Kauas on pitkä matka...

Ja tosi pitkä, jos se matka pitää tehdä nopeasti.

Eilen aamulla lähdettiin, ensin Genevestä Baseliin moottoritietä ja sitten Saksan autobaanoille kohti pohjoista.  Mielessä pyöri, milloin tulee ensimmäinen "Stau", mutta pitkään saimme ajaa, ennenkuin jono pysähtyi.  Taisi olla vähän ennen Karlsruhea, kun tietyöt saivat aikaan ruuhkan.  Tunnin verran köröteltiin eteenpäin, välillä kävelyvauhtia, välillä vähän nopeammin.

Sen jälkeen muutama hidastus pikkukolareiden takia ja illansuussa Frankfurtin eteläpuolella päästiin jo vauhdilla tietöiden läpi, kun liikenne oli vähentynyt.

Päivä loppui auringonlaskun aikaan Remsfeldin Autohofin pihaan, pieneen ilmaiseen matkaparkkiin, suuren vartioidun rekkaparkin viereen.  Matkaa oli tullut reilut 750 kilometriä ja koiratkin tarvitsivat jo iltalenkkiä, päivän pikkutauot eivät oikein olleet tarpeeksi.

Aika iso Niesmann-Bischoff meidän vieressä... Mutta siinä oli NIIN pienet renkaat !

Yö nukuttiin hyvin, eipä juuri havaintoa mistään ylimääräisestä liikenteestä tai rekkojen liikkumisesta.  Aamulla pikainen aamupala ja tien päälle seitsemän jälkeen.  Tavoitteena oli ensin käydä Citti-marketissa Lyypekissä ja sen jälkeen laivalle Puttgardeniin ja yöksi Ruotsin puolelle.

Lyypekissä kaupoilla

Sinne jää Saksa

Ja näinhän me suoriuduimme päivästä, nyt olemme Örkelljungassa, Skåneporten-levähdysalueella.  Vieressä on karavaanikauppias "Bengt i Örkelljunga", joka tarjoaa parkkia omalla tontillaan, mutta se oli niin täyden näköinen, että päädyimme Mäkkärin taakse levähdysalueelle.

Ihan siisti paikka, kun ensin siivosi roskat pois

Kilometrejä on ajettu tänään reilu 800, Citti-marketissa on käyty, jonotettu Puttgardenissa laivalle ja loppumatka ajettu rennosti ja rauhallisesti Tanskan ja Ruotsin läpi.  Tietyöt Saksassa olivat Hampurin eteläpuolella ja Lyypekissä, tietty jonotusta ja hidastusta, mutta niin niistäkin selvittiin.

Huomenna on enää lyhyt matka Kapellskäriin iltalaivalle,  joten ehtinee nauttia maisemistakin.  Sunnuntai, kaupat eivät liene auki, eli ei tule kiusauksia pysähtyä kuluttamaan aikaa mihinkään ostoshelvettiin.

Hätävilkkujen käytöstä ja ajaminen Saksassa

Todella surkeaa lukea suomalaispariskunnan kohtalosta Saksan moottoritiellä... Turman syyt saattavat jäädä epäselväksi, vaikka peräänajaneen rekan kuski jäänee henkiin, hän ei kuitenkaan tunnusta tehneensä mitään väärää.  Olisiko tilanne voitu välttää, sitä ei osaa sanoa, koska sen hetkistä liikennesumaa eli "stau:ta" ei ehkä pystytä todentamaan.

Hätävilkkujen käytöstä on keskusteltu suomalaisilla foorumeilla paljon, ja se on ihan arkipäivää Euroopassa.  Se on myös juurtunut omaan ajotapaani, jopa Suomessa, jos sellainen paikallisen lain määrittelemä tilanne tulee.  "Code de la Route", eli Ranskan tieliikennelaki määrää käyttämään hätävilkkuja, jos liikenne hidastuu äkillisesti huomattavan paljon, eli vauhtia joutuu hidastamaan niin, että on olemassa päräänajon vaara.  Hätävilkkuja ei saa kuitenkaan jättää päälle, vaan ne on sammutettava, kun taakse on tullut ajoneuvo, jolla on hätävilkut toiminnassa.

Hätävilkkujen käyttö ruuhkasta varoittamiseen vastaantulijoille on myös mahdollista, samalla on vilkutettava kaukovaloja.

Edelleen niiden käyttö on pakollista, jos joudut pysähtymään tienpientareelle, tai varoittaaksesi onnettomuudesta tiealueella.

