Vuoristoteiden liikenne Ranskassa

Ranskassa, etenkin idässä ja kaakossa, ei voi välttyä ajamasta vuoristossa.  Muistan edelleen autokoulunopettajani opetuksen jarruista, ne on oltava kunnossa, jos vaikka joutuu lähtemään vuoristoon.  Silloin Helsingissä tuo ajatus vuoristossa ajamisesta tuntui niin kaukaiselta, mutta nyt täällä 650 metrin korkeudessa Jura-vuoriston kupeessa asuessa, se on jokapäiväistä.

Sitten on lisäksi "oikeat" vuoristotiet Alpeille, joissa jarrujen kunto sekä ajotaito punnitaan.  Vaikka olisi kuinka uudet jarrupalat, nekin saa pilalle ajamalla 10 kilometriä alamäkeen ja jarruttamalla koko ajan, ilman moottorijarrutusta ja vaihteiden vaihtoa pienemmälle.  Kylämme läpi kulkee vuoristotie, jonka kautta pääsee laaksosta lyhyempää reittiä Dijonin suuntaan ja harva se päivä kylässämme leijuu kitkerä, savuavien jarrupalojen katku.  

No, vauhti ja sen hallitseminen on yksi asia alamäkeen ajettaessa, toinen muistettava asia on se, että alaspäin kulkeva ajoneuvo on väistämisvelvollinen.  Kun tullaan todellista mutkamäkeä alas, eli neulansilmää toisen perään, niin kuljettajan on tarkkailtava vastaantulevaa liikennettä ja annettava tilaa tarvittaessa.  Kun ollaan puurajan yläpuolella, näkyvyys on hyvä, mutta alempana saattaa puut peittää näkyvyyden mutkissa ja silloin joutuu ajamaan varovaisemmin.

Kolmas varottava asia on kalliorinteiltä putoavat kivet, silloin kun ne sattuvat jäämään tielle, pienemmät ovat teräviä ja puhkovat renkaita, suuremmat joutuu kiertämään. Puhumattakaan järkäleistä, jotka putoavat usein sateiden jälkeen alas rinnettä, mitkään verkot eivät niitä pysäytä ja pahimmillaan murskaavat auton ja kyydissäolijat. Tällaiset tapahtumat ovat toki harvinaisia ja huonon onnen seurausta, mutta joka vuosi kuolonuhreja tulee tonnin painoisten kivien rojahtaessa alas rinnettä.

Neljänneksi asiaksi on vielä pakko lisätä polkupyöräilijät.  Ylöspäin tahkoavat himofillaristit eivät juuri pientareella, tai edes sen reunassa aja, vaan melko leveällä osalla kaistaa.  Ohi ei pääse, eikä saa mennä, jos vastaan tulee ajoneuvo, vaan on hidastettava pyörän nopeuteen ja odotettava sopivaa ohituspaikkaa.  Ja sellaisen löytyminen kestää sitä kauemmin mitä isompi joukko fillaristeja sotkee ylöspäin.  Alaspäin tulevat fillaristit sitten käyttävät koko kaistanleveyden, ja pudottavat menemään välillä kovempaa vauhtia kuin autot, saattavat jopa ohittaa, jos autoja on jonoksi asti...  Ihmettelen, miten pyörien jarrut kestävät tulla alas 10 kilometrin tien.

Kapeat vuoristotiet vaativat myös tarkkaavaisuutta silloin, kun ajetaan tasaisella, ne eivät ole suinkaan suoria ja tarpeeksi leveitä, vaan mutkittelevat rinteessä, kapenevat välillä, ja väistöpaikkoja on rajoitetusti.  Tämä nähtiin taas kun ajoimme kohti Verdonia, kanjonin pohjoispuolella kulkeva tie on haasteellisempi kuin tie eteläpuolella.  Kuljettajalla ei ole mahdollisuutta nauttia maisemista, vaan on ajettava huolellisesti niin oikeassa reunassa kuin mahdollista ja varauduttava jokaisessa mutkassa vastaantulijoihin; moottoripyöriin, jotka saattavat tulla väärää kaistaa vastaan - ja lujaa, isompien ajoneuvojen kohtaamiseen juuri siinä, missä tie on kapeimmillaan sekä amerikkalaisiin turisteihin, jotka eivät ole koskaan nähneet muuta kuin aavikon läpi kulkevan kymmeniä kilometrejä suoraan vedetyn highwayn.

Näihin varoittaviin seikkoihin kun yhdistetään paikallinen ajotapa; a) mitä pienempi ranskalainen auto, sitä kovempaa se kulkee ja b) moottoripyörät, joille jokainen vuoristotie on kilparata, niin ollaan ranskalaisuuden tieliikenteen ytimessä.  

Video on nopeutettu 4x, moottoriäänet kuulostavat hupaisilta, mutta tiestä saa toivottavasti jonkinlaisen ajatuksen.

Vielä yksi asia, joka on faktaa myös vuoristossa, nimittäin eläimet, joista varoitetaan asiallisesti silloin, kun niiden kohtaaminen on todennäköisintä.  Eläimet voivat olla laiduntavia kotieläimiä, siis lampaita tai lehmiä, tai sitten villejä, kuten kauriit ja villisiat.  Pienemmistä eläimistä tiellä saattavat juosta murmelit ja kanit, sisiliskoja näimme useita viime reissulla... Yritän löytää videon, jossa kauris juoksi edestämme Verdonin kanjonilta tullessamme, ei ollut mikään läheltä-piti-tilanne, mutta muistutti kummasti elämän reaaliteeteista.

Eikä tässä vielä kaikki, talviolosuhteet tuovat lisämausteen vuoristoon, silloin ei sentään ole fillaristeja liikenteessä, eikä moottoripyöriä, mutta ne kesärenkaat...  ja lumiketjut...  Hohhoijaa...

Lumikaaos alpeilla

Kauan kavattu lumisade saapui vihdoin Tapaninpäivän jälkeisenä yönä.  Vielä Tapanin ilta oli kirkas ja reilusti plussan puolella, mutta lumisade alkoi aamuyöllä ja jatkui tasaisesti pitkin lauantaipäivää.  Mutta eihän siitä mitään riemua saatu aikaan, edes hiihtokeskuksissa, sillä lauantai on lomailijoiden vaihtopäivä ja liikenteen huippu on juuri silloin...

Haute-Savoien ja Savoien alueella liikkui 60 000 autoa keskuksiin ja pois sieltä, lunta tuli taivaan täydeltä ja suurin osa autoilijoista ajoi ensimmäistä kertaa tänä talvena lumessa...  Kesärenkailla ja niihin viritettävillä lumiketjuilla tai -kankailla saadaan aikaan varsinainen hulabaloo !  Lauantai-illan kääntyessä yöksi, alppiteillä laskettiin olevan edelleen 10 000 autoa jumissa ja näille autokunnile järjestettiin hätämajoituksia matkan varrella.  Eniten ongelmia oli tieosuudella Val D'Isereen ja Tignesiin, koska sinne johtava tie on mutkainen ja mäkinen.

Mutta lunta saatiin, jopa niin paljon, että takapihallame oleva Monts-Jura hiihtokeskus avasi kolme rinnettä tänään laskettelijoille.  Huomenaamulla on tarkoitus suunnistaa ottamaan ensimmäiset laskut siellä.

Tässä pätkä eilisestä lumisateesta ja keliolosuhteista, haastetta lisää lumen lisäksi tielle ajettu suola, joka tekee lumesta puuromössöä, sekä mutkat ja mäet noustessa ja laskiessa vuorenrinnettä.

Youtuben videolaatu on surkea, otinkin tunnukset Vimeoon ja testaan, kuinka sen kautta saa parempilaatuista materiaalia.

Jokainen ranskalainen autoilija varmasti uneksii ajavansa tällä tavalla lumessa...

Talven merkkejä kesän lopuksi

On meitä hellitty kesäsäällä tähän asti. Toissayönä oli iltakymmeneltä vielä +20 astetta ja eilenkin illalla vielä +17. Mutta se muuttui hetkessä yön aikana kylmän ilmamassan syöksyessä pohjoisesta tuulen ja sateen kera.


