Hieman ristiriitainen tuo otsikko, kun sitä katsoo Ranskasta päin. Suomessa ruokateollisuus on lanseerannut sloganin, joka myy mielikuvissa hyvää ruokaa, mutta on pelkkää tehdasvalmisteista lisä-aineilla kiihdytettyä tuotantoa. Ja sitten täällä, jossa panostetaan tuoreisiin peruselintarvikkeisiin ja loihditaan niistä todella hyvää ruokaa.
Tänään osui silmiin kaksi artikkelia netistä, toisessa esiteltiin Espoon kaupungin koulujen ruokia tuoteselosteineen ja toisessa kerrottiin ranskalaisen vanhainkodin keittiöstä ja ruoanlaitosta. Hirveä kontrasti, ensimmäisessä syötetään lapsille ja kasvuiässä oleville teollisia sotkuja - jälkimmäisessä hyvä ruoka kuuluu perusoikeuksiin vanhainkodissakin.
Pyhä ruoka ja sen nauttiminen alkaa jo kouluissakin Ranskassa, ei täällä julkisesti uskalleta tuputtaa eineksiä. Tottakai valmisruokaa löytyy marketeista, ja sitä ostetaan, mutta kyllä ruoka ja ruoanlaitto on edelleen arvostettua kotonakin.
Syksyn merkit näkyvät selvästi marketeissa tuorepuolella, hedelmävalikoima pienenee ja tiskeihin ilmestyvät kurpitsat ja muut juurekset. Ja se talvijuusto, Mont d'Or, on myös tullut kauppoihin, siitä viimeistään tietää, että talvi on tulossa.
Facebookissa oleva yhteisö "Arvokas vanhuus" ajaa oikeaa asiaa, mutta ennenkuin päästään ranskalaisvanhainkodin tasoiseen ruokaan, on paljon vielä tehtävää...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ranskalainen keittiö. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Juustot: Talvikauden herkku saapuu syyskuun puolivälissä!
Silloin Mont d'Or juusto tulee kauppoihin! Tätä maistuvaa talvikauden juustoa saa ainoastaan syys-huhtikuun välisenä aikana, ja kohta saamme uutta tuotantoa ruokapöytään.
Mont d'Orin tunnistaa sen omintakeisesta pakkauksesta, kuusesta tehty päre, joka on käännetty purkin muotoon, pohjan ollessa myös kuusta. Kansi on tyypillisesti purkin alla ja juusto on suojattu muovilla, joten värin ja muodon näkee. Juuston päällä olevien kohoumien sanotaan olevan juuston kaipuuta vuorille, joilta se on kotoisin, Montbeliard-lehmien laitumilta kuusikoiden keskeltä.

Mont d'Or kehitettiin helpottamaan talvimaidon tuotantoa pikkutiloilla vuoristossa, jossa maidon päivittäinen toimittaminen sääolosuhteiden vuoksi saattoi olla ylitsepääsemätöntä. Lumentulo saattoi katkaista yhteydet päiväkausiksi, ja alentunut maidontuotanto heikensi muutenkin tilallisten toimeentuloa. Niinpä maidosta ruvettiin tekemään juustoa suoraan tiloilla.
Nyt juustoa tuotetaan tarkasti valvotuissa olosuhteissa ja tarkkojen sääntöjen mukaisesti, koska sillä on AOC merkintä vuodesta 1981 lähtien (Appellation d'Origine Protégée). Myös AOP (Appellation d'Origine Contrôlée vuodesta 1996) sanelee juuston tuotanto-alueet ja lehmärodut. Lehmät saavat olla ainoastaan Montbeliard tai Simmental-rotuisia, sekä ainoastaan heinäruokinnalla talvikauden aikana, jolloin niiden maidosta tehdään tätä juustoa !
Pakkaus tulee olla AOP:n sääntöjen mukainen, kuusesta valmistettu, ja juuston tuotantoalue on vähintään 700 metriä merenpinnan yläpuolella itäisessä Ranskassa, Doubsin departementissa. Sveitsin puolella samoilla seuduilla valmistetaan myös Mont d'Oria, mutta sen nimi on Vacherin Mont d'Or, ja se on valmistettu pastöroidusta maidosta, joka erottaa sen tästä ainoasta ja oikeasta ranskalaisesta juustosta.
Juusto valmistetaan käsittelemättömästä lehmänmaidosta ja siinä on rasvaa 45%. Koostumus on puolikiinteä, sen kermanvalkoisen kuoren alla on valkoinen, tiivis, mutta pehmeä juusto. Tavallisin tapa herkutella tätä maukasta juustoa on ensin kiepaista folio purkin ympärille siltä varalta, että purkki sattuisi vuotamaan. Juustoa ei peitetä foliolla, vaan pinnalle viilletään veitsellä ruksi, viipaloidaan valkosipulinkynsi neljään osaan, asetetaan ne viiltojen päihin ja lorautetaan päälle hieman kuivaa valkoviiniä. Ja nimenomaan ottamatta juustoa pois kuusipurkistaan, sillä se on samalla astia, josta juusto nautitaan ! Ja vielä, kuusen aromi tuo tarkan makuaistin omaavalle hienon lisämaun juustoon.
Näin valmisteltu juusto laitetaan uuniin 220 ° C asteeseen puoleksi tunniksi, jotta se lämpenee kokonaan. Ajan loppupuolella voi tarkkailla juuston kuorta, ettei se pääse mustumaan liiaksi. Juuston kanssa maistuvat tavallisimmin keitetyt perunat ja paistetut makkarat (ranskalaiset tietysti) siten, että juustoa lusikoidaan perunoiden ja makkaroiden päälle. Mmmmm.... parasta talvi-ruokaa !
Tietysti juuston kanssa voi nauttia kinkkua, kasviksia, ihan mitä tahansa, on se niin täyteläisen makuinen herkku!
lauantai 23. elokuuta 2014
Kulinarismin tiellä, keittiössä
Lauantai-aamun kohokohta on kävellä oman kylän boulangerieen ja ostaa vain lauantaina tarjolla olevia sinihomejuustopatonkeja. Ne ovat pyöräytetty croissant-taikinasta leivottuja, sisään on laitettu Bleu de Gex-juustoa ja päälle rosmariininoksa. Rapea, rasvainen ja lämmin leipä kieltä kutkuttavine mietoine makuineen ja kuppi teetä, se on viikonlopun aloitus parhaimmillaan !
Kotikylän leipomossa on tullut käytyä jo jonkin aikaa, sillä emme ole lähteneet autollamme minnekään Atlantilla käynnin jälkeen. Työt ovat tuoneet uusia haasteita ja ystävän vierailu ovat syynä "pysähtyneisyyteen". Säät ovat vaihdelleet sateista aurinkoon, etupäässä kuitenkin vettä on tullut enemmän kuin riittävästi ja sen seuraukset näkyvät kotipuutarhoissa. Tomaatit eivät kypsy ja kurpitsasato jää vaatimattomaksi, mutta onneksi kasviksia tulee muualta Ranskasta. Uutta satoa myydään edullisesti toreilla ja marketeissa, ja valinnan varaa on herkullisiin ruokiin.
Löysimme poistomyynnistä keittokirjoja, joita oli myyty vuonna 2011 jonkun TV-lehden kylkiäisenä. Kirjat sisältävät Paul Bocusen reseptejä eri puolelta Ranskaa ja ne ovat jaoteltu raaka-aineiden mukaan, kasvikset, liharuoat, grilliruoat ja riistaruoat. Ostimme neljä kirjaa eurolla kappale, ja valinnanvaraa olisi ollut vielä muitakin, mutta näissäkin on riittävästi luettavaa ja kokeiltavaa.
Ensimmäinen ruoka oli ranskalainen hernekeitto, "La soupe paysanne aux pois", sanatarkasti "maalaishernekeitto". Ohje kuudelle hengelle on tässä on tässä:
350 g halkaistuja kuivattuja herneitä
1,5 litraa vettä
5 porkkanaa
1 sellerin varsi
2 purjoa
5 valkosipulin kynttä
1 viipale savustettua pekonia
1 sipuli tai yksi neilikka
timjamia, laakerinlehti
suolaa, pippuria
Kuivatut herneet ovat Ranskassa halkaistuja ja kuorettomia, eivätkä vaadi juurikaan liottamista. Ohjeessa oleva savupekonin viipale on kaupassa yleensä vähintään sentin paksuinen, joten jos sinulla on pekonia ohuina viipaleina, niitä voi laittaa kolme-neljä kappaletta.
Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja laita kuumalle pannulle pilkotun purjon kanssa vähintään viideksi minuutiksi pehmenemään, kääntele välillä, älä paista ruskeaksi.
Laita kattilaan vesi, pilkotut porkkanat, valkosipuli viipaleina, kokonainen sipuli, timjami, laakerinlehti ja herneet. Lisä pekoni ja purjot. Pippuria mausteeksi, mutta suolan voi lisätä vasta valmiiseen keittoon, koska pekonin suolaisuus on tässä vaiheessa vielä arvoitus.
Anna kiehua hiljalleen 1,5 tuntia, ota sitten pois laakerinlehti ja sipuli, ja sekoita keitto.
No, tämä ei ole tuhtia suomalaista rokkaa, vaan enemmänkin kevyempi kasvisversio ja paljon maukkaampi! Ja seuraavana päivänä lämmitettynä maut tulevat vielä paremmin esiin.
Toinen ruokalaji, jonka teimme kasvisruokakirjasta, oli vuohenjuusto-kesäkurpitsakeitto. Kirjan kuvassa näkyy piirrettynä harmaa pyöreä juusto, ja sellaiseen törmäsin alkuviikosta kaupassa ja tunnistin sen heti samaksi Selles-sur-Cher juustoksi, ja sehän piti heti ostaa.
Kesäkurpitsoita otimme kasvimaaltamme ne muutamat, joita oli ehtinyt kasvaa syötävän kokoisiksi, ovat ainakin puhtaita luomuvihanneksia. Ruohosipulia oli juuri yhteen keittoon kukkalaatikossamme, joten eikun hommiin. Neljän hengen keitto syntyy seuraavista aineksista:
600 g kesäkurpitsaa
200 g selles-sur-cher juustoa
6 dl kanalientä
1 dl creme fraichea
ruohosipulia
hiukan muskottia
pippuria
Kuori ja pilko pieniksi kuutioiksi 450 g kesäkurpitsaa. Lopusta tee ohuita suikaleita, parhaiten se onnistuu Julienne-veitsellä. Itseasiassa tee ensin niitä suikaleita ja lopusta sitten pientä kuutioita, tämä järjestys on helpompi toteuttaa.
Höyrytä kurpitsapalat pehmeiksi, säästä suikaleet raakoina.
Valmista kanaliemi, pilko juusto pieniksi kuutioiksi ja lisää ne creme fraichen kanssa liemeen. Kuumenna ja sulata juusto keitoksi. Kurpitsakuutiot voi kuivattaa hetken höyrytyksen jälkeen kattilassa, koska tarkoituksena on, ette niistä tule enempää nestettä keittoon. Lisää kurpitsat liemeen, raasta muskottia hieman sekaan sekä mausta mustapippurilla. Kuumenna, älä keitä keittoa enää, laita keittoastioihin, pilko päälle ruohosipulia ja kurpitsajuliennea ja tarjoile kuumana.
Erittäin maukas vuohenjuustokeitto, jossa kurpitsat miedolla olomuodollaan antavat täyteläisyyttä. Juustoksi kelpaa oikeastaan mikä vuohenjuusto hyvvänsä, ja vaihtelua voi hakea korvaamalla creme fraichen jugurtilla ja muskottipähkinän curryllä.

maanantai 11. elokuuta 2014
Havaintoja ja mietteitä ranskalaisuudesta
Ranskalaisten lomailu
Kierrettyämme reilu kaksituhatta kilometriä idästä Sveitsin rajalta länteen Atlantille ja takaisin parhaimpaan loma-aikaan näimme ranskalaisten lomanviettotapoja. Suurimmalle osalle ranskalaisia on tärkeää päästä veden ääreen, mieluimmin meren rantaan, mutta myös joet ja tekojärvet kelpaavat. Sisämaassa, kuivalla maalla on vähemmän varsinaisia lomanviettopaikkoja, enemmänkin yksittäisiä pienempiä camping-alueita ja matkailuautoparkkeja, joissa niissäkin väkeä riittää.
Rannoilla, oli ne sitten merellä tai muun vesistön varrella, on suuria lomakeskittymiä, kämppäreitä ja parkkeja, jolloin väkeäkin riittää ruuhkaksi asti. Liikenne näihin paikkoihin on viikonlopun alkaessa todella runsasta, tämän kokee pahimmillaan etelään päin vievillä moottoriteillä. Samoin viikonlopun päättyessä jonot pois näistä paikoista ovat hirvittävät, pahimmillaan satoja kilometrejä.
Sisämaan keskiaikaiset kylät jokien rannoilla vetävät väkeä paljon, ja liikenteellisesti ne ovat ongelmallisia, koska kadut ovat kapeita ja jos päivälle sattuu vielä markkinat, niin kaupungin läpiajoon on suhtauduttava maltillisesti. Meillä on ollut muutama tiukka tilanne, jossa vastaan on tullut linja-auto kapealla kadulla, jonka kapeampaa kapeammat jalkakäytävät ovat olleet täynnä ihmisiä. Auton peilit ovat tällöin ylettyneet puoleenväliin jalkakäytävää, eikä jalankulkijat välttämättä osaa huomioida sellaista.
Leirintäalueilla ei ole pelkästään matkailuautoja ja asuntovaunuja, vaan todella paljon telttailijoitakin, toisin kuin Suomessa. Perheet tulevat parhaimmillaan kuuden hengen voimin ja pystyttävät kaksi telttaa, ja yöpyvät niissä, viettäen leirielämää kokaten trangialla tai kaasulla ruoat ja istuen lampun valossa illalla kirjaa lukien tai korttia pelaten. Pyöräilijöitä pienten lasten kanssa, jotka istuvat kärryssä pyörän perässä matkan aikana, hekin viettävät telttaelämää sujuvasti, sateessakin. Tietysti kämppäreillä on tarjolla aina mobilehomeja, joihin voi mennä runsaiden sateiden sattuessa.
Ranskalaisten ruokakompleksi
Silloin kun suomalaiselle tulee nälkä, laittaa ranskalainen ravintolan kiinni, totesi joku Ranskassa matkaillut. Se on aivan totta, lounasta saa kello 12-14 ja illallista 19-22. Kompleksilla tarkoitan ranskalaisten kiintymystä ruokaan ja ruokailuun, lounas on yleensä alkuruoka-pääruoka-jälkiruoka, samoin illallinen, mutta mitään takeita ei ole ruoan laadusta tai sen maukkaudesta. Valmisruokia lämmitetään liian usein lounas-annokseksi "plat du jour" jolloin ne enemmänkin saavat aikaan hylkimisreaktiota ranskalaista ruokailua kohtaan kuin nautinnollisen hetken nälän karkoittamiseksi.
Ranskan ravintoloille on tulossa velvollisuus ilmoittaa ovella, käyttävätkö valmisruokia vai tekevätkö ruoan alusta lähtien itse. Nykyinen ruokakulttuuri on hyvin paljon pikaruokaa jopa ravintoloissa, koska enää ei haluta tehdä hitaasti hyvää ruokaa. Tyypillinen lounas on ranskalaiset ja kanaa, tai huonosti paistettu pihvi ja jälkiruoaksi joku valmisjäätelö. Patonkeja täytettynä salaatilla ja juustolla tai hodari ranskalaisittain; pitkä nakki patonginpuolikkaan sisään kerä ketsupin ja majoneesin. Hyvää ruokapaikkaa joutuukin välillä etsimään, mutta kyllä niitäkin löytyy, ei tarvitse mennä Michelin-tähtiravintolaan. Parasta ruokaa kuitenkin saa, kun itse laittaa sesongin aineksista!
