Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sanary-sur-Mer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sanary-sur-Mer. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen viikonloppu Hymerillä

Ensimmäinen reissu Hassanilla on tehty! Ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen autoon. Tilaa on ruhtinaallisesti ja sisätilat ovat juuri sitä, mitä etsimme: toimiva keittiö, suuri salonki ja hyvä sänky.  Ja minulle, lähes kaksimetriselle hujopille sisäkorkeus on todella ylellinen, pää ei kolise koko ajan kattoon! Vaatii totuttelua, että voi seistä sisällä suorana, eikä tarvitse koko ajan pitää matalaa profiilia.



Ajotuntuma on myös muuttunut, Hassan kulkee ripeästi moottoritiellä, mutta enää ei tarvitse pyyhältää 130 km/h, hitaampikin vauhti riittää.  Sen toisaalta huomaa pikkuteillä, perään kertyy äkkiä pieniä ranskalaisia autoja kärkkymään ohitusta.  Kätevin tapa päästää autot ohi, on ajaa kierros kiertoliittymässä (niitähän täällä riittää) ja taas liikenne soljuu.

Suuri ohjaamo, laaja kojelauta ja korkealla oleva katto (verrattuna Ducatoon) muistuttavat koko ajan auton ulkopuolisista ulottuvuuksista, muutaman kerran on jo tullut hetken epäröinti kapealla ajoradalla, kun Albinin kanssa pääsi lähes minne vaan, mutta nyt onkin vähän mietittävä, minne tuikkaa.

Kuskin paikka on siitä erilainen, että Albinissa istuin melko korkealla tuulilasiin nähden istuimen korkeuden vuoksi, mutta Hassanissa istun huomattavasti alempana.  Sivupeilit taas sijaitsevat ylhäällä ja niihin vilkuilu onkin suurin muutos ajon aikana.  Lisäksi näkyvyys etuoikealle on hieman huono, etenkin kiertoliittymään tullessa, ikkunoiden pilareiden jako vasemmalla ja isojen peilien roikkuminen ylhäältä aiheuttaa ylimääräistä tähystysliikettä juuri kiertoliittymään saavuttaessa. Peilin taakse jää yllättävän helposti pikkupösö tai -sitikka, joka tulee renkaat vinkuen kurvaan, tietenkin ilman vilkkua, ettei yhtään osaa arvata, mistä liittymästä se aikoo singahtaa ulos.

Näkymä etuvasemmalle...


Kokonaisuutena olemme erittäin tyytyväisiä autoon ja pientä varustelun tarvettakin on jo havaittavissa.  Albin kokonsa puolesta opetti, kuinka vähällä tavaralla tulee toimeen, ja oli hauskaa huomata, miten meillä on edelleen kaapit tyhjänä reissullamme.  Kunhan onnistuisikin pitämään ne tyhjinä...

Mitähän ihmettä tuolla menee?

Vahtimista riittää

Hassanin katolla on Aldenin automaattisatelliittiantenni ja kaapista löytyi noin 9 vuotta vanha satelliittiviritin ja samaa ikäluokkaa oleva televisio.  Eihän se viritin enää löydä mitään, eikä se ole Alden-yhteensopiva, joten mahdollinen seuraava hankinta on uusia viritin ja TV. 



Ulkosäilytystilat ova runsaat,  sijaitsevat alhaalla ja ovat matalat auton korirakenteen vuoksi, mutta hyvin sinne katoavat niin tuolit ja pöytä, pikkutavaroille pitää kehittää laatikostot ja sellainen mekanismi, että ne saa vedettyä esiin auton alta tarvittaessa.  Yksi helpommin tavoitettavissa oleva säilytystila on salongin sohvan alla, jonne pääsee myös auton ulkopuolelta käsiksi. 

Truman lämmitin toimii hyvin, kesää ajatellen on mielessä ilmastoinnin hankinta, jos jollakin on kokemuksia sellaisen asentamisesta B544:ään, niin niitä kuunnellaan mielellään.  Tai ei pelkästään B544:seen, vaan yleensäkin matkailuautoon, sillä olen jo tutkaillut sellaistakin, jota ei asenneta katolle, vaan auton sisään.

EFOY-polttokenno on huomaamaton, akuissa on koko ajan virtaa ja polttoaineen kulutus on ollut olematonta, tosin meillä ei sähköä kuluteta kovinkaan paljoa.  Mutta se antaa vapauden olla useammankin päivän omillaan, joka sopii liikkumistapaamme.