Yöllä rakeet paukuttivat auton kattoa ollessamme Les Echellesin kaupungin keskustassa yötä. Aamulla oli enää +8 astetta...
Etelän suuntaan ajaessamme pikkuteitä pitkin, jouduimme kiertoteille ja kiipesimme parhaimmillaan 1200 metriin, lämpötila nollassa ja taivaalta tuli lunta...

Nyt olemme Saint-Nazaire-en-Royansissa lounaalla. Sinisellä taivaalla pilviä, aurinko vilahtaa välillä lämmittämään matkaamme kohti etelää.

                     Les Echelles

           

Kolmen maan viikonloppu

Lähdimme Ranskasta Sveitsiin ja piipahdimme Italiassa, kolme maatahan siitä tulee ?  Okei, Italiassa käynti oli nimellinen piipahdus rajan yli Sveitsistä, mutta sentään 2470 metrin korkeudessa, Grand Sant-Bernardin solassa!

Perjantai-iltapäivällä kolmen aikaan ei liikennettä ollut vielä nimeksikään, kun ajelimme moottoritietä Lausanneen ja sieltä rantatietä Veveyhin ja edelleen Montreuxiin.  Lausanne-Vevey väli on hieno maisemareitti, oikealla puolella Lac Leman, eli kavereiden kesken Genevenjärvi, ja vasemmalla puolella kohoavat viinitarhat portaittain ylös rinnettä.  Tuohon maisemaan ei kyllästy, jokaisen vuodenaikana se on aina uuden näköinen.

Montreuxin läpiajo mietitytti, koska rannan suuntainen katu on pahimmassa tapauksessa umpitukossa liikenteellisesti, mutta nyt ei ollut mitään ongelmia päästä kaupungin läpi.  Pieni pysähdys Chateau Chillonin parkissa ja koirien pissatus ennen kuin jatkoimme Martignyyn.

Emme päässeet vielä moottoritielle, vaan käväisimme Lidlissä tarkistamassa sveitsiläisen ruokavalikoiman, ja saksalainen ruokakulttuuri näkyy täällä.  Erilaisia wursteja on tarjolla, ja muutenkin maitotuotteiden valikoimasta tulee vähän mieleen Citti-market Lyypekistä.  Mukaan lähti pari sveitsiläistä juustoa, viherpippurijuusto ja kermajuusto.  Niitä maistellaan sitten toisessa kirjoituksessa.

Martignyyn ajettaessa tie kulkee Rhonen laaksoa pitkin Sveitsin puolella ja siellä tuulee aina. Jopa niin paljon, että sinne on kannattanut pystyttää pari tuulimyllyä sähköä jauhamaan.  Tuuli loppuu kuitenkin Martignyyn tullessa, josta laakso kääntyy idän suuntaan. 

Rhonen laakso Ranskassa on tunnetumpi viinialueistaan (Cote du Rhone), mutta tämä sama joki laskee Sveitsin puolella ensin Lac Lemaniin jossa vesi viivähtää 15 vuotta, ennenkuin se lähtee jatkamaan matkaa järven lounaispäästä kohti Lyonia ja sitten edelleen Välimerelle.

Martignyn kaupunki on laakson eteläisessä kulmassa ja sieltä on neljä reittiä pois, ensimmäinen on suunta pohjoiseen Montreuxiin, josta tulimme, länteen pääsee Chamonixiin, Ranskaan, etelään on reitti Italiaan ja itään pääsee lopulta Brigiin.

Meidän kohteenamme oli tällä kertaa Grand St Bernard pass, ja seurasimme tienviittoja, joissa luki Verbier sekä Iltalie.  Tie kulkee syvällä laaksossa vuorten rinteiden kohotessa jyrkästi ympärillä, ja auringon paisteen etenkin illalla voi unohtaa kokonaan.  Sen myötä lämpötilat alkoivat myös laskea päivän reilusta kahdestakymmenestä lähelle viittätoista astetta.  Kello näytti iltakuutta, ja totesime, ettei korkealle kannata enää mennä, koska pimeä tulee täälläkin jo heti seitsemän jälkeen. Kurvasimme kohti Verbieriä katsomaan olisiko siellä minkälaisia parkkeja tarjolla.  TOMTOM näytti heti ensimmäisen yöpymispaikan Bagnesissa, rautatieaseman ja hiihtohissin kupeessa, mutta se ei houkutellut.  Verbierissä, kahdeksan kilometriä ylöspäin mutkatietä olisi ollut toinen paikka, mutta löysimme vain neljän kilometrin päästä sopivan parkin, joka itse asiassa oli pienen yksityisen camping-alueen vieressä.  Upeat maisemat ympärillämme nukuimme yön erittäin sikeästi.

Hidaste tiellä, mutta ehtiihän katsella maisemia!

Mikäs se tässä oli nukkua

Auringon kiivettyä vuorten yli lämmittämään laaksoa yön viileyden jälkeen (+6 astetta), palasimme Bagnesiin aamukahville.  Haahuillessamme pikku kujia pitkin näimme vanhoja hirsisiä asuinrakennuksia, jotka paljolti muistuttavat suomalaisia aittoja, mutta nämä rakennukset ovat korkeahkon sokkelin päällä ja vielä nostettu irti perustuksista puisien tolpanpätkien varaan.  Hyvä ilmankierto lienee säilyttänyt nämä hirsitalot tähän päivään asti, tosin luulisi, että lumivyöryn sattuessa talot lähtisivät seilaamaan vapaasti.  Mutta saattaisivat säilyä ehjempinä kuitenkin, kuin paikalleenrakennetut talot?

Ja sitten suunta ylöspäin!  Emme kuitenkaan päässeet kovinkaan pitkälle, kun huomasimme paikallisen juustolan, ja poikkesimme tietysti sinne.  Yksi syy oli, että talon kyljessä mainostettiin fondue- ja racletteautomaattia 24/24, pitihän sellainen käydä kuvaamassa.  No, ei se ollut sen ihmeellisempi kuin kylmäkaappi, josta sai ostaa fonduejuustoja pussissa, tai sitten puolikkaita raclettekiekkoja.  Juustolaan tuotiin maitoa lähitiloilta peräkärryllä ja pikkuruisella maitoautolla, joten pakko oli ostaa muutama paikalla valmistetut juusto mukaan.  Niistäkin sitten myöhemmin lisää. Täytyy kuitenkin todeta, että tällä matkalla hankitut sveitsiläisjuustot eivät olleet ihan sitä, mitä odotettiin...

Näppäränkokoinen maitoauto !

Fondue- ja racletteautomaatti

Paikallisia juustoja

Sembracherista käännyttiin Italian suuntaan ja tie lähti kapuamaan ylös.  Tavoitteena oli siis 2470 metriä ja lähtökorkeutemme oli reilu 700 metriä.  Matka tietä pitkin on vähän yli 30 kilometriä ja koko ajan maisemat muuttuivat ja tuli uutta nähtävää.  Juustoja kun olimme ostaneet, niin niiden kanssa piti olla leipää, vaikka emme sitä juurikaan syö.  Siksi poikkesimme Orsieresin kaupunkiin kauppaan.  Leipomosta löytyi ruisleipää, jossa oli mukana saksanpähkinöitä.  Sellainen mukaan ihan uteliaisuudesta, koska hyvän ruisleivän löytäminen on kiven alla täälläpäin Eurooppaa, mutta tämän leivän ulkonäkö oli lupaava; tumma, painava limppu, ei mitään höttöä, eikä kosteaa mössöä.

Leipää 24/7

Orsieresin asemalta

Stoppi Liddessä

Tie kulki suurimman osan matkasta melko suorana ja loivana nousuna, muutama neulansilmä on jouduttu laittamaan, mutta varsinainen vuoristo-osuus oli viimeiset viisi-kuusi kilometriä.  Tie kapeni ja mutkaa tuli toisen perään kiitettävästi, sekä nousun jyrkkyys laittoi välillä mutkasta lähdettäessä hakemaan ykköstä silmään.  Lopulta 2473 metrin korkeudessa oltiin siinä paikassa, josta Napoleon johdatti 46000 sotilastaan Italiaan 18. toukokuuta 1800.