Salksalaisen tieliikennelain määräyksistä en osaa tarkkaan sanoa, mutta hätävilkkujen käyttö on jokapäiväistä sielläkin.  Mutta ei niistä ole apua, jos takaa tulee rekka vähentämättä nopeuttaan, silloin syynä ei voi olla muu kuin kuljettajan ylimääräinen puuhastelu ohjaamossa, joka vie tarkkaavaisuuden pois liikenteestä.

Suomalainen tieliikennelaki on takapajuinen kieltäessään hätävilkkujen käytön äkillisissä nopeudenmuutoksissa, ja sitä olisi syytä päivittää Euroopan tieliikenteen tasalle.

Saksan moottoriteillä sattuneita onnettomuuksia, joissa matkailuajoneuvo on osallisena, tapahtuu yllättävän usein:

9.4.2015  matkailuauto jäi kahden rekan väliin

7.4.2015 rekka törmäsi matkailuautoon

3.4.2015 matkailuauto työnnettiin pientareelle

2.4.2015 matkailuauto jäi taas rekan murjomaksi

Ja edelliset ovat huhtikuun alun onnettomuuksia, kesän myötä liikennemäärät kasvavat entisestään ja matkailuajoneuvojen määrä lisääntyy.

Miten sitten ehkäistä ja välttää kolarit?

Lisäsin tähän ensimmäiseksi tärkeimmän neuvon, joka oli jäänyt pois! Kiitos Muumuupapa Karavaanari.org:ista muistuttamisesta:
-Ajoita Saksan läpiajo sunnuntaille tai muulle pyhäpäivälle, jolloin rekkaliikennettä ei ole.

Sitten ne muut neuvot, jos viikonloppukulkeminen ei onnistu:

- Pysymällä pois moottoriteiltä vähentää riskiä, mutta pidentää matka-aikaa, jos tarkoituksena on suoriutua paikasta A paikkaan B nopeasti.
- Välttämällä oikeanpuoleisinta rekkakaistaa silloin, kun liikennetiheys on suuri ja jonoja on muodostumassa. Matkailuajoneuvot ovat aina nopeampia kuin rekat, ei niiden sekaan kannata mennä.
- Radion varoitukset "STAU" siellä ja siellä on syytä ottaa vakavasti.
- Olemalla aktiivisesti mukana liikenteessä, tarkkailemalla peileistä takaa tulevaa liikennettä ja ennenkaikkea oltava hereillä! Väsyneenä ei ole syytä lähteä moottoritielle, ja taukoja on syytä pitää, jos alkaa tuntua väsymyksen merkkejä.

Liikennerytmi on ihan toista kuin missään muualla Euroopassa, saati sitten Suomessa ja liikenteessä on niin eritasoisia kuljettajia kaikissa ajoneuvoissa, että Saksan läpiajo moottoriteitä pitkin on haastava kokemus.

Kaikesta huolimatta, hyviä ja turvallisia kilometrejä Saksan moottoriteillä kaikille !

Autolautalla Sveitsiin

Dachaun kierroksen jälkeen ajelimme hiljaisina illaksi Ravensburgiin.  Parkki löytyi kaupungin kupeesta, vanhasta keskustasta reilun kilometrin päässä. Muutama auto ennestään paikalla, sähköä tarjolla 50 senttiä kW ja ilmoitustaululla tieto, että "Frau" se ja se tulee keräämään yöpymismaksun illalla kuuden jälkeen.

Modernit sähkökaapit

Iltakävely keskustaan paljasti vauraan kauppahistorian omaavan kaupungin, talot ovat viimeisen päälle kunnostettuja ja liikkeet laadukkaita ja hinnakkaita putiikkeja.  Palattuamme autolle kuuden jälkeen, Frau koputti oveen ja antoi kuitin kahdeksan euron yöpymismaksusta.

 

Ravensburg on mainittu historiassa jo vuonna 1088, ja keskiajalla se oli jo kunikaallinen vapaakauppa-kaupunki.  Sen tunnuksina ovat kaupungin muurit kolmine portteineen sekä kymmenen keskiaikaisen linnoituksen tornia.  Tämä on vaurasta Baijeria, todellakin!

Aamulla otimme suunnaksi Bodenseen ja sen rannalla olevan Friedrichshafenin. Kohta tien varressa oli tien viitat, joissa mainittiin laivayhteys Sveitsiin.  Jopas jotakin, Sveitsiin pääsee laivallakin, ei ihan äkkiä uskoisi!  Friedrichshafenista kulkee autolautat Romanhorniin Sveitsin puolelle ja muutenkin laivaliikenne on runsaampaa Bodenseellä kuin lähes samankokoisella Genevenjärvellä. Bodenseellä järjestetään ympäri vuoden risteilyjä, kun taas Genevenjärvellä ei talviaikaan tapahdu mitään.

