Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiertoliittymät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiertoliittymät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. elokuuta 2014

360 asteen valintamahdollisuus

Euroopan keskellä asuessa on parasta se, että suunniteltaessa uutta matkaa, voi reitti muuttuakin mihin suuntaan hyvänsä. Alustava reittisuunnitelmamme oli lähteä Pohjois-Italiaan Mont Blancin tunnelin läpi kiertämään Trentinoa alppien juurelle, sitten ajaa Itävallan läpi Saksaan katselemaan Ludvig II:n linnoja. Loppuloma jonnekin pohjoiseen Ranskaan ja takaisin kotiin. Mutta, suunnitelmat muuttuvat ja muuntuvat ex-tempore tyyliseksi suunnaksi.

Ainoa syy tämänkertaiseen reittimuutokseen oli sää. Sekä Pohjois-Italiaan että Saksaan oli luvassa seuraavaksi seitsemäksi päiväksi sadetta ja zoomailtuamme sääennusteita ja -karttoja käänsimme auton keulan länteen kohti Atlantin rannikkoa, eli Ranskan matkailua tiedossa.

Pääsimme ajamaan poutasäässä Bellegardesta moottoritielle, ohi Nantesin, sitten kurvasimme pohjoiseen Pariisiin vievää motaria, ja ensimmäisestä liittymästä pois. Halusimme välttää puuduttavaa, vaikkakin jouhevaa moottoritieliikennettä ja ajella pienempiä teitä pitkin. Bourg-en-Bressen läpi päästyämme ajelimme Maconiin ja sieltä edelleen länsisuuntaan.

Liikennetiedotukset radiossa kertoivat ruuhkista ja kymmenien kilometrien jonoista ranskalaisten valuessa kohti etelää. ”Transalp”-tunnelit, eli Mont Blanc ja Frejus olivat tukossa ja odotusajat olivat tunteja tunneleiden läpiajoon. Lyonista etelään moottoritiet olivat ruuhkautuneet pahasti, puhumattakaan Pariisin liikenteestä. Meillä olikin sitten ihan oikea suunta!

Yhdessä lukemattomista liikenneympyröistä huomasimme mainoksen etanajuhlista, ”Fete l'escargot” ja koska etanat maistuvat aina hyvälle valkosipulin ja persiljan kera, kurvasimme siis Digoinin kaupunkiin. TOMTOMin POI näytti parkkia kanavan rannalla ja sieltä löytyi lähes tyhjä, puiden reunustama hiekkaparkki. Kaupungin vieras- ja huvivenesatama on kanavan varressa ja pysäköimme kentän laitaan varjoon. 

Kierros kaupungilla osoitti, että etanafestarit eivät alkaneetkaan vielä perjantaina 1.8., vaan vasta lauantaina. Viikonlopun juhlia valmisteltiin sekä kanavan varrella, jonne pystytettiin ravintoloita, että kaupungin juhla-aukiolla, jonne nousi huvipuisto härveleineen.

Kaupungin erikoisuuksista täytyy mainita vallan veikeä postirakennus hulppeine tornineen, sekä varsinainen nähtävyys, joen ylittävä silta, joka on kanava veneille, vähän samaan tapaan kuin Göta-kanava Ruotsissa. Vesi kanavassa on aika sameaa, mutta siinä on kissakaloja, joita kalastajat onkivat ylös. Muutenkin kaupungin tunnelma on aika kirjava, katedraalin huipulla on kattohaikaroiden pesä. Digoin on pieni mukava kaupunki Loire-joen varrella.
















Yöpyminen sujui rauhassa, toinen matkailuauto, ranskalainen perhe, tuli jälkeemme, ja paikallinen kaveri matkailuautollaan. Hänen kanssaan juteltiin koirista illan hämärässä, kolmetoista vuotta omistamansa rottweiler uros oli kuollut neljä kuukautta aiemmin, ja melkein tuli kaverille vielä tippa linssiin hänen kertoessaan koirastaan ja näyttäessään valokuvia.