Atlantin rannalla kiertäessä harmitti ranskalaisten suhtautuminen ruoanlaittoon verrattuna esim. espanjalaisiin. Ja nimenomaan kun tietää, kuinka espanjalaiset tapakset ja grillatut kalat ovat helposti ja heti saatavissa lähes mihin kellonaikaan hyvänsä, mutta ranskalaisilta se vaan ei onnistu! Mereneläviä olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta niiden syöminen on oma rituaalinsa ja tietysti kellonaikoihin sidottu. Täällä et saa mistään tuoretta mustekalaa tai simpukoita herkuteltavaksi muulloin kuin ruoka-aikoina. Mutta menepä Espanjaan, Andalusiaan, niin baaritiskit notkuvat herkkuja ja elävät simpukat uiskentelevat lasimaljoissa, ja saat valita niistä juuri sellaista, mitä haluat, pikkurahalla.
Reissumme huonoin ruoka oli pienen keskiaikaisen kylän kahvilassa "plat du jour a la maison", lasagne oli lämmitetty pakasteesta ja vasikkapadan liha oli jänteistä ja rasvaista, lisukkeena vihreät pavut pekonin ja sipulin kera maistuivat vanhalta. No ensi kerralla viisaampina osaamme tiedustella ruokien alkuperää ja valmistusta.
Ranskalaiset ja alkoholi
Ah, viini, siitä riittää keskustelua päiväkausiksi ranskalaisten kanssa. On viinialueet, rypäleet, maalaadut ja tietysti puna-, valko- ja roseviinit. Ja kyllä sitä tässä maassa juodaankin, mutta olitpa missä juhlissa tai festareilla hyvänsä, niin humalaisia saati örveltäjiä et näe. Se johtunee juuri viinin juonnista, kyllä ranskalaiset juovat väkeviäkin, mutta niiden kanssa heillä onkin vaikeampaa. Niin viskit kuin konjakit nautitaan melkein poikkeuksetta mixerin kera, yleensä kolaan sekoitettuna, jotta prosentit laimenisivat. Suomalaista tapaa, kahvi ja konjakki jälkiruoaksi, ei täällä harrasteta ollenkaan. Luin Tripadvisorista erään jenkin matkasta Cognaciin maistelemaan konjakkeja ja hän oli järkyttynyt siitä tavasta, kuinka tehtaanmyymälöissä konjakkimaistiaisia tarjottiin miksereiden kanssa. Sama kokemus on itselläni Cognacissa vierailun jälkeen. Hennessyn baaritiskillä oli tarjolla eri konjakkilaatuja sekä miksereitä joka lähtöön...
Viskin kanssa menetellään samalla tavalla, suosituin mikseri on kola, mietin vaan, miten ranskalainen saisi huutia Skotlannissa pubissa, jos sekoittaisi "elämän veteen" jotain muuta kuin vesitipan... Taitaisi käydä samalla tavalla kuin Italiassa, jossa onnistuu luokkaamaan ravintolakokkia verisesti laittamalla pizzaan ketsuppia!
Salmiakkikossu jakaa ranskalaiset jyrkästi kahtia, toiset pitävät siitä, toiset taas eivät voi sietää salmiakin makua. Mutta suuren suosion saat, kun isket pöytään Minttusnapsia! Tällöin sinulla on kuitenkin vastuu vieraittesi krapulasta seuraavana aamuna, koska mintun kanssa ranskalaisilla ei ole mitään rajoitteita, sitä otetaan reippaasti tajuamatta, kuinka vahvaa se on.

Havaintoja lisätään, kun on taas kierretty ja katseltu maan menoa.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Juustojen luokittelu Ranskassa; 'les huit familles de fromage'
Hallitakseen edes jotenkin satojen juustojen olemassaoloa Ranskassa, ne ovat jaettu kahdeksaan eri luokkaan, ja käsite tunnetaan nimellä 'les huit familles de fromage', eli kahdeksan juustoperhettä. Juustojen erilaiset ominaisuudet; alkuperä, maitotyyppi, rasvaprosentti, mahdollistaisivat toisenkinlaiset luokittelun, mutta Ranskalla pitää olla oma järjestelmä, tietenkin.