Rekka menossa lauttaan

Autolautta Sveitsiin

Jouluristeilyjen mainos

Zeppelinmuseo

Kulttuuritalo

Asiallinen rantaravintola

Friedrichshafen on ilmailuhistoriassa merkittävä paikka, jossa saksalainen lentokoneteollisuus Dornierin ja Maybachin avulla nousi kukoistukseensa, ja josta Zeppelin ilmalaivat olivat kotoisin. Lentokentän kupeessa on Dorniermuseo ja järven rannassa Zeppelinmuseo.

Emme ottaneet lauttaa Sveitsiin, vaan ajoimme pohjoisen kautta Bodenseen toiselle puolelle nauttien kauniista maisemista.  Poikkesimme paikallisen matkailuautokauppiaan pihassa tutustumassa valikoimaan ja totesimme hintatason olevan noin 5000 euroa korkeampi kuin Ranskan tai muun Saksan alueella.  Sveitsin läheisyys vaikuttaa heti hintoihin.

Eivät saaneet meidän mäyrikset tuollaisia, kun ei ollut kokoja enää...

Ja näin sitä rypistettiin peltiä Ravensburgissa

Loppumatka kotiin kulki seitsiläisellä moottoritiellä, joka on tylsän turvallista ajaa...

Dachau, 'Nie wieder'

'Ei koskaan enää', on Dachaun tunnus nyt.  Vierailu muistoalueella on järisyttävä kokemus Saksan kansallissosialismin julmuuksista, ja sinne on mentävä nöyränä ja valmiina kokemaan hyvinkin läheltä kaikkia niitä kauheuksia, joista olemme lukeneet.

Leiri oli ainoa, joka oli koko kansallisosialismin ajan käynnissä, 12 vuotta, ensin vankileiri polittisille vangeille ja pian muuttuen tuhoamisleiriksi, joka oli kaikkien muiden leirien esikuva.  Sotilaita kierrätettiin Dachausta muille leireille viemään 'Dachaun henkeä', eli äärimmäistä julmuutta.

Alussa, vuonna 1933, vangit pääsivät jopa lomille leiriltä ja saivat pitää yhteyttä ulkomaailmaan postin avulla.  Vangit työskentelivät leirin välittömässä läheisyydessä olevissa tehtaissa ja puutarhassa, joka tuotti leirille ruokaa. Muutos alkoi, kun jo 1935 leiriin tuotiin Jehovan todistajia, homoseksuaaleja ja maahanmuuttajia, ja leirin luonne muuttui poliittisesta vankilasta tuhoamisleiriksi. Työolot muuttuivat radikaalisti puhtaaksi orjatyöksi, jossa vangeilla ei ollut mitään arvoa.

Leiriä laajennettiin 6000:lle vangille vuonna 1937 ja leiriin tuotiin koko ajan lisää vankeja, Puolasta, Venäjältä, romaneja, juutalaisia, ja vuonna 1944 leirissä oli yli 60000 vankia.  Yksi leirin tarkoitus oli tehdä lääketieteellisiä kokeita vangeilla, kuitenkin lääkinnällinen puoli ontui pahasti ja eikä vankeja hoidettu.

Dachaun terrori ja tuhotoimenpiteet alkoivat olla äärirajoilla ja vankeja kuljetettiin lähialueilla tuhottavaksi.

Leiri vapautettiin huhtikuun 29. 1945 ja sen avautuminen oli järkyttävä kokemus niin niille sotilaille, jotka vapauttivat vangit, kuin myös se realismi Saksalaisille, jotka asuivat leirin läheisyydessä.

Kierros nykyleirissä vetää hiljaiseksi, polttouunit ja kaasukammio ovat alkuperäisessä kunnossa, kymmenien tuhansien vankien tuhkat ovat keossa krematorion vieressä...  Kaksi parakkia ovat jäljellä, muista 40:stä ovat jäljellä vain kivijalat suorassa rivissä leirin keskuskäytävän molemmin puolin.

Hallintorakennuksessa on valtava tietomäärä näyttelyssä, joka kertoo kansallissosialismin historian, keskitysleirien historian, vankien kohtelun siitä hetkestä kun he saapuivat leiriin ja siitä seuraavat tapahtumat leirin rutiineissa.  Jatkuva pelko, kidutukset ja aliravitsemus olivat elämän teemat leirissä, josta ei ollut mahdollista päästä koskaan pois.

