Kanjonimaisemia ja sammakkolampi

Aamuaikainen Roquefortissa, +12 ja pilvistä, mutta auringosta oli lupaus olemassa säätiedotuksen mukaan Uzésissa, jonne suunnittelimme ajavamme aamutorille.  Ei ollut ketään vielä hereillä, kun lähdimme kahdeksan aikaan liikenteeseen.  Arvoimme moottoritien ja pikkuteiden välillä, moottoritietä pitkin Montpellierin kautta olisi nopeampi, mutta tylsempi.  Pikkutiet taasen olisivat selvästi hitaampia mutta maisemat olisivat ihan uusia meille.  No, pikkutiet voittivat ja ylitettyämme Languedoc-Roussillonin rajan, käännyimme moottoritieltä pois ja suunnistimme itään.  Tie kulki nummimaisemassa 700 metrin korkeudessa, ei juuri kyliä saati taloja ja tienreunassa heti piikkilanka-aita. Olimme Heraultin departementissa.

TOMTOM näytti Saint Maurice Navacellesin kylän jälkeen, että edessä on neulansilmämutkia, arvuuttelimme, mennäänkö ylös vai alas, mutta koska edessämme ei näkynyt vuoria, niin alas oli pakko ajaa.  Ja yllätys olikin, että maasto aukesi suureksi kanjoniksi, jonka pohjalle tie laskeutui!  Kanjonin päällä on oivallinen metsäparkki, se laitettiin muistiin tulevia matkoja varten.  Mutkainen ja kapea tie laskeutui kanjonin pohjalla kulkevan joen varteen, ja maisema muuttui kuivasta nummesta vehreäksi metsäksi.  Kapeassa laaksonpohjassa kulki tie ja joki vierekkän, ja siellä täällä oli pieniä vanhoja kyliä ja talokeskittymiä.  Aivan upea paikka, mutta vähän pysähdyspaikkoja.  Joki kiemurteli välillä näkyvissä ja välillä puiden takana, onnistuimme pysähtymään levikkeelle ja pääsimme ihailemaan pientä patorakennelmaa, josta erkani kanavantapainen tietä seuraamaan.  Se kulki tien tasossa, vaikka joki oli alempana, liekö tehty kastelua varten aikoinaan.

Upea kanjoni ihan yllättäen !

Ja sitten ajettiin alas...

 

Plataanipuut vastaanottivat kyliin

Laaksosta pääsimme Gagnes nimiseen kaupunkiin, josta alkoikin yhtäkkiä Provencen maisemat, oliivipuulehtoja, viinitarhoja ja kaikki kuivan näköisen maiseman keskellä.  Uzésia lähestyttäessä teiden reunoilla oli suuria plataanipuita kujanteina.  Määränpäämme oli viinitarha aivan kaupungin keskustan tuntumassa, siellä on ilmainen parkki matkailuautoille, tyhjennysmahdollisuudet sekä juomavesi, nekin ilmaiseksi.  Tietysti tilamyymälästä saa käydä ostamassa viiniä ja oliiviöljyä.  Edellisen kerran olemme vierailleet siellä kaksi vuotta sitten, paikalla oli viisi autoa ja kesäkuun alun sää kuuma.  Tänään saapuessamme paikalla oli kymmenen autoa, viidelle olisi vielä tilaa.  Peruutimme automme oliivipuiden viereen ja toiselle puolelle jäi belgialaisten auto.

Kävimme torilla keskustassa, jonne ei ole kuin 400 metriä kujia pitkin, ja siellä oli täysi meno päällä.  Kadut täyttyivät myyjistä ja ostajista, paljon kuului englantia, ja asiakkaat olivat etupäässä vanhempaa ikäluokkaa.  Sää oli onneksi pilvinen, muttä lämpöä silti +27, koirat kulkivat rauhallisesti mukana kuumuudessa.  Tehtiin pienet ostokset, Montelimarin nougat, tuoreet aprikoosit ja kahvit katukahvilassa, jossa koirillekin tarjottiin vesikuppi.

