Aostan laakso ja Piemonte, Italia

Miksi mennä Italiaan? No, meille se on helppoa, koska se on tuossa vieressä. Reilu tunti Chamonixiin ja tunnelin läpi alittaen Mont Blancin, et voilà,  Italiassa ollaan. Muitakin syitä voi keksiä, kuten käydä katsomassa Outletien väenpaljoutta tai Italian Decathlonin uusia urheiluvälinetarjouksia ja  tietysti poiketa Ipercoopissa, suurtakin suuremmassa ruokamarketissa.

Kohti Mont Blancin tunnelia

Tunneliin Ranskan puolelta

Perjantai-iltapäivällä oli vain muutama auto menossa Mont Blancin tunnelin läpi, ei ruuhkia missään! Lomat olivat päättyneet edellisenä viikonloppuna, joten kaikki pysyivät ilmeisesti kotosalla.  Hinnat olivat nousseet sitten viime kerran, nyt menopaluu maksoi Albinilla 73,50 euroa! Aika paljon saa ostaa outletista, että kannattaa lähteä Italiaan shoppailemaan ja missä se säästö sitten onkaan...

Tunneliradion tiedotus kolmella kielellä

Tauko Courmayerissa

Moottoritie Courmayerista Aostan laakson läpi on tyypillinen pisteestä A pisteeseen B siirtymätaipale.  Meillä on tapana pysähtyä "les Halles Aoste"-nimisessä paikassa, jossa on polttoainemyynti, urheilukauppa, alkoholimyymälä, kahvila ja ravintola sekä hotelli.  Kahvilassa on pakko siemaista ensimmäiset italialaiset espressot.

Aostan jälkeinen Autoporto, pakollinen pysähtyminen aina

Nyt poikettiin myös katsomassa väkijuomavalikoimaa, ja yllätys olikin, kun hyllystä löytyi Big Peat-viskiä. Se on pienen tuottajan erikoisuus, joka tehdään vain Islayn saaren mallasviskeistä.  Maku on "kuin nuotionpohjaa joisi",  eli savuinen ja makean tervainen. Erinomainen, mutta melko hinnakas kokemus.  Suosittelen kokeilemaan. Kaksi muuta erikoisuutta oli myös tarjolla, Scallywag ja Timorous Beastie, samalta tuottajalta.

Big Peat, Timorous Beastie ja Callywag, pienet viskimerkit, harvoin saatavilla

Matka jatkui kohti Ivreaa ja moottoritieltä poistuessamme maksoimme 21,50 euroa.  Tässä vaiheessa piti huokaista syvään ja totesimme palaavamme Courmayeriin pikkutietä pitkin.  Ivrean keskustaan ja parkkiin saavuimme juuri hämärän laskeutuessa.  Paikalla oli ennestään yksi matkailuauto ja saimme valita paikkamme vapaasti.  Parkista olemme kirjoittaneet aikaisemminkin, ja edelleen yhtä mukava paikka se on.  Parkin reunassa on pieni hirsimökki, jonka seinässä olevaan aukkoon voi maksaa vapaaehtoisen maksun yöpymisestä.

Ivrean matkaparkki

Tein iltakävelyn kaupungilla nuorimman koiran kanssa, hiljaista ja rauhallista, ja palatessani parkkiin, paikalle oli ilmestynyt pari uutta autoa.  Hyvin kaikki mahtui ja yö oli rauhallinen. Aamulla teki mieli tuoretta leipää, vaikka emme juurikaan enää leipää syö, mutta tien päällä on mukava haukata jotain juuri uunista tullutta.  Leipäparatiisi on parin kulman takana parkista ja katsellessani valikoimaa, en oikei osannut päättää, mitä ottaa, koska kaikki näytti olevan samasta taikinasta pyöräytettyjä erimuotoisia leipiä ja sämpylöitä.  No, pari erilaista päätyi pussiin, jopa yksi täysjyväsämpylä. Erikoista Italialaisessa leipäkaupassa on se, että leivän hinta on per kilo ja ja leivät punnitaan. Maassa maan tavalla.  Leipä ei ollut kyllä mistään kotoisin, ei vaalea, eikä tumma.

Kuolinilmoitukset ovat Italiassa kaduilla ilmoitustauluilla

Leipäparatiisi

Se on sitten kilohinta leivillä

Pääsimme tien päälle ajoissa ja suuntasimme Vercelliin, jonne TOMTOM neuvoi etsiessämme Decathlonia.  Maisemallisesti olimme Piemonten riisinviljelyalueen sydämessä, pellot olivat mielenkiintoisen näköiset, sillä laajat tasaiset peltoalueet olivat jaettu lohkoihin, jotka erotti multakynnys, ja seuraava lohko oli edellistä matalammalla. Riisin kylvön jälkeen aloitetaan lohkojen täyttäminen vedellä ylimästä lohkosta ja näin peltoaukeat näyttävät kuin tulvisivat sateiden jälkeen.

Ydinvoimala, riisipellot ja metsästyskielto

TOMTOM ei sitten tiennyt mitään, Decathlonia ei ollut Vercellissä, ja otimme sitten seuraavan ehdotetun kaupan kohteeksi alle 30 kilometrin päässä ja sieltä se sitten löytyikin.  Valikoimaa oli taas runsaasti, esimerkkinä sykemittari ja siihen rannekello 15 euroa, radiopuhelinpari 35 euroa ja niin edelleen.  Noille ei kuitenkaan ollut tarvetta, joten hyllyyn jäivät, sen sijaan löytyi kävelyyn sopivat lenkkarit 15 euroa ja koirille kuljetushäkki henkilöautoon, sellainen kokoontaitettava.  Muutama vaate piti myös ostaa, hinnat olivat kohdallaan.

Decathlonin jälkeen suunnistetiin Vicolungon outletiin, jossa parkkipaikka oli jo täynnä puolenpäivän aikaan.  Valikoimaa riittää merkkituotteissa, jos niiden perään on, hinnat lienevät halvemmat kuin kaupungeissa, mutta tuolla ei itselleni ole kyllä mitään.  Vaimo viihtyi tunteja kiertämässä liikkeitä, itse viihdytin koiria auringossa.

Lounas

Iltapäivän lopuksi piti päästä vielä ruokakauppaan ja Ipercoop löytyi Biellasta.  Gli Orsi on julmetun suuri ostoskeskus, jossa tämä hypermarket on vain yksi liikkeistä.  Ja voi sitä valikoimaa, kyllä ranskalainen Carrefour jää kakkoseksi tuoreudessa ja valikoimassa mitä tulee kinkkuihin, vihanneksiin, hedelmiin ja juustoihin.  Juustoista sen vuoksi, koska Ranskassa on oikeastaan vain ranskalaisia juustoja, mutta italialaisessa marketissa valikoimaa on yli maan rajojen.  Mielenkiintoista oli nähdä myös italialaisten intohimoinen suhtautuminen omiin lihavalmisteisiinsa, niille oli oma, pitkä palvelutiskinsä, josta sai valita prosciutton lisäksi niin pancettaa, bresaolaa, salamia, mortadellaa, speckiä, porchettaa ja niin edelleen... Ja mikä parasta, kaikki viipaloitiin kauniisti paperiin, ei mihinkään vakuumimuoviin.

Italialaisia urheiluautoja ja vähän muitakin

Yöpaikka löytyi Ceresane-Curanuovasta paikallisen urheilukeskuksen vierestä, tarjolla tyhjennyspaikka, vesipiste ja sähköä, kukaan ei tullut kyselemään maksuja, eikä paikalla ollut mitään maksuautomaattia.  Rauhallinen yöpaikka pikkukylän keskellä.

Yöpymispaikka lähellä Mongrandoa

Sunnuntai-aamuna emme päässeet pitkällekään, kun Mongrandon kylän keskustasta löytyi kirppari, ja siellä kierreltiin pari tuntia nauttien aamuauringosta ja italialaisen pikkukylän tunnelmasta.  Lopulta palasimme autoon ja otimme suunnaksi Aostan laakson, tällä kertaa sitä pikkutietä pitkin Courmayeriin ja Mont Blancin tunneliin.

Oiva remonttikohde

Sympaattinen kirppis

Pont Saint-Martin, Aostan laakso

Tämän jutun olisi voinut aloittaa taas kerran kaikkien äidinkielenopettajien vihaamalla lausahduksella," Jo muinaiset roomalaiset...", sillä laakson pohjaa ajellessamme olemme tosiaan taas roomalaisajan jäljillä, jopa esihistoriallisen ajan kulkureitillä Alppien yli.  Varmoja merkkejähän vanhasta asutuksesta ja kulkureitistä löytyy Grand St. Bernardin passista, jonka kautta pääsee Aostan laaksosta Italiasta Martignyyn Sveitsiin.  Siellä kahden ja puolen kilometrin korkeudessa on kallioon koverrettu roomalaisaikainen tie.

Varsinaiseksi kulku- ja kauppareitiksi Alppien ylitykseen Aostan laakso mudostui keskiajalla, ja silloin alkoivat linnat ja kartanot ilmestyä reitin varrelle.  Laaksossa on yli 70 linnaa, sillä aikoinaan kukaan ei varsinaisesti hallinnut aluetta, ja näin ollen se oli hyvä tulonlähde tietullien ja verojen keräämiseen.  Kaupunkilaisaateliset valtasivat maa-alueita omiin nimiinsä ja rakensivat linnan tai kartanon valvomaan kulkijoita ja keräämään rahaa.  Tiettyjen linnoituksien merkitys puolustukseen tuli eri sotien vuoksi tärkeämmäksi ja niitä laajennettiin ja vahvistettiin sellaisiksi, etät ne ovat nykyisinkin melko hyvässä kunnossa.  Tästä esimerkkinä on Bardin linnoitus, joka pysäytti jopa Napoleonin retken Italiaan keväällä 1800, tosin vain kahdeksi viikoksi.

Aostan laakson arkkitehtuuria, kiviseinät ja kivikatto

Toiset linnat ovat enää raunoita, kuten Saint-Germainin linna, joka on raunioitunut 1600-luvun puolesta välistä lähtien sen jälkeen, kun viereinen Montjovetin kaupunki kasvoi tarpeeksi suureksi puolustamaan itseään.

Matkaparkki linnanraunioiden juurella: Park4Night

Tässäpä on oiva matkakohde tuleville reissuille, ei tarvitse mennä kauas, kun on keskellä vanhaa historiaa ja löytää siitä käsinkosketeltavia merkkejä, sekä nykyaikaisia tapoja ja ruokia, jotka juontavat juurensa aikojen alusta.  Yksi idea kiertomatkan teemaksi olisi ottaa tuo roomalaisaika ja kulkea samaa reittiä Sveitsