Ja niinkuin olen tiedostanut, että Albinissa on pieni maarava ja ajellessamme moottoriteiden ulkopuolella yrittänyt olla varovainen töyssyjen kanssa, niin ei se vaan sitten riittänyt.
Sadevesikaato ja pieni ylämäki pääsivät yllättämään ja otimme pohjakosketuksen. Lyhyt, mutta terävä raapaisu ja välittömästi harvat hiukset pystyssä, että mitä ja mihin osui. Filminpätkästä piti leikata pois kaikki kirosanat, siksi se katkeaa niin äkkiä...
Pikainen analyysi polvistuen Albinin viereen ja tähystäminen alle, mitään ei vuotanut, eikä missään näkynyt mitään jälkiä. Taidettiin päästä vähällä. No, ensimmäinen vika huomattiin seuraavan kerran pysähtyessämme, sivuoven alta tuleva Thulen liukuporras jäi puoleenväliin, se siis oli saanut kosketusta. Jalalla hieman auttamalla se tulee kokonaan ulos ja sisään se menee ihan normaalisti.
Seuraava oire, lienee seurausta kosketuksesta, oli seuraavana päivänä moottorin merkkivalon syttyminen. Olimme tienpäällä ja varmistuttuani manuaalista (tyhmien miesten kirjasta), että voimme ajaa kotiin, päätin jatkaa matkaa. Piipahdus huoltoon ja OBD vikakoodi oli P2454-29, "Diesel Particulate Filter Differential Pressure Sensor Circuit Low". Huoltomies kävi auton alla kurkimassa jotain ja totesi, ettei aihetta huoleen, mahdollinen väärä vikailmoitus, raportissa lukee itse asiassa "Vajaatoiminta - signaali ei oikein". Viimeistään seuraavassa huollossa voi asiasta mainita, jos aiemmin ei ole aihetta. Tämä suositus tuli sen vuoksi, että Albin on vasta kaksi viikkoa sitten huollettu määräaikaishuollossa.
Tuo DPF-anturi tuntuu googlauksen perusteella olevan kulutustavaraa VAG-konsernin autoissa, ja vasta jos autossa on tehohäviöitä tai käyntiongelmia, on syytä huolestua tosissaan, meidän kohdalla ei mitään tuollaista ole ollut, joten otaksun häiriön tulleen tuosta pohjakosketuksesta.
Mutta askelma pitää purkaa ja puhdistaa, ei pelkästään kosketuksen takia, vaan muutenkin on hyvä puhdistaa sieltä roskat, sillä se tuntuu keräävän herkästi kaiken hiekan ja muun irtotavaran tienpinnasta sisäänsä.
---------------------------
We had a touchdown with our Ducato, a short hit in a bump. Luckily there was no major problems with leaks or broken pieces, only the electric Thule step under the slide door was hurt. It comes out only halfway, but helping with the foot, I can get it fully out. It goes back in without problems. Next day was the engine warning light lit and the OBD-code was P2454-29, "Diesel Particulate Filter Differential Pressure Sensor Circuit Low".
Guy at the service said that no problem, since our car was in the service just two weeks ago, probably a wrong signal since the report is saying "Signal non valable" - not a valid signal. We will see if it was that case, need to remember to mention it in the next service.
Mulla on juuri tämä vika mun autossa! Kolme viikkoa olen odottanut uutta sensoria saapuvaksi (kreetalle), tänään tuli puhelu, että se on saapunut. Huomenna menossa Fiatille. Halusivat että jättäisin autoni jo sillon 3 viikkoa sitten korjaamolle, no, onneksi en kuunnellut, mutta kilsat olen pitänyt minimissä, heidän suosituksestaan. Sanoivat että sensorissa on ollut heikkouksia ja tämä uusi olisi kuulemma kestävämpää tavaraa, tiedä sitten. Enää eivät vaihda pelkkää sensoria vaan koko paketin, hintaa tuli osalle 219 euroa..
VastaaPoistaHaa! Paljonko sulla on kilometrejä nyt ? Pitääkin pitää mielesäs tuo hinta ja tuo kommentti heikkouksista!
VastaaPoista60.000 tuli just mittariin ja ymmärsin että tämä on yleinen vika. Ja hintaahan en ole mistään tarkistanut, ilmoittivat tämän hinnaksi. Mutta aiemmin olen kanssa asioinut tuossa samassa Fiatin huollossa (ainoa Ducato huolto Kreetalla) ja ihan rehtiä on meininki tuntunut olevan..
PoistaOK, meillä 45tkm... PItänee googlailla, mitä tuo muualla maksaa.
PoistaKoko lysti maksoi 320 e, sisältäen työt ja tietokoneeseen kytkennän (24 e), mutta töille tulee luonnollisesti muualla enemmän hintaan. Muutama vuosi sitten Fiat huolto Ranskassa ilmoitti tietokoneeseen kytkennän hinnaksi reilu 70 e.
PoistaTietokoneeseen kytkentä? Siis erikseen siitä huollon työkalun käytöstä, jota ilman ne eivät enää osaa tehdä autolle mitään... Mulla on OBD puikka ja softa puhelimessa, näytän ilomielin vikakoodin niille ja nollaankin sen itse, kun vika on korjattu. Tuo mystinen tietokoneyhteys veloitusperusteena ei muuten mene mulle läpi enää... Kun kävin Fiatin huollossa ensimmäisen kerran tuon vian takia, niin veloituksessa ei ollut kuin työn osuus, muuta ylimääräistä himppaa ei veloitettu.
VastaaPoistaNyt, kun merkkivaloa ei jaksa katsoa, nollaan sen itse. Syttyyhän se tietysti kun auton sammuttaa ja käynnistää, mutta ajomatkat ovat olleen vähän pidempiä viimeaikoina, ettei siitä ole ollut huolta.
Itse asiassa, pitääkin käydä täällä Suomessa kysymässä huomenna, paljonko tuon vaihto maksaa!