Autolle palatessamme puoli kolmen aikoihin huomasimme belgialaisten levittäytyneen lähes kynnyksellemme.  Kahdesta belgialaispariskunnan autosta löytyi uskomaton määrä pihakalusteita, jotka olivat suoraan sivuovemme edessä…  Emme saaneet edes mitään vastausta tervehdyksiimme, joten päätimme lähteä paikalta.  Pikkukoira haukkui meidät tullessamme autolle, ihme kyllä, meidän koirat eivät vastoin tapojaan reagoineet mitenkään ! Taisi olla liian kuuma.

Jätimme kaupungin ja suunnistimme 16 kilometriä Alesin suuntaan, jossa park4night-palvelu kertoi olevan metsäparkki.  Tiet kapeni kapenemistaan ja löysimme itsemme pienen lätäkön läheltä, viinitarhojen välistä.  Paikalla ei ollut ketään ja leiriydyimme puiden varjoon.  Eipä aikaakaan, kun jostain ilmestyi koira, ja omistajansa, vanhempi ranskalainen mies tuli perässä.  Hänen kanssaan tulikin juteltua paikalliset asiat, villisikojen määrät, hänen koiransa kaikki osaamiset tryffelin löytämisestä metsästykseen jne.  Juttua riitti ja saimme myös ohjeet, ettei kannata mennä järven toiseen päähän, koska siellä on vajottavat rannat, josta mies on pelastanut hevosen.  Saimme häneltä myös villiparsaa, aivan uskomattoman hyvää, voittaa mennen tullen viljeltyjen parsojen maun ! Se on hentovartinen, maku on tuoreen makea, eikä sit tarvitse kuoria ollenkaan.  Melkein koko varren voi kypsyttää joko kiehauttamalla tai voissa hauduttamalla.

Ohi kulki myös kaksi ratsukkoa, pari kävelijää ja pyöräilijää.  Hyttysiä on muutama näkynyt, mikä onkin uutta tällä reisulla, ja yleensäkin.  Meidän seudulla kun niitä ei ole ollenkaan.  Helle paahtaa sopivasti, aurinko on pilviverhon takana, satakielet ja kuhankeittäjä ovat äänessä, sammakot lammessa ilmoittavat aina välillä olemassaolostaan. Lähipuissa pyöri myös mehiläissyöjiä ja harjalintuja. Isolepinkäinen pongattiin. Iltaa ja yötä odotellaan, sekä sitä konserttia, jonka luonto meille tulee tarjoamaan.

Mehiläissyöjä, kuvattu i-phonella kiikarin läpi

Sammakoiden aamuräppiä

Upea päivä maisemien kannalta, ja rentouttava ilta tiedossa ihan omassa rauhassa.  Provence ja eteläinen osa ranskaa ei ole pelkästään kuivaa maastoa ja laventelipeltoa, vaan sieltä löytyy myös vehreyttä ja viileitä laaksoja.  Ihmiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita, kun vähänkin yrittää maan kieltä puhua, elekieli on kansainvälistä!  Jäi vähän huono maku Uzésin parkista, etenkin, kun se on France Passion-ketjun paikka, jossa ovat eri käyttäytymissäännöt kuin leirintäalueilla tai vapaissa parkeissa.  Ketjussa olevat parkit ovat yksityisiä tiloja ja koteja, joihin saapuminen on rajoitettu sekä ajan, että määrän suhteen, myös oleskeluun on omat sääntönsä, joita on syytä noudattaa kaikkien viihtymisen vuoksi, ja ennenkaikkea paikan omistajien päivärytmin kunnioittamiseksi.  No, elämä on, ja meillä etuna on liikkumisen ja valinnan vapaus parkkien suhteen.

Pyhiinvaellusreitillä

Hyvin nukutun yön jälkeen jätimme mobiilihomet Loiren rantaan ja lähdimme liikenteeseen.  Eilinen voitonpäivän juhlija oli respassa pirteänä avaamassa porttia ja toivottamassa hyvää matkaa. 