Nämä juustot ovat väriltään valkoisia, ja sisältävät runsaasti vettä. Valmistukseen käytetään lehmän, vuohen tai lampaanmaitoa ja juustot ovat tarkoitettu heti syötäväksi. Näitä juustoja ei ole tarjolla juustotarjottimella, vaan niitä käytetään jugurtin tapaan aamiaisella tai sitten ruoanlaittoon.
Valikoimaan kuuluvat marketeissä myynnissä olevat Fromage Blanc ja Fromage Frais, joista ensinmainittu on rahkan tyyppinen, pehmeänmakuinen ja samettinen, erinomainen nautittuna muslin ja/tai tuoreiden hedelmien kera. Sen käymisprosessi on päättynyt ennen myyntiin saattamista. Käytännössä Fromage Blanc on rasvatonta, mutta siihen lisätään kermaa maun vuoksi, jo tällöin rasvaprosentti nousee kahdeksaan prosenttiin asti. Fromage Frais on kermainen, pehmeä juusto täysmaidosta, jossa on edelleen käymisprosessi toiminnassa.
Lehmänmaidosta valmistettuja pehmeitä juustoja, joiden pinta on melkein jauhomaisen kuoren peitossa. Kypsytysaika on noin kuukausi, ja näihin juustoihin kuuluvat tutut Brie ja Camembert, jotka ovat usein menussa pääruoan ja jälkiruoan välissä.
3. Pehmeät juustot pestyllä kuorella, 'Fromages à pâte molle et à croûte lavée'
Käytännössä samoja juustoja kuin edelliset luonnonkuorelliset juustot, mutta näiden pintaa pestään kypsytyksen aikana ja estetään pintahomeen muodostuminen. Pesu saa aikaan tiiviin ja värikkäämmän kuoren. Näitä juustoja löytää myös usein menun juustotarjottimelta, esimerkiksi Munster ja Reblochon.
Valmistusvaiheessa maitoa ei kuumenneta liikaa, vaan siitä puristetaan kuumentamatta ylimääräinen kosteus pois. Juustokiekot kypsytetään useita kuukausia ja sinä aikana niitä käännellään, pestään ja harjataan, jotta kuoresta tulee tiivis ja kova. Ranskalaisia juustoja ovat Cantal ja Ossay-Iraty, hollantilaisista Gouda on juuri näin valmistettu.
5. Puristetut ja keitetyt juustot, 'Fromages à pâte pressée et cuite'
Ennen puristamista, näiden juustojen maitoa kuumennetaan tunnin ajan, jonka jälkee hera puristetaan kiekoiksi. Kypsytys kestää jopa 30 kuukautta, näitä juustoja valmistetaan tyypillisesti Ranskan vuoristoseuduilla. Comte on mainio esimerkki tämäntyypin juustosta.
6. Vuohenmaitojuustot, 'Fromages de chèvre'
Vuohenjuustot ovat saaneet oman luokkansa, vaikka ne voitaisiin sijoitella muihin ominaisuuksiensa ansiosta. Virallisesti Ranskassa lienee satoja erilaisia vuohenjuustoja. Joskus vuohenmaitoon sekoitetaan lehmänmaitoa halutun lopputuloksen saamiseksi, ja tälläin juuston tyyppi on 'mi-chèvre'. Ainoastaan vuohenmaidosta valmistettu juusto on 'pur chèvre'. Vuohenjuustot ovat oman alansa taidetta, niitä on eri muotoisina, kokoisina ja ne pakataan usein omiin pikku rasiohinsa. Kokonsa puolesta vuohenmaitojuustot ovat pieniä.
1. Tuorejuustot, 'Fromages Frais'
Nämä juustot ovat väriltään valkoisia, ja sisältävät runsaasti vettä. Valmistukseen käytetään lehmän, vuohen tai lampaanmaitoa ja juustot ovat tarkoitettu heti syötäväksi. Näitä juustoja ei ole tarjolla juustotarjottimella, vaan niitä käytetään jugurtin tapaan aamiaisella tai sitten ruoanlaittoon.