Yön pienen sadekuuron jälkeen aamu valkeni vähän tuhruisena ja kosteana. Vierasvenesataman palvelut ovat käytettävissä korvausta vastaan, joten suihku (1,70 euroa) tuli kokeiltua. Aamiaisen jälkeen otettiin taas suunnaksi länsi.

Ranskalaiset pikkukaupungit ja kylät seurasivat toisiaan, kun ajoimme välillä pikkuteitä ja välillä maksuttomia vanhempia motareita. Valtava saderintama vyöryi lännestä päällemme ja sai taivaan valuttamaan vettä oikein urakalla tielle, jonka seurauksena oli hetkellinen hidastus. Montluconiin tullessamme liikenne pysähtyikin, vaikka sateesta ei ollut enää tietoakaan. Viikonlopun liikenne näkyi täälläkin, ja uskomattoman paljon matkailuautoja tuli vastaan. Yhdessä kylässä on oikein viehättävä kunnallinen parkki palveluineen, ja ihan ilmainen ! Ja paikalla oli kaksi kuljinta, toinen asuntovaunu ja toinen asuntoauto. Emme jääneet kuitenkaan sinne, koska matkaa oli vielä jäljellä seuraavaan kohteeseen.



Olimme arponeet seuraavaksi kohteekseemme TOMTOMiin Confolensen kaupungin Vienne-joen varrella, ihan vain hakuammuntana, parkkeja on riittävästi tarjolla, mutta johonkin se valinta pitää kohdistaa, kun ei ennestään paikkoja tunne. Paikassa olikin yhdistetty kunnallinen parkki ja camping-alue. Kunnallisessa löytyivät ilmaiseksi tyhjennysmahdollisuus ja juomavesi, camping-alueelta aidan takaa löytyvät lisäksi vessat, suihkut ja sähköt. Kesäkuumalla menemme campingiin mielellään suihkun vuoksi.

Ja taas joutui ihmettelemään, miten on mahdollista, että tilaa löytyi ruhtinaallisesti ja saimme valita vapaasti paikan. Vastaanotto on auki päivällä pari tuntia ja illalla pari tuntia, ja sinne mennään ilmoittautumaan aukioloaikoina. Hinta yhdeltä yöltä palveluineen ja sähköineen 9,20 euroa. Koirat eivät maksaneet mitään. Joenrantapaikka, ilta-aurinko ja vähän väkeä, ei voisi mukavampaa olla! Ilmeisesti ranskalaiset ja turistit ovat pakkautuneet meren rannoille sekä etelään että länteen. Saa nähdä, kuinka tukossa Atlantin rantakupungit ovat, kunhan sinne saakka pääsemme.

Keskustaan käveltiin 500 metriä jolloin oltiinkin keskiaikaisen vanhan kaupungin ytimessä. Vienne-jokeen yhdistyy Goire-joki ja sen yli kulkeva Ikivanha silta vähän uudemman vieressä johti vanhojen kivitalojen keskelle pikku kujille, joissa henki tosiaan v-a-n-h-a kaupunki. Vanha silta on aikoinaan ollut ainoa kulkureitti kaupunkiin ja sen aiheuttamat liikenneruuhkat keskiajalla ovat kuulemma lähes legendoja. Eli osattiin sitä jo silloinkin tukkia kulkutiet. Vanhat talot ovat kaikki erilaisia, ja irti toisistaan, välissä 60 sentin rako, tosi kapea ”kuja”. Kirkko 900-luvulta, joka tosin aikojen saatossa on muuttunut alkuperäisestä, ja hienon näköinen 8-kulmainen lipuilla koristeltu torni. Ja vielä vanha silta Vienne-joen yli toiselle rannalle, jossa uudempi kaupunginosa sijaitsee.