Tavoitteeksi asetimme Millaun, joka on kuuluisa pitkästä ja korkeasta sillastaan.  Ensimmäisen pysähdyksemme teimme Le Puy-en-Velayn kaupungissa, jossa on kirkko korkean laavakivimuodostelman päällä.  Historian kertomusten mukaan kirkossa on käynyt Jeanne d’Arcin äiti rukoilemassa 1400-luvun alussa. Maksettuamme 3,5 euroa per nuppi, kiipesimme tietysti kirkkoa katsomaan ja ihailemaan upeaa näköalaa, läheisellä korkeammalla kukkulalla seisoo ”Statue Notre-Dame de France”.  Kukkula on toiminut keskiajalla sotilaallisena linnoituksena ja kylän suojelijana.  Neitsyen patsas on rakennettu vuosina 1856-1860 ja se on puettu kaapuun, jossa on kukkia ja jalokiviä. Sitä kutsutaan Taivaan ja Maan kuningattareksi, ”Reine du Ciel et de la Terre” ja se symboloi hyvän voittoa pahasta. Neitsyellä on sylissään vauva, joka opastaa kylää luottamaan äitinsä viisauteen. Lisää tietoa löytyy tästä.  

Le Puy-en-Velayn asuntoautoparkki on laavakukkulan juurella ja sen vieressä lorisee suihkulähde. Saapuessamme parkkiin ihmettelin hajua, joka leijui autojen lähellä ja mietin, kenellä vuotaa kaasupullo…  Palattuamme autolle kirkkokiipeilyn jälkeen kävelin suihkulähteelle ja kokeilin kädellä vettä, ja nuuhkaisin sormiani.  Huima rikinkatku lähti vedestä, joka pulppusi ties mistä syvyydestä. 

Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti Espanjassa lienee monille tuttu televisiosta tai lehdistä. Reilu 700 kilometrin vaellus jalkaisin on suosittu katolisissa maissa, mutta tänään opimme jotakin uutta. Espanjan pyhiinvaellusreitin voi aloittaa jo Le Puy-en-Velay’sta, ja tämä reitti päättyy reilun 700 kilometrin päähän samaan kaupunkiin mistä Santiago de Compostela alkaa!  Kukkulalla olevan kirkon turistikaupassa oli nimittäin Michelinin julkaisemat kartat sekä Ranskan puolen osuudesta että varsinaisesta Espanjan reitistä.

Reittimme vei TOMTOMin ohjauksessa eteenpäin, eikä aikaakaan, kun näimme jalkaisin kulkevia reppumatkailijoita kulkemassa tällä pyhiinvaellusreitillä.  Polku kulki välillä tietä pitkin, mutta usein se poikkesi kulkemaan suoraan laakson läpi, autotien kiertäessä laakson reunoja. Tie kulkee melkoisen korkealla, 800-1200 metrin välissä, ylös alas mutkitellen.  Maisemat ovat kuvaukselliset, ja mielenkiintoista on se, että maaperä on entistä tulivuorialuetta, siis tummaa laavakiveä. Talot ovat muurattu tyypillisesti tummista kivista, ja kylissä voi olla kaikki talot samanlaista tumman kiven täplittämää seinää. Välillä tie kulki laakson pohjalla seuraten jokea, välillä taas kiivettiin ylös korkeammalla.  Mutta joetkin ovat tuolla seudulla vähintään 700 metriä merenpinnan yläpuolella.

Noin 100 kilometriä ennen Millauta yhytimme moottiritien A75, jonne kurvasimme ratin vääntämisen väsyttäminä. Emme kuitenkaan tulleet metreissä kovinkaan paljoa alemmas, moottiritien ylä- ja alamäet kulkevat 600-900 metrin korkeudessa merenpinnasta. Tämä moottiritie on ilmainen Millaun sillalle saakka.
Meiltä veloitettiin 10,90 euroa sillan ylityksestä, pitäähän se jollakin saada maksettua. 