Tien korkeimmalla paikalla on Grand St Bernardin luostari/hostelli, joka on tarjonnut suojaa kulkijoille 1000-luvulta lähtien.  Myöhemmin 1700-luvulla luostarin vartiokoirista kehitettiin vuoristoon pelastuskoirarotu, eli bernhardinkoira.  Nyt rakennukset tarjoavat sekä kahvilan että ravintolan ja paikka on suosittu päiväretkikohde bussimatkailijoille.  Luostarin toiminta on ympärivuotista, mutta hyvin pienimuotoista.  Kesällä vetonaulana ovat bernhardilaiskoirat, jotka juoksentelevat vapaana laaksossa.

Järvi, joka sijaitsee luostarirakennusten alapuolella, on jäässä 265 päivää vuodesta.  Talvisin lumen syvyys (paksuus) voi olla 10 metriä, joten tieyhteys ei ole käytössä, vaan kaikki ajoneuvot käyttävät tunnelia, joka on rakennettu nopeuttamaan Sveitsin ja Italian välistä liikennettä.  Tunneli avattiin 1964 ja sen pituus on 5978 metriä.  Tunneli läpi ajaminen on tietysti maksullista.

Grand St Bernard pass on ollut aikojen alusta siirtymäreitti alppien yli.  Jo ennen muinaisia roomalaisia (ai niin, klisee, josta jo koulussa varoitettiin), reittiä käyttivät sotajoukot vaeltaessaan etelään.  Roomalaisten jäljiltä on jäänyt ensimmäiset näkyvät jäljet, tienpohja, joka on hakattu kallioon.  Arkelogisten kaivausten perusteella on paikannettu joitakin rakennuksia passin reunalle.  Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä sitkeyttä, joka sai sen ajan ihmiset asumaan tuolla.  Samoin Napoleonin armeijan marssi vuonna 1800 passin yli Italiaan on ollut hurja teko! Saati sitten kaikki ne kulkijat, jotka ovat jalan taivaltaen kiivenneet ylös ja taas alas, ehkä etsien parempaa elintilaa tai paenneet jotain.  Helppo se on meidän tänään kurvata mutkatietä autoillamme ihailemaan maisemia, sitä ei varmasti tehty historian aikana maisemien takia.

Tuolla melkein 2,5 kilometrin korkeudessa on avaruutta ja hiljaisuutta miettiä historian tarinoita ja hengittää syvään raikasta vuoristo-ilmaa.  Paikka, jonne voi palata uudelleen ja uudelleen.

Hahmotelma roomalaisten asutuksesta

Tämäkin tie vie Roomaan

Sveitsin ja Italian tulli

Napoleonin armeijan jäljillä

Roomalaistie

Meidän tavoitteenamme oli päästä illaksi Chamonixin seudulle, ja valuttelimme autolla takaisin alas yrittäen olla kuumentamatta jarruja liikaa.  Tuolla korkeimmalla osuudella ei ollut montaakaan paikkaa antaa ohittajille tilaa, mutta ei ollut onneksi liikennettäkään, joten tulimme hissukseen mutkat.  Orsieresiin poikkesimme ostamaan lisää hyvää leipää ja sieltä pudottelimme Martignyyn, josta saman tien lähdimme kiipeämään ylös Chamonixiin päin.

Martigny

Pizzavaunussa lämmitys käynnissä, puu-uuni pitää saada paistovalmiiksi

Tien kunto on hyvä indikaattori, missä kohtaa maa vaihtuu Ranskaksi.  Sveitsin puolella ajetaan leveällä ja hyvin päällystetyllä tiellä, mutta rajanylityksen jälkeen tie on kapea ja paikattu sataan kertaan pikku paikoilla, joten tärinää riittää...  Tulimme Argentièresiin, reilu 10 kilometriä ennen Chamonixia ja jäimme yöksi parkkiin julkiselle parkkipaikalle.  Kanssamme siinä vietti yötä kaksi muuta ranskankilvissä olevaa matkailuautoa, sekä hollantilaispariskunta farmariautossaan, jonne he petasivat punkat tavaratilaan illalla.