Huomio kiinnittyi englanninkielisiin ilmoituksiin kiinteistövälittäjien ikkunoissa ja lukuisiin brittikilvissä oleviin autoihin, jonkinlainen suosio tällä alueella tuntuu olevan brittien keskuudessa. Iltamme huipentui aitoon rakkaudella valmistettuun perinneruokaan; 'fish and chips' ateriaan, toisena annoksenamme oli 'steak and kidney pie', originellia brittiläistä ruokaa, jonka nautimme pikkuruisen ravintolan terassilla, kenenkäs muidenkaan kuin brittien kanssa! Tarjoilijatyttö olisi puhunut sujuvaa englantia, mutta pitäydyimme tylysti ranskankielessä, ja toimihan se silläkin.

Palatessamme takaisin campingiin, oli nurmikolle ilmestynyt uusia kulkijoita, mutta tilaa oli edelleen paljon.












tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ranskan moottoritiet

Allaolevasta kartasta näkee Ranskan moottoritieverkoston, "Autoroutes"/A99, punaisella ovat maksulliset, sinisellä ilmaiset tiet. Vihreällä ovat kansalliset tiet, "Route Nationale"/N99, jotka ovat lähes moottoritietasoisia ja ilmaisia.  Muu tieverkosto on "Route Departemental"/D999, eli alueelliset tiet, joiden taso vaihtelee huomattavasti niin kunnoltaan kuin myös linjauksiltaan.

Määränpäähän ajettaessa pitää Ranskassa uskoa aina opasteisiin, nimenomaan kohteen nimen perusteella, ei tienumeroita käyttäen, sillä teiden numerointi vaihtuu eri alueiden läpi ajettaessa. Esimerkiksi N13 -D613-N13-D113, ja kyseessä on sama tie Cherbourgista Caenin suuntaan ajettaessa.


Moottoritien opasteiden väri on valkoiset kirjaimet sinisellä pohjalla.  Ei-moottoritien opasteet ovat valkoiset kirjaimet vihreällä pohjalla.  Nämä värit esiintyvät yhdessä, kun samaan suuntaan mentäessä on vaihtoehtoisia reittejä.

Ranskan moottoritiet, paikallisesti nimellä "Autoroutes", merkitään kirjaimella "A", jonka jälkeen tulee numero.  Lyonista Marseilleen pääsee moottoritietä A7, tunnetaan myös nimellä "Autoroute du Soleil". Suurin osa moottoriteistä on maksullisia, ja se on merkitty opasteella:


Tavallisin tapa on ottaa automaatista lipuke, ja maksu tapahtuu poistuessa moottoritieltä.  Joissakin paikoissa, kuten kaupunkien ympäri kulkevilla moottoriteillä, tietullissa maksetaan ilman lipuketta.


Lipukeautomaatti moottoritien alussa

Moottoritieltä poistuttaessa pienimmissä paikoissa tietulli on yleensä kahden ajokaistan levyinen, toinen on varattu "Telepeage"-liikenteelle, eli autoissa on etäluettava tunnistin, ja toinen on muullekin liikenteelle.  Maksu hoituu joko manuaalisesti (kassahenkilö) tai maksuautomaattiin, jonne kelpaavat käteinen ja kortit.  Kannattaa huomioida myös, että tietullien kaistoilla on usein korkeusrajoitukset, jotka ovat merkitty ihan selvästi roikkuvin ketjuin.

Moottoritien päättyessä tietullialue saattaa olla todella suurikin.  Ja ruuhka-aikaan likenteen määrä ja sen liikkuminen kohti oikeaa maksukaistaa tuntuu epätodelliselta.



Valo-opasteet ovat seuraavanlaiset: Punainen X - suljettu, Vihreä nuoli - kaikki maksutavat. Sininen CB - kuva tai luottokortti valo - vain korttimaksut.  Oranssi T - Telepeage, vain autoille, jossa etäluettava tunnistin.

