Vuoristoteiden liikenne Ranskassa

Ranskassa, etenkin idässä ja kaakossa, ei voi välttyä ajamasta vuoristossa.  Muistan edelleen autokoulunopettajani opetuksen jarruista, ne on oltava kunnossa, jos vaikka joutuu lähtemään vuoristoon.  Silloin Helsingissä tuo ajatus vuoristossa ajamisesta tuntui niin kaukaiselta, mutta nyt täällä 650 metrin korkeudessa Jura-vuoriston kupeessa asuessa, se on jokapäiväistä.

Sitten on lisäksi "oikeat" vuoristotiet Alpeille, joissa jarrujen kunto sekä ajotaito punnitaan.  Vaikka olisi kuinka uudet jarrupalat, nekin saa pilalle ajamalla 10 kilometriä alamäkeen ja jarruttamalla koko ajan, ilman moottorijarrutusta ja vaihteiden vaihtoa pienemmälle.  Kylämme läpi kulkee vuoristotie, jonka kautta pääsee laaksosta lyhyempää reittiä Dijonin suuntaan ja harva se päivä kylässämme leijuu kitkerä, savuavien jarrupalojen katku.  

No, vauhti ja sen hallitseminen on yksi asia alamäkeen ajettaessa, toinen muistettava asia on se, että alaspäin kulkeva ajoneuvo on väistämisvelvollinen.  Kun tullaan todellista mutkamäkeä alas, eli neulansilmää toisen perään, niin kuljettajan on tarkkailtava vastaantulevaa liikennettä ja annettava tilaa tarvittaessa.  Kun ollaan puurajan yläpuolella, näkyvyys on hyvä, mutta alempana saattaa puut peittää näkyvyyden mutkissa ja silloin joutuu ajamaan varovaisemmin.

Kolmas varottava asia on kalliorinteiltä putoavat kivet, silloin kun ne sattuvat jäämään tielle, pienemmät ovat teräviä ja puhkovat renkaita, suuremmat joutuu kiertämään. Puhumattakaan järkäleistä, jotka putoavat usein sateiden jälkeen alas rinnettä, mitkään verkot eivät niitä pysäytä ja pahimmillaan murskaavat auton ja kyydissäolijat. Tällaiset tapahtumat ovat toki harvinaisia ja huonon onnen seurausta, mutta joka vuosi kuolonuhreja tulee tonnin painoisten kivien rojahtaessa alas rinnettä.

Neljänneksi asiaksi on vielä pakko lisätä polkupyöräilijät.  Ylöspäin tahkoavat himofillaristit eivät juuri pientareella, tai edes sen reunassa aja, vaan melko leveällä osalla kaistaa.  Ohi ei pääse, eikä saa mennä, jos vastaan tulee ajoneuvo, vaan on hidastettava pyörän nopeuteen ja odotettava sopivaa ohituspaikkaa.  Ja sellaisen löytyminen kestää sitä kauemmin mitä isompi joukko fillaristeja sotkee ylöspäin.  Alaspäin tulevat fillaristit sitten käyttävät koko kaistanleveyden, ja pudottavat menemään välillä kovempaa vauhtia kuin autot, saattavat jopa ohittaa, jos autoja on jonoksi asti...  Ihmettelen, miten pyörien jarrut kestävät tulla alas 10 kilometrin tien.

Kapeat vuoristotiet vaativat myös tarkkaavaisuutta silloin, kun ajetaan tasaisella, ne eivät ole suinkaan suoria ja tarpeeksi leveitä, vaan mutkittelevat rinteessä, kapenevat välillä, ja väistöpaikkoja on rajoitetusti.  Tämä nähtiin taas kun ajoimme kohti Verdonia, kanjonin pohjoispuolella kulkeva tie on haasteellisempi kuin tie eteläpuolella.  Kuljettajalla ei ole mahdollisuutta nauttia maisemista, vaan on ajettava huolellisesti niin oikeassa reunassa kuin mahdollista ja varauduttava jokaisessa mutkassa vastaantulijoihin; moottoripyöriin, jotka saattavat tulla väärää kaistaa vastaan - ja lujaa, isompien ajoneuvojen kohtaamiseen juuri siinä, missä tie on kapeimmillaan sekä amerikkalaisiin turisteihin, jotka eivät ole koskaan nähneet muuta kuin aavikon läpi kulkevan kymmeniä kilometrejä suoraan vedetyn highwayn.

Näihin varoittaviin seikkoihin kun yhdistetään paikallinen ajotapa; a) mitä pienempi ranskalainen auto, sitä kovempaa se kulkee ja b) moottoripyörät, joille jokainen vuoristotie on kilparata, niin ollaan ranskalaisuuden tieliikenteen ytimessä.  

Video on nopeutettu 4x, moottoriäänet kuulostavat hupaisilta, mutta tiestä saa toivottavasti jonkinlaisen ajatuksen.

Vielä yksi asia, joka on faktaa myös vuoristossa, nimittäin eläimet, joista varoitetaan asiallisesti silloin, kun niiden kohtaaminen on todennäköisintä.  Eläimet voivat olla laiduntavia kotieläimiä, siis lampaita tai lehmiä, tai sitten villejä, kuten kauriit ja villisiat.  Pienemmistä eläimistä tiellä saattavat juosta murmelit ja kanit, sisiliskoja näimme useita viime reissulla... Yritän löytää videon, jossa kauris juoksi edestämme Verdonin kanjonilta tullessamme, ei ollut mikään läheltä-piti-tilanne, mutta muistutti kummasti elämän reaaliteeteista.

Eikä tässä vielä kaikki, talviolosuhteet tuovat lisämausteen vuoristoon, silloin ei sentään ole fillaristeja liikenteessä, eikä moottoripyöriä, mutta ne kesärenkaat...  ja lumiketjut...  Hohhoijaa...