Silta on melkoinen taidonnäyte rakentamisesta, televisiossa tuli muutama vuosi sitten sarja nimetään ”Jättiurakat” tms. jossa amerikkalainen kaveri kiersi maailmaa osallistumassa erikoissuuriin korjaus- ja rakennushankkeisiin. Yksi näistä ohjelmista oli juuri Millaun sillan rakentamisesta. Ranskalaiset itse ovat ylpeitä sillasta, heidän mukaansa se on jopa Eiffel-tornia korkeampi…  Niin, eihän ranskalaisille löydy muita vertailukohtia kuin Ranskassa olevat asiat…  Joka tapauksessa, sillan toinen pyloni, eli pystytolppa on ilmeisesti maailman korkein sellainen. Sillalla on pituutta 2,5 kilometriä, eli se on aika tylsä ajaa. Sanoisin kuitenkin, että pohjoisesta tullessa silta näkyy jo aikaisemmin muutaman kerran useammin kuin etelästä tullessa, eli näin päin sen ajaminen on vaikuttavampaa. Tie on muuten tylsä moottoritie, jonka varrella ei ole mitään näkemistä, ja sillan ylitys se vasta tylsä onkin.  Itse asiassa sillan koon näkee ajamalla Millaun kaupungin kautta, mutta siihen on varattava aikaa, jos nyt ei halua sinne varta vasten mennä.

Ylitettyämme sillan ihmettelimme hetken mihin suunnistaisimme yöksi, ja kuin tilauksesta tienviitta näytti poistumista Roquefortin kaupunkiin. Juuri sinne, mistä se taivaallisen hyvä sinihomejuusto on kotoisin. Ja yöpymispaikka oli päätetty. Tosin matkalla TOMTOM vinkkasi epävirallisesta parkista, mutta emme tohtineet lähteä yrittämään sinne keskellä pikkukaupunkia, sen verran kapea oli talojen välissä kulkeva tien tapainen kuja.

Vielä ennen Roquefortia, pysähdyimme antiikkihallin pihaan, ja kiersimme pölyisen ja likaisen,täynnä vanhaa tavaraa olevan varaston läpi.  Mukaan tarttui vanhat hauskan pyöreät silmälasit, joiden linssit ovat täysin eriparia ja turhan vahvat, mutta niihin voi aina asentaa uudet linssit.  Hinnaksi tuli 4,70 euroa kun myyjä ei halunnut viiden sentin kolikoita, että olisi tullut pyydetty viisi euroa täyteen.

  Ne silmälasit...

Roquefortin asuntoautoparkki on ennen kylän keskustaa syystäkin, sillä kylä on vuorenrinteessä, juuri sen vuoren, jonka luolissa ensimmäiset homejuustot kypsyivät.  Parkki on turistitoimiston edessä, piiiitkä paikoitusalue, joka oli tullessamme täpötäynnä vierekkäin asuntoautoja. Lähes kolmekymmentä autoa täytti henkilöautojen lisäksi vähän kallellaan olevan pysäköintialueen. Parkin palveluina on harmaavesien ja WC:n tyhjennys, sekä juomavesi parkin yläpäässä, ja WC turistitoimiston alakerrassa, kaikki ilmaiseksi.  Saimme oman automme matkailuauton ja henkilöauton väliin ja lähdimme kylälle, juustoa ostamaan ja paikkoja katsomaan.  Sää oli viilentynyt aamusta, lämpöä kuitenkin liki +20, joten shortsit ja t-paita riittivät. 

Juustonvalmistajia on kylässä useita ja kypsyttämöt ovat sijoitettu vuorenseinämän puolelle kylää, jotta juustot saadaan kätevästi luoliin kypsymään.
Maistiaisten jälkeen kaupassa jouduimme tyytymään tavalliseen Roquefortiin, koska muita laatuja myytiin palossa, jotka olivat vähintään puoli kiloa, eikä meillä ollut tarvetta moisia määriä ostaa. Mutta tavallinenkin maistui suussasulavan herkulliselta. Makuasioista voi aina kiistellä !

Juustokypsyttämö kalliossa kiinni

Yksi lukuisista juustokaupoista

Illan hiljetessä parkkiin tuli muutama auto lisää täyttämään vapautuneita paikkoja, meillä on ihan hyvä paikka, poistuneen henkilöauton paikalla vähän siirryttiin sivuttain ja saimme kelvollisen välin viereisiin autoihin.  Pikaisen laskutoimituksen jälkeen yöpymään jää noin 20 autoa.  Ilma on tuulinen ja +15 astetta, pilviä näkyy vähän taivaanrannassa. Netti ei ihan yllä autoon asti, mutta eipä tuo niin iso vahinko ole.