Vain moottoripyörille, max korkeus 2 m, kaikki maksutavat


Vähän opastavampi ilmoitustaulu


Vain henkilöautoille alle 2 m, korttimaksu


Maksuautomaatti, kortit ja käteinen


Maksu kopilla

Tietulliopasteiden käyttö on kirjavaa eripuolilla Ranskaa, mutta yllämainitut värit ovat standarit. Maksun suuruus riippuu ajetusta matkasta, sekä ajoneuvon koosta.  Yleensä hinta ilmoitetaan henkilöautolle ja matkailuauton sekä -vaunun hintaan pitää lisätä ainakin 50%.  Noin-hinta Calaisista Marseilleen Reimsin kautta 1060 kilometriä, melkein kokonaan maksullisilla moottoriteillä, maksaa tällä hetkellä noin 85 euroa henkilöautolla, johon saa lisätä isomman auton kustannukset, jos sellaisella on liikkeellä.  Korotuspaineita on jatkuvasti, ja hinnat muuttuvat pari kertaa vuodessa - ylöspäin...  

Mikäli haluat välttää moottoritiemaksuja, niin silloin on valmistauduttava jatkuviin pysähdyksiin, lukemattomiin kiertoliittymiin ja paikallisliikenteen aiheuttamiin ruuhkiin, eli moottoriteille on hyvä syy siirtyä, vaikka se maksaakin.  Ilmaisia moottoriteitä ja yhdysteitä pitkin pääsee joutuisasti ja edullisesti siirtymään paikasta A paikkaan B, mutta ne eivät välttämättä ole kuitenkaan taloudellisimpia ja liikenteellisesti ajettavampia reittejä.

Moottoritiepalvelut ovat kiitettäviä.  Levähdyspaikoista "Aire"  ilmoitetaan tasaisin väliajoin, ja niiden lähestyessä kerrotaan opastein niiden palvelut.  Vähimmillään levähdyspaikasta löytyy aina WC ja suurimmilla levähdysalueilla on ravintola, huoltoasema, pysäköinti (lyhytaikainen sekä yöpymismahdollisuus) ja jostain löytyy myös leipomo ja virkistysmahdollisuus uimapaikalla. Rekkaparkit ovat erikseen opastettu, ja sinne ei edes matkailuajoneuvolla ole asiaa.

Älä koskaan tankkaa moottoritien huoltoasemalla, polttoaine on paljon kalliimpaa niissä. Yöpyminen on mahdollista, maalaisjärkeä saa käyttää pysäköintipaikan suhteen niin metelin, kuin valvonnan  kannalta. Ihan viimeiseen nurkkaan ei kannata mennä yksin yöksi.  Ruokailu ravintoloissa on ketjuravintoloiden tasoa, eli mitään laaturuokaa on turha odottaa.  Ja kaikkiin hintoihin pätee sama kuin polttoaineiden hintoihin, niissä on moottoritielisä mukana.

Moottoriteiden radioasema löytyy taajuudelta 107.7, joka toimittaa alueelliset tiedot liikennetilanteista 24/7.  Pohjois-Ranskassa ilmoitukset tulevat myös englanninkielisinä, muualla joutuu tyytymään ranskankielisiin ilmoituksiin.  Muita opastuksia moottoriteillä tarjoavat suuret valotaulut, joissa hiljaisen liikenteen aikana muistutetaan taukojen tärkeydestä, kielletään roskaaminen, tai sitten vain kerrotaan ajoaika seuraavaan isompaan liikennekohtaan.  Ruuhka-aikoina ja tietöiden yhteydessä niiden antamat tiedot ovat tärkeitä matkan jouduttamiseksi.

