan yksi maksuputka auki, jonne karavaanarit, moottoripyöräilijät ja muut pääsivät maksamaan, ja ennen meitä oli paikallinen harrikkaklubi kahdeksan pyörän voimalla, ja kaikki maksoivat yksi kerrallaan.  Onneksi nyt jonoa ei ollut kuitenkaan, muuten tuo toiminta olisi ollut hyvin hidasta. Ja sitten alkoikin olla jo aika etsiä yöpaikkaa.  Kartan tutkiminen suoritettiin Oxien kylän hautausmaan kupeessa. 



Olemme tottuneet kotikulmilla Ranskassa siihen, että TOMTOM näyttää jatkuvasti erilaisia parkkeja lähes vierekkäin, joista voi valita mieleisensä.  Mutta, Ruotsissa sai oikein hakemalla hakea parkkia, joka ei ole leirintäalue.  Suunnistimme Lundin ohi Hörbyn kylään, joka on järven rannalla, ja kartalla näkyi kolme vaihtoehtoa.  Ensimmäinen olikin camping, jossa jouduimme etsimään henkilökuntaa respaan, koska ravintolassa oli yksityistilaisuus ja kaikki yksi henkilöä oli siellä töissä. Lopulta saimme tämän henkilön kiinni ja hän kertoi yön maksavan 250 kruunua sähköllä.  Mutta eihän meitä voinut kirjata sisään, koska meillä ei ollut jotain campingkorttia…  Sellaisen olisi saanut 150 kruunun hintaan ja se olisi kelvannut kaikkialla Euroopassa.  Totesimme, ettei sellaista tarvitse Euroopassa ja lähdimme jatkamaan matkaa.  Matkalla toiseen kohteeseen, huomasimme Fulltoftan luontokeskuksen ja sen jälkeen parkin metsänreunassa, jonne kurvasimme laittamaan illallista.  Luonto on lähellä ja eikä maksa mitään.  Paikalliset koiranulkoiluttajat käyvät illalla vielä tekemässä lenkkiä ja me rentoudumme pitkän ajopäivän jälkeen.  Hyttysiä alkaa olla ihan tarpeeksi ja ne ovat aika äkäisiä.  Kutiavia paukamia tulee lähes huomaamatta. 

Vietimme matkalla tänään 12 tuntia, ja koko reissun statistiikka tähän asti on seuraava; 1489 km, tänään siis 689 km. Keskikulutus on ollut koko matkalla tähän asti 8,6 l/100 km ja kokonaisajoaika on 17 h 48 min.  Keskinopeus on taas seonnut, nyt se näyttää kokonaista 16 km/h. Se resetoituu aina pidempään ajettaessa, eikä se näytä oikein, ennenkuin tripin nollaa.

Huomenna on leppoisampi päivä, ajellaan Tukholmaan rauhallisia ruotsalaisia teitä ja katsellaan maisemia.  Iltalaivalla sitten kohti Turkua.

Hörby - Tukholma


Vähän huonosti nukutun yön jälkeen käynnistimme auton ennen kahdeksaa ja liityimme liikenteeseen, ensin pienempiä teitä ja sitten moottoritielle Tukholmaa kohti.  Ja olihan mukavan leppoisaa ajaa ruotsalaisten kanssa hiljaisella moottoritiellä.  Ei montakaan rekkaa, ja nekin vähät ajoivat tasaista vauhtia, ja niiden tahdissa kulki meidänkin matka.  Muutama pikkupysähdys, ensin kalaravintolassa aamiaista haukkaamassa ja toinen iltapäivällä kahvinkeittohetki huoltamoalueella.  Siinä välissä Jönköpingissä A6-Centerissä vähän pidempi jaloittelu.  Ilma oli helteinen ja tuulinen, illansuussa Tukholmassa oli vielä reilut kaksikymmentä astetta.  

Satamassa olimme puoli kuuden aikaan ja olimme ensimmäisten joukossa check-inissä, kun se aukesi puoli seitsemän. Laivaan ajoimme kolmanneksi viimeisenä, viisi yli kahdeksan.  Laivaan ei jäänyt kuin parin henkilöauton tila, eli täyttä autokannella oli.  Muuten laivalla ei ollut paljoakaan matkustajia, ravintolat olivat tyhjillään, eikä kaupassa tarvinnut jonottaa.