Saksalaisten täsmällisen kirjanpidon vuoksi tiedetään, että Dachaussa sekä sen alileireissä lähialueilla oli yhteensä 200 000 vankia ja pelkästään Dachaussa murhattiin 41 500 vankia.

Portti, josta vangit kulkivat sisään leiriin

Tuhkat

Vankien lukumäärä eri maittain

Portilta oli reilu viikko aikaisemmin varastettu "Arbeit macht frei" kyltti...

Dachaun muistoalueelle ei ole suurempia tienviittoja, sen löytää menemällä Dachaun kaupunkiin ja seuraamalla tienviittoja "KZ-Gedenkstätte".  Parkkipaikka on asfalttikenttä pusikossa ja sieltä on vaatimattomat viitat muistoalueelle.

Suosittelemme käyntiä paikalla, se on vaikuttava kokemus.  Aikaa pitää varata kokonainen päivä, niin paljon asiaa löytyy helposti ymmärrettävässä muodossa, mutta sisältö on järkyttävää.

Itävallan kautta takaisin Saksaan

Füssenistä ei päästykään lähtemään ihan noin vain. Ensin pysähdyttiin kuvaamaan myytäviä kurpitsakasoja, kappalehinnat esillä ja keskellä tolppa, jonne laitettiin rahat. Itsepalvelupaikka, ja näitä olikin matkamme varrella vähän väliä, eli tämä on paikallinen tapa suoramyynnille. Valikoimissa olivat ruoanlaittoon Butternut- ja Hokkaidokurpitsaa ja koristeluun sitten isoa tavallista ja pieniä koristekurpitsoja. Kurpitsojen jälkeen vielä pysähdys sunnuntaikirppikselle, mitään ostettavaa ei sentään löytynyt.

Suunnaksi otettiin Linderhofin linna, se, jossa Ludwig II asui kahdeksan vuotta ja rakennutti sen itselleen omanäköisen paikan. Reitti kiersi ensin Itävallan puolelle Tiroliin, ja moottoritie olikin vinjettivapaa! Huristelimme Reutteen, josta lähdettiin kiipeämään pientä tietä ylöspäin. Saavuimme ensin Planseelle, joka on tirolin toiseksi suurin järvi vuorien välissä. Pinta-alaa järvellä melkein kolme neliökilometriä, ja syvyyttä enimmillään 78 metriä!  Rannassa jopa paikallisen pursiseuran laiturit, joissa oli enää kaksi venettä, ja toisesta masto poikki.  Rannassa oli myös varoitukset lumivyöryistä, joten voi hyvin kuvitella, että jyrkiltä rinteiltä järven jäälle vauhdilla tulevat lumimassat saavat aikaan aikamoisen tsunamin. Upeita maisemia ja järven vesi vihreän läpikuultavaa!

Tie Linderhofiin nousee reiluun 1,2 kilometriin vuorten solissa ja yhtäkkiä keskellä ei mitään ilmestyy eteemme ‘Alpenhotel Ammerwald’. Maisemat eivät näytä siltä, että siellä olisi mitään turistipyydyksiä tai muita, mutta onhan siellä kuitenkin jylhät alpit ympärillä. Paikka on BMW groupin omistama kokous- ja lomahotelli, joka kyllä mainostaa lähiseutuja ulkoilun teemalla, mutta talvilajit eivät ole mainittuina hotellin sivuilla.  Lumisimpaan aikaan hotelli on varmasti oikea rentoutumispaikka...

Linderhofin linna oli talvivarustuksessa, eli puutarha oli ruskan väreissä ja kaikki suihkulähteet ja patsaat olivat pakattu hyvin piiloon talven sateilta. Pihalla tehtiin kaivaustöitä ja liikkumista oli rajoitettu huomattavasti. Suuri nähtävyys, Grotto, on kiinni talven, se aukeaa seuraavan kerran maaliskuun 27. päivä, joten ainoa nähtävyys oli itse linna, pieni kivitalo, jonne olisi ollut mahdollisuus mennä kierrokselle. Emme kuitenkaan jonottaneet sinne, vaan kiertelimme puistoa upeasssa auringonpaisteessa. Tänne on kuitenkin palattava keväällä katsomaan paikat uudelleen.

Vielä kolmaskin linna olisi tämän erikoisen kuninkaan jäljiltä, Chiemseen järvessä olevassa saaressa. Iltapäivä oli jo niin pitkällä, että ajoimme Chiemseen rantaan, mutta siellä oleva leirintä-alue ei houkutellut jäämään viileään tuuleen, joten etsiydyimme vähän sivummalle. Lopulta löysimme itsemme jo pimeän laskeutuessa Aschaun kaupungista, jossa ei kuitenkaan ollut matkailuautoille sopivaa parkkia, vaan tuuppasimme keskustan parkkipaikalle yöksi. Sunnuntai-iltana viereiseen pizzaravintolaan tulikin väkeä niin paljon, että jossain vaiheessa parkki oli täynnä.