Ajokaistoja on yleensä kaksi, ruuhkaisilla osuuksilla kolme, sekä vuoristossa kulkevilla tieosuuksilla tulee sekä ylä- että alamäessä kolmas, hitaanmman liikenteen kaista, käyttöön.  Rekkaliikenne siirtyy hitaan liikenteen kaistalle oikealle, ja tämä tuottaa ylämäessä välillä häiriötä kahdelle muulle kaistalle, koska rekatkin ohittavat hitaampiaan ja tekevät sen keskikaistaa käyttäen.  Alamäissä usein rekkojen (yli 7.5 t) sekä matkailuvaunuyhdistelmien nopeudeksi on rajoitettu 50 km/h, joten ne kulkevat kaikki siellä samaa nopeutta, mutta kannattaa huomioita nopeuserot, henkilöautoliikenteen ajaessa 130 km/h.

Eli, matka joutuu ja aikaa säästyy moottoritiellä Ranskassa, mutta paljon jää näkemättä.  Kannattaa suunnitella matkareitti niin, että ajaa osittan pikkuteitä kunnes veivaaminen ja pysähtely alkaa kyllästyttämään, niin siirtyy moottoritielle. ja joutuisampaan ajoon.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Tieliikenne Ranskassa

Suomalaiseen liikenteeseen tottuneelle ranskalainen liikennekulttuuri on järkytys. Kiertoliittymiä on paljon, niin isoilla teillä kuin pikkukylissäkin ja ajokäyttäytyminen on täysin sattumanvaraista vilkun käytön osalta. Asetuksen mukaan vilkkua on näytettävä poistuttaessa kiertoliittymästä, mutta tietyin ehdoin myös kiertoliittymään saavuttaessa.  Jos ulosajo kiertoliittymästä on kolmas tai sitä seuraava poistumismahdollisuus, vilkun pitää näyttää vasemmalle kiertoliittymään tullessa ja siellä ajettaessa.  Vasta ennen poistumista se siirretään vilkuttamaan oikealle.  No tämähän on täysin sattumanvaraista reaalielämässä, joten kuljettajan on oltava erittäin tarkkana. Allaolevaa kuvaa tutkimalla havainnollistuu vilkun käyttö.



Myös nopeuserot saattavat olla kiertoliittymissä suuret, paikalliset osaavat katsoa jo hyvissä ajoin, onko väistettävää ja ampaisevat liittymään kovaa vauhtia, jolloin väistämisvelvollinen, etenkin isommalla ajoneuvolla, on pulassa.

Suojatiet ovat pyhiä alueita, jos jalankulkija on kävelemässä jalkakaytävällä lähellä suojatietä, on syytä varautua siihen, että suojatielle astutaan täysin välinpitämättömänä autoista, ei vilkaista ollenkaan, jos liikennettä on tulossa.  Etenkin pimeällä tilanteet ovat välillä todella vaarallisia, sillä suojatielle saatetaan juosta pensaiden takaa, tietysti ilman heijastimia.  Heijastinten käyttö on tuntematon asia Ranskassa, erään suomalaisen rouvan heijastinta väitettiin hintalapuksi takissa, eikä ymmärretty ollenkaan sen käyttötarkoitusta.

Kaksipyöräiset, moottoripyörät ja skootterit liikkuvat liikenteen seassa omaa rytmiään.  Moottoripyörien nopeudet ovat usein kaksinkertaiset autoihin verrattuna, ja ohi mennään paikassa kuin paikassa. Takaatulevaa liikennettä on seurattava jatkuvasti, ja on oltava valmis antamaan tilaa.  Valoristeyksissä kaksipyöräiset tnkevat jonon ensimmäisiksi, josta pääsevät heti vihreillä valoilla kiihdyttämään.

Polkupyöräily on yksi Ranskan kansallislajeista, joten pyöräilijöitä näkee vuoden ympäri maanteillä.  Jälleen varoituksen paikka, kun näet joko yksinäisen pyöräilijän tai pyöräjoukkueen ajamassa omalla kaistallasi edessäsi, odota, että voit tehdä ohituksen turvallisesti, ilman että on vastaantulijoita.  Jarruta ja hiljennä pyöränopeuteen, jos joudut odottamaan ohituspaikkaa, niin tekevät paikallisetkin!