Valikoimaan kuuluvat marketeissä myynnissä olevat Fromage Blanc ja Fromage Frais, joista ensinmainittu on rahkan tyyppinen, pehmeänmakuinen ja samettinen, erinomainen nautittuna muslin ja/tai tuoreiden hedelmien kera. Sen käymisprosessi on päättynyt ennen myyntiin saattamista. Käytännössä Fromage Blanc on rasvatonta, mutta siihen lisätään kermaa maun vuoksi, jo tällöin rasvaprosentti nousee kahdeksaan prosenttiin asti. Fromage Frais on kermainen, pehmeä juusto täysmaidosta, jossa on edelleen käymisprosessi toiminnassa.
Näitä kahta myydään molempia marketeissa jugurttihyllyssä, mutta pienemmissä juustoloissa on saatavilla ainoastaa Fromage Frais:ia.
2. Pehmeät juustot luonnonkuorella, 'Fromages à pâte molle et à croûte fleurie'
3. Pehmeät juustot pestyllä kuorella, 'Fromages à pâte molle et à croûte lavée'
Käytännössä samoja juustoja kuin edelliset luonnonkuorelliset juustot, mutta näiden pintaa pestään kypsytyksen aikana ja estetään pintahomeen muodostuminen. Pesu saa aikaan tiiviin ja värikkäämmän kuoren. Näitä juustoja löytää myös usein menun juustotarjottimelta, esimerkiksi Munster ja Reblochon.
5. Puristetut ja keitetyt juustot, 'Fromages à pâte pressée et cuite'
Ennen puristamista, näiden juustojen maitoa kuumennetaan tunnin ajan, jonka jälkee hera puristetaan kiekoiksi. Kypsytys kestää jopa 30 kuukautta, näitä juustoja valmistetaan tyypillisesti Ranskan vuoristoseuduilla. Comte on mainio esimerkki tämäntyypin juustosta.
6. Vuohenmaitojuustot, 'Fromages de chèvre'
Vuohenjuustot ovat saaneet oman luokkansa, vaikka ne voitaisiin sijoitella muihin ominaisuuksiensa ansiosta. Virallisesti Ranskassa lienee satoja erilaisia vuohenjuustoja. Joskus vuohenmaitoon sekoitetaan lehmänmaitoa halutun lopputuloksen saamiseksi, ja tälläin juuston tyyppi on 'mi-chèvre'. Ainoastaan vuohenmaidosta valmistettu juusto on 'pur chèvre'. Vuohenjuustot ovat oman alansa taidetta, niitä on eri muotoisina, kokoisina ja ne pakataan usein omiin pikku rasiohinsa. Kokonsa puolesta vuohenmaitojuustot ovat pieniä.
7. Sinihomejuustot, 'Fromages à pâte persillées'
Sinihomejuustot valmistetaan enimmäkseen lehmänmaidosta, mutta yksi tunnetuimmista, Roquefort, tehdään vain lampaanmaidosta. Juustojen tunnusmerkkinä on sininen tai sinivihreä kasvusto, joka kulkee juuston sisällä.
Juustojen kypsytysaika on pitkä, ja niiden tuoksu ja maku ovat voimakkaat. Sinihomejuustoja on pehmeinä versioina, kuten edellämainittu Roquefort, mutta myös kiekkoina, kuten 'Bleu de Gex'.
Nämä herkulliset juustot ovat hienoja juustotarjottimella, mutta myös ruoanlaitossa ja ihan sellaisenaan makustellessa.
8. Tuorejuustot/valmisjuustot, 'Fromages à pâte fondue'
Nämä juustot valmistetaan usein yhdistelemällä erilaisia juustoja. Myyntikoot ovat yleensä pieniä ja ne ovat maustettu monella tavalla; valkosipulilla, pippurilla tai yrteillä. Käyttötapana on levittää juustoa leivälle levitteenä, mutta voi niitä syödä muutenkin, vaikka juustotarjottimelta.
Suosittu tuorejuusto on Boursin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)