Katsaus saksalaiseen juomatarjontaan

Aschaun liikenneympyrä

Olemme ajaneet itään, ja näin pitkälle jo tultuamme jatkaisimme Kotkanpesälle, mutta netistä ilmeni, että se on suljettu talveksi ja siellä vieressä sijaitseva suolakaivosmuseokin on maanantaina kiinni… Jep, nyt ei sitten ajetakaan enää siihen suuntaan, vaan huomenna mennään katsomaan Dachauta Münchenin pohjoispuolella.

Nopeusrajoitukset ovat välillä hämmentäviä sekä Saksassa että Itävallassa. Saksan moottoriteillä suositus on 130 km/h, mutta GPS ei näytä minkäänlaista rajoitusta, ja sen huomaa, kun mersut sujahtavat ohi. Pienemmillä teillä GPS:n nopeusrajoitus näyttää olevan 100 km/h, ja liikenne pyrkii kulkemaan sen mukaisesti, eli matkailuautolla on aina jaloissa. Tosin, teiden varrella on erikseen nopeusrajoituskyltit, 80 km/h tai 70 km/h, ja TOMTOM silti näyttää 100 km/h. Vielä yksi ihmettelyn aihe Saksasta: keltainen, pyöreä liikennemerkki, jossa vasemmalla puolella kaksisuuntaiset nuolet ja numero 50 ja oikealla puolelle nuoli menosuuntaan ja luku 100. Ja vielä parempaa, samanlainen merkki, jossa yläpuolelle nuoli menosuuntaan, henkilösuton kuva ja luku 50 - ja - alapuolelle nuoli menosuuntaan, panssarivaunun kuva ja luku 16 ! Kuka osaa kertoa, mitä nuo merkit tarkoittavat ?

Itävallassa huvittaa, kun rajoitus on 100 km/h, mutta liikenne merkin alla lukee 50 km/h ‘Freiwilligt’, eli vapaaehtoisesti voi ajaa viittäkymppiä…

Näin sunnuntaina liikenne Saksassa on vilkaampaa kuin Ranskan puolella. Etenkin, kun olemme ajaneet tänään pienempiä teitä, niin liikennettä on ollut huomattavasti enemmän, kuin mihin olemme
tottuneet Ranskassa. Tullessamme Linderhofista liikenne pysähtyi onnettomuuden vuoksi, mutta pääsimme kiertämään paikan pikku peltoteitä pitkin. Uskalsimme lähteä ajamaan muiden perään, sillä sää on ollut niin kuivaa, ettei pelkoa kiinnijäämisestä ollut. Onnettomuuspaikalla oli useita ambulansseja ja sinne meni vielä paloautokin, kun olimme jo päässeet ohi. Tie oli kokonaan poikki liikenteeltä, lieneekö ollut nokkakolari… Mutta verrattuna Ranskaan, siellä sunnuntaisin ei kylissä näy juuri ketään ja liikenne vähäistä. Täällä huomio kiinnittyy vauraisin ja hyvin hoidettuihin kyliin ja kaupunkeihin, ihmisiä ja autoja liikkuu paljon, ilmeisesti olemme paljon vauraammalla alueella täällä Baijerissa..

Matkailu tähän aikaan on erilaista kuin kesäkeleillä. Suurimman muutoksen aiheuttaa aikaisin tuleva pimeys, kun parkkiin pitäisi ehtiä mielellään jo neljän aikoihin iltapäivällä. Viiden jälkeen on jo pimeää, eikä ulkona voi nauttia illasta, lämpötilan laskiessa viiteen asteeseen. Illalla onkin hyvää aikaa lukea, kuunnella radiota ja kirjoittaa blogia. Koirat tietysti vaativat iltaohjelmaa, kaksi vanhinta ovat tyytyväisiä, kun saavat iltaruoan ja pääsevät vähän jaloittelemaan, mutta nuorin vaatii vähän pidemmän iltalenkin pimeässä. Nukkumaan tulee mentyä aikaisin, ja aamulla herää vastaavasti aikaisemmin. Lämmitystä saa pitää päällä koko yön, onneksi se pitää tällaisen pienemmän auton tasaisen lämpimänä. Meillä ei ole ollut ongelmia lämpötilaerojen kanssa, koska lämpö puhaltaa enimmäkseen auton etuosaan ja kiertyy sieltä taakse.