"ROUTE BARRÉE" ilmoitus merkitsee, että tie on suljettu liikenteeltä:


Tässä kuvassa on lisäksi ilmoitettu kiertotiemahdollisuudet "Dèviation", jotka ovat myöhemmin (yleensä) kiertotiellä opastamassa autoja.  Yleensä suluissa siksi, että ei ole mitään logiikkaa, kuinka pitkälle kiertotien opasteet jatkuvat, tai sitten niitä ei ole kuin yksi alkuperäinen.  Jos reitilläsi ilmoitetaan "ROUTE BARRÉE", sitä kannattaa uskoa, vaikka pääsisikin ajamaan eteenpäin, ja sinne menisi ranskalaiskilvillä varustettuja autoja.  Tie on todellakin suljettu, mutta ranskalainen tapa on ajaa katsomaan lopuun saakka, että sieltä ei tosiaankaan pääse, ja sitten palata takaisin kiertotielle.  (Suomalainenko ei usko, ennenkuin itse näkee?) Meidän lähistöllä oli tie poikki maanvyörymän vuoksi ja siitä ilmoitettiin jopa 10 kilometriä ennen, jotta autot olisivat osanneet hakea vaihtoehtoisia reittejä.  Käydessämme usein ulkoilemassa vahinkopaikan suunnassa, siellä oli aina kaksi tai kolme ranskalaista autokuntaa ihmettelemässä, eikö siitä tosiaankaan pääse läpi...

Nopeusrajoitukset ovat hieman erilaiset kuin Suomessa.  Kantateillä perusnopeus on 90 km/h, taajamissa 50 km/h ja moottoriteillä sateella 100 km/h ja hyvällä kelillä 130 km/h.  Kylissä korotettujen suojateiden kohdalla rajoitus on 30 km/h.  Nopeusrajoitusmerkkejä ei ole taajamien alkaessa tai loppuessa erikseen, vaan rajoituksen muuttuminen ilmaistaan paikannimitauluilla:


50 km/h alkaa, yleensä 90 km/h päättyy


        50 km/h päättyy ja yleensä 90 km/h alkaa

Matkailuautolla ajaessa nämä taajamanopeuksien muutokset ovat tuntuvat, etenkin 50-rajoituksen päättyessä, kun vielä on katseltavaa ympäristössä, mutta takana kärkkyvät pienet ranskalaiset pösöt ja sitikat päästäkseen ohi. Mitä pienempi ranskalainen auto, sen kovempaa se kulkee, tämä on nyrkkisääntö ranskalaisessa taajamaliikenteessä.  Nopeusvalvontaa suoritetaan Ranskassa paljon.  Sekä kameratutkat, että poliisit (Police municipale ja Gendarmerie) käsitutkineen ovat jokapäiväisiä näkyjä tien varressa. Kiinteistä nopeusvalvontapaikoista ilmoitetaan liikennemerkillä:



Erilaisia kiinteitä kameroita ovat seuraavanlaiset pöntöt:


Moottoritiellä




Taajamissa

Ranskassa ylinopeussakot tulevat aina auton omistajalle rekisterinumeron perusteella.  Kamerapöntöstä kuvattuna sakon saapuminen ranskalaiseen osoitteeseen kestää noin viikon.  Mukana on sakkodokumentti, maksuohjeet ja oikaisupyyntölomake, jonka avulla sakon voi kieltää antamalla todellisen kuljettajan tiedot. Sakot löytävät perille Euroopan Unionissa tehokkaasti.  Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kuljettajaa ei saa edes yrittää tunnistaa Ranskassa autosta, koska auton sisälle kuvaaminen on kielletty, auton sisätilan ollessa yksityinen alue !

Tässä joitakin tietoja ranskanmaalla ajamisesta, kyselkää lisää, jos joku askarruttaa mieltä.  Seuraava kirjoitus liittyy moottoriteihin ja niillä ajamiseen kaikkine mahdollisuuksineen.