No missä me sitten kävimme?  Ajoimme Sanary sur Mer'iin, paikkaan, jossa olimme viimeksi lokakuussa 2015.  Silloin yritimme nukkua rantakadulla, mutta surffarien bileet pitivät meitä hereillä bassonjytkeellä koko yön.  Nyt edellisestä kerrasta viisastuneina(?) ajoimme heti isommalle parkkipaikalle rannan päähän ja kuuntelimme tyytyväisinä aaltojen pauhua 15 metrin päässä.  MUTTA! puolenyön aikaan 250 metrin päässä olevan ravintolan ovet avattiin ja siitä alkoi sellainen jytinä, että yhdeltä oli lähdettävä etsimään hiljaisempaa paikkaa...  Park4night-sovellus näytti seuraavan parkin olevan reilun 5 kilometrin päässä ja yön pimeydessä ajoimme pikkuruisia katuja pitkin pienelle hiekkaparkille talojen keskelle ja jatkoimme unia hiljaisuudessa.

Koirien kanssa aamulenkillä totesin, että 20 metriä auton takana putosi kallio suoraan mereen 30 metriä alaspäin!  Parkkialueen reunassa on tukeva aita, ettei auto edes vahingossa pääse liukumaan puiden välistä sinne.  Edelleen parkista pääri kävelemään alas rantaan, jossa sijaitsee pieni ja vanha sotilaslinnoitus ja jätevedenpuhdistamo, sen tuoksut onneksi tuuli puhalsi pois.








Kotiin ajelimme sunnuntaina Sainte Baumen kautta, joka on ranskalaisten pyhiinvaelluspaikka.  Katolisten mukaan siellä on pyhän Maria Magdalenan jäännökset, jotka ovat paavin pyhittämät ja niitä tullaan kaukaakin palvomaan.  Tästä sivustosta saa Google-kääntäjällä ihan luettavaa tarinaa suomen kielelle, mikäli kiinnostaa.

Matkalla Sainte Baumeen kapeaa tietä ylöspäin, kohtasimme muutaman motoristin ja yhden reikäpääfillaristin, joka olisi tullut tuulilasista sisään, ellen olisi hidastanut mutkassa huomattavasti.  Ei ne pikkupösöt aina niitä kaahareita ole...






Ensi viikonloppuna otetaan kohteeksi Sanremo, jonne mennään katsomaan, kuinka Rovanperän Kalle kepittää autoaan Rally Sanremo 2017 kisassa!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Välimeren rantaa lokakuussa

Halloweenina pääsimme pienelle ajelulle Albinilla. Kauas ei ehditty perjantai-iltana, kun pimeys tulee täälläkin paljon aikaisemmin näin talviaikana.  Tarkoitus oli ajaa La Ciotat-nimiseen kaupunkiin meren rannalle, mutta Toulonissa oli sellaiset ruuhkat, että aikaa meni jonossa seistessä ja aurinko vajosi alaspäin uhkaavaa vauhtia.

Päädyimme yöksi Sanary-sur-Merin kaupunkiin, Six Fours Plages-ranta-alueelle, jonne pysäköimme rantabulevardin varteen.  No, sehän oli kyllä virhe, vaikka liikenne väheni huomattavasti illan aikana, mutta silti yölliset juhlijat ja lähellä ollut leijalautailun EM-kisojen bilepaikka pitivät meitä hereillä pitkin yötä...

Näkymä auton ovelta




Aamulla siirryimme isommalle pysäköintialueelle ihan lähelle, jota emme olleet illan pimeydessä huomanneet. Siellä olisi nukkunut paljon paremmin yön. Sää oli mitä upein, sininen taivas, aurinko paahtoi kuin kesällä, ja kaupungin pikku satamassa oli mainio tori heti aamusta, josta saimme mahtavat aamiaistarvikkeet.







Ammiaiseksi Blette-piirakkaa (kaalin tapainen kasvi), herkkutattiraviolia, savustettua ricottaa, vuohenjuustoa ja jälkiruoaksi mansikoita ja viikunoita.
Aamupäivän vietimme kaupungin kujia kierrellen ja nauttien upeasta säästä, ihmiset valmistautuivat illan tuleviin Halloweenjuhliin ja täällä näyttää olevan tapana, että lapset kiertävät pukeutuneina mitä erilaisimpiin hirviöasuihin keräämässä karamellia kaupoista!  Tuli vähän suomalainen pääsiäinen mieleen.





Matka jatkui kohti Hyeresin kaupunkia, kilometrejä taisi olla ajettavana reilu 30, mutta silti siihen meni aikaa, kun ensin kävimme paikallisessa karavaanarikaupassa täydentämässä puutteita ja sitten jumiuduimme katselemaan vaihdokkeja...  Ajatuksissa on käynyt Albinin vaihtaminen matkailuautoon, mutta tulevan auton malli on vielä hakusessa.  Jotenkin kiehtoisi auto, jossa on alaslaskettava sänky katossa istuinryhmän yläpuolella, jotta saisi enemmän tilaa pöydän ympärille ja samalla pysyttäisiin lyhyessä mallissa.  Vaihtoehtoja on melkoisesti, ja valintaa vaikeuttaa myös se, että sängyn pitäisi olla mielellän pidempi kuin nyt.


Tällaista tuli katseltua...
Vielä piti käydä kaupassa matkalla ja lopulta pääsimme parkkiin Hyeresin eteläpuolelle kannakselle, jossa oli liuta erilaisia matkailuautoja, koska leijalautailijat olivat kansoittaneet hiekkarannan.  Pysäköinti on ranskalaiseen tapaan ja ajankohtaan nähden vapaata, mekin tuuppasimme Albinin viistoparkkiin pitkittäin vieden kolmen auton paikat.  Mutta ei siellä ahdasta ollut missään vaiheessa.






Tuuli oli idän suunnasta, tasainen ja lämmin ja se oli saanut lautailijoita ympäri Eurooppaa tulemaan tänne vesileikkeihin.  Yö oli ehdottomasti rauhallisempi kuin edellinen, vain tuulen ja meren kohina kuului hiljaa autoon.

Sunnuntai-aamuna ajelimme takaisin kotiin, reilun tunnin matka ainoastaan, joten montaa kilometriä ei tänä viikonloppuna tullut mittariin.




Johan siitä olikin aikaa, kun viimeksi oltiin liikkeellä matkailuautolla, mutta hyvin sujui.  Ainoa harmittava asia on se, että nyt ei ole sähköisessä muodossa ranskalaisia aire-paikkoja, kuten aiemmin kirjoitin.  Ensimmäinen yöpymispaikka oli ihan hakuammuntaa huonoin seurauksin, toinen sitten löytyi Park4Night-sovelluksen avulla.  Se onkin ainoa menetelmä tällä hetkellä löytää helposti yöpymispaikka.  Onhan meillä pari kirjaa, jossa airet ovat lueteltu, mutta jotenkin niiden selaaminen ja kaiveleminen tuntuu jo vanhanaikaiselta...

Muita huomioita oli taas havainnot matkailuautojen parkkien vähyydestä rannikolla. Parkkipaikkoja on kyllä paljon, mutta ne ovat joko tehty erittäin kapeiksi tai sitten niissä on korkeudenrajoitin, ettei edes meidän Ducato niihin taivu.  Pikainen etsintä nyt käydyn alueen matkailuautoparkeista tuotti yhteensä kymmenkunta virallista pysäköintipaikkaa.  Tällä toiminnalla kunnat ja kaupungit rajoittavat leiriytymistä ja ohjaavat autot ja vaunut leirintä-alueille.

Puhelinpuolella iPhone 5:n hajottua siirryin Lumia-käyttäjäksi, ja sain osin positiivisia yllätyksiä; käyttöliittymä toimii hyvin ja on looginen, softakauppa on toimiva ja puhelimen laatu on korkea.  Mutta sitten oli liikaa negatiivisia kokemuksia; ohjelmistovalikoima on pieni verrattuna iPhoneen, ohjelmat toimivat epäloogisesti, puhelimen näyttö on superherkkä ( jo sormen yliveto ilman kosketusta saa ohjelmat käynnistymään) ja yhteensopivuus ja yhteentoimivuus olemassaolevien appletuotteiden kanssa oli liian hankalaa.  Otin myös käyttööni Win 10 läppärin, jonka kanssa Lumia toimi hyvin, mutta kun en käytä Windowsia päivittäisenä tietsikkana, niin se meni liian hankalaksi.

Paluu iPhone 5:een on ollut vähän ankeaa, näyttö on niiiiin pieni verrattuna Lumiaan, että vaimon iPhone 6 alkaa houkutella...  Tosin, hyvä hidaste on se hinta... Vielä...