Kylä oli tietysti hiljainen, sesongin ulkopuolella kun ollaan ajallisesti, mutta maisemat olivat taas hienot.  Jäätikkö vieressämme ylhäällä ja kun käveli 50 metriä kadun varteen ja katsoi länteen, niin Mont Blanc hohti valkoisena.

Sunnuntaiksi oli luvassa vettä, mutta aamu oli upea, sinisellä taivaalla auringon kultaamia pilviä ja valkoinen lumi vuorten rinteillä.  Ja vielä kun ihan vieressä oli leipomo täynnä tuoreita herkkuja, niin makeita kuin suolaisiakin, niin mielellään sitä nousi jo seitsemän aikoihin aamukahville.

Olimme liikenteessä jo ennen kahdeksaa, koska olimme luvanneet mennä ystäviemme luokse Clusesiin, vajaan 50 kilometrin päähän, ja sinne saavuimme ennen kuin he osasivat odottaakkaan.

Ruokakatsaus reissun juustoihin ja leipään on tulossa seuraavaksi !

Tätä kirjoitan La Cluzasissa, perjantai-iltana 12. syyskuuta, ja parkissa hiihtohissin pysäköintipaikalla. Hiljaista on, kun lomakausi on päättynyt ja pienimmät leirintä-alueet ovat sulkeneet auetakseen taas ensi keväänä. Hiljaista oli jo viime viikonloppuna, kun teimme kierroksen Les Gets - Les Saisiers, eli vähän pienempien hiihtokeskusten kautta. 

Vaikka viime viikonloppu oli vielä näissä keskuksissa toiminnallinen, sillä osa hiihtohisseistä oli auki alamäkipyöräilijöille, niin väkeä oli liikkeellä vain kourallinen. Les Gets on Geneve-Chamonix moottoritien varrella, Clusesista poiketaan ylös itään ja laskeudutaan kerran alas ja vielä kerran ylös, niin ollaan Les Getsissä. Eteenpäin jatkamalla tulevat Morzine ja vähän kauempana Avoriaz, joka onkin jo suuri talviurheilukeskus.

Uima-allas odottaa 

Viikonloppuna oli myös Rallye de Mont-Blanc Morzinessa, jonne piti Jarospeedinkin tulla, mutta sponsorit eivät olleet myötämielisiä, ja tiimi joutui jättämään osakilpailun väliin. Mutta muuten ralli näkyi ja kuului Les Getsissä. Autoja pöristeli tasaiseen tahtiin Morzinesta Samoensiin koko illan. Me olimme tapaamassa suomalaisystäviämme, jotka tulivat ajamaa alamäkeä fillareilla pitkäksi viikonlopuksi, ja kyllä kelit suosivat! Aurinkoa ja lämmintä, iltaisin oli muutama pieni sadekuuro, jotka eivät haitanneet ollenkaan.

Perjantai-iltana kävimme syömässä La Pela-nimisessä ravintolassa oikein alppiruokia, salaattia, leikkeleitä ja tietysti Reblochon-juustoa. Todella suositeltava paikka, jossa oli hyvin tilaa, mutta palvelu erittäin ystävällistä, turistipaikka kun on. 

Yövyimme kylän keskustassa, koska muita autoja ei parkissa ollut ja varsinainen matkailuautoparkki kylän ulkopuolella ei houkutellut. Se suuri hiekkakenttä hiihtohissin vieressä oli liian ankea, että olisimme sinne jääneet. Keskustan etuna on se, että leipomo on vieressä ja sieltä saa puoli seitsemästä alkaen tuoretta leipää. Tosin, me olemme huonoja leivänsyöjiä, mutta aamulla aikaisin kuuma croissant ja espresso maistuu niin hyvälle!

Les Getsin parkki

Lauantai-aamuna kävimme katsastamassa kuinka ystävämme pääsivät mäkeen ja otimme sitten tavoitteeksemme Tignesin, hiihtokeskuksen Val d’Iseren vieressä. Ihan ajatuksella, koska Tignesissä alkaa hiihtokausi jäätiköllä reilun kuukauden päästä ja paikat on hyvä tarkistaa etukäteen. 

Suomalaisjoukkue valmiina

Ja hissiin

Pyörät menevät edessäolevassa tuolissa roikkuen

 

Alamäkipotkulauta !

Matkaa Les Getsistä Tignesiin on TOMTOMin mukaan 147 km ja vähän yli kolme tuntia… Eli mutkatietä riittää! Ensimmäinen hidastus tuli Sallanchesissa markkinoiden takia ja teimme pienen mutkan pikkuteitä pitkin, että pääsimme eteenpäin. Tiet olivat tosiaan hitaita ajaa mutkien ja mäkien vuoksi ja päästyämme Les Saisiesiin oli tauon paikka. Tauko itse asiassa venähtikin yöpymiseen, koska Tignesiin olisi ollut enää 84 kilometriä - mutta ajoa kaksi tuntia !

Les Saisies on tuttu Albertvillen talviolympialaisista 1992, paikka jossa järjestettiin ampumahiihto- ja murtomaahiihtokisat. Kylä ja rinteet ovat reilun puolentoista kilometrin korkeudessa nousten vähän yli kahteen kilometriin, ja näkymät ovat hienot, paljon aakeeta laakeeta ja taustalla korkeammat vuoret. Matkailuautoparkki on kylän vieressä ja sieltä löytyvät peruspalvelut kahden euron hintaan.

Ja taas koettiin lomasesongin lopun vaikutus, kylän ainoa leipomo oli kiinni ja ovessa lappu, “Avataan joulukuussa”. Samoin suurin osa kaupoista oli kiinni lomien vuoksi. Mutta maisemat ja tunnelma olivat hienot, lehmänkellot kalkattivat rinteillä ja parkin reunassa oli maatilan lypsypaikka, jossa lehmistä saatiin maitoa, säilöttiin vanhanaikaisiin alumiinitonkkiin lähimeijeriin vietäväksi ja jalostettavaksi Reblochon-juustoksi!

Kylässä oli häät ja hääautona mikä muukaan kuin rättisitikka. Juhlavieraat ajelivat sillä ympäriinsä ja hihkuivat mennessään, ja sitä kesti koko iltapäivän... Illalla seitsemän aikaan iltakävelyllämme huomasimme illallispaikan valmistelut ja porukkaa alkoi kertyä paikalle.

Yöllä nukkuessamme hääparille oli ilotulitus, niin tietysti siihen herättiin, kun raketit paukkuivat parinsadan metrin päässä. Ja aamulla, seitsemän aikoihin juhlapaikassa oli vielä meno päällä, musiikki soi ja vieraat notkuivat terassilla auringon noustessa.

Mont Blanc kuvattu Sallanchesin kohdalta

Olympiatuli paloi tässä tötterössä

Parkissa oli rauhallista

Tästä alkaa juuston valmistuminen

Oli lauantaina muutakin tapahtumaa muuten hiljaisessa kylässä. Kadun varteen oli pysäköity neljä (!) Audi Quattroa ja yksi Renault 5 Sport, kunnon vanhanajan ralliautoja, Yhdessä Audissa oli sitten supermimmin nimi, Michele Mouton! Ja palatessamme takaisin pääkatua, jo mentyämme autojen ohi, niiden kuljettajat tulivat lähteäkseen jatkamaan matkaa lounaan jälkeen. Jokaisee autoon meni yksi kuljettaja, mies, mutta juuri siihen Moutonin autoon matkustajaksi meni itse Michele! Olin sen verran kaukana, etten tajunnut, enkä olisi ehtinytkään mennä pyytämään nimmaria ja yhteiskuvaa, mutta Michele sentään vilkutti autostaan sen mennessä ohi…

Heipä hei, Michele!

Mitä lie olleet ajelemassa, ehkä palaamassa jostain historic-rallista, kuka tietää. Luulin, että he osallistuvat tänä viikonloppuna ajettavaan “Le Tour de Mont-Blanc”-ralliin, mutta ei siellä ole ketään nimekkäitä kuljettajia, ainoastaan klassikkoautoja.

No, sunnuntai-aamuna lähdimme ajelemaan takaisinpäin ja tavoitteena oli Col des Aravis, tie vuorten yli kohti La Clusazia ja sieltä Clusesiin hakemaan yksi koiristamme hoidosta. Reitti ei ollut pitkä, mutta sitä mutkaisempi ja kuten tavallista, matkalla on nähtävää niin paljon, että matkanteko on hidasta.

Ensin pysähdyimme Notre-Dame de Bellecombessa aamukahville ja pullalle, sitten kohta piti käydä kiertämässä Flumetin kaupunki jalan. Vasta niiden jälkeen lähdimme kiipeämään ylöspäin. Tie on mutkainen ja näköalat hienot, mitä ylemmäs pääsee. Aika paljon liikennettä sunnuntai-aamupäivällä, reitti on suosittu niin autojen kuin moottoripyörien keskuudessa. 

Ranskalaista hirsirakentamista

Flumetin vanha silta

Kapeita ovat kadut

Entisajan onnibussi

 


Yksi läheltä-piti tilanne syntyi, kun oikealle kaartuvassa mutkassa tuli huonon näkyvyyden takaa moottoripyörä vastaan keskiviivasta meidän puolella… Se jarrutti voimakkaasti ja takapyörä lukittui ja alkoi heittämään pyörää onneksi takaisin omalle kaistalleen, sen minkä ehdin peileistä nähdä, niin pyörä pysyi kuskin hallinnassa ja jatkoi matkaa ok.

Col des Aravis on suosittu turistirysä ravintoloineen ja krääsäkauppoineen, matkailuautoille on isohko parkki ilman palveluita ja siellä oli myös henkilöautoja pysäköitynä. Maisemat ovat upeat, vuoret molemmilla puolilla ja solan toisessa päässä näkyy Mont-Blanc. Matkamuistoina myydään eläinten nahkoja, jopa poron taljan saa sieltä hintaan 175 euroa ! Shetlanninponin talja maksaa saman verran, mutta 120 eurolla lähtee kaksi upeaa lampaan taljaa. Tietty liköörejä ja viinejä sekä Reblochon-juustoa löytyy, hinnat ovat turistitasoa, ei sieltä kannata ostaa tuliaisia.

Jylhät maisemat tässä parkissa

Eikä pysähdyspaikkaa ilman kappelia

Loppumatka kurvattiin tämänäisen parkin, La Clusazin kautta, täällä hiihtohissejä lähtee kylän pohjalta joka suuntaan ja keskusta on täynnä chalet-tyyppisiä taloja jouluvaloineen, ympäri vuoden. Vielä kiipesimme ylös, Le Grand Bornandin hiihtokeskuksesta noustaan nimittäin Col de Colombieren kautta alas Le Reposoirin kylään, jonka luostarista tämä Reblochon-juusto on alunperin kotoisin.

Le Grand Bornand

Col de la Colombiere

Le Reposoirin parkki ja palvelupiste, vedet ja tyhjennykset sekä WC, ilmaisia kaikki

Pikku Myy metsässä

Vielä kerran pitää kurvailla ylämäkeen, että päästään Nancy-sur-Clusesiin, sieltä näkyykin jo Grand Massifin hiihtoalue, jossa ovat sellaiset keskukset kuin Les Carroz ja Flaine. Clusesiin laskeutuminen on päätähuimaavan hieno, maisemat ovat kirjaimellisesti jalkojen juuressa, kun tullaan rinnettä alas.

Siinä lyhyt, mutta korkealla käynyt retkemme viime viikonlopulta, jatkan tätä tämän viikonlopun kierrosta huomenna Chamonixiin katsomaan niitä vanhoja ralliautoja ja tietty kuvaamaan niitä. Lähtö reitille tapahtuu sunnuntai-aamuna alkaen 06:30 ja siellä aion olla katsomassa. Kymmeneksi on sitten ajettava Geneven kentälle vaimoa vastaanottamaan Suomesta, joten sunnuntaina on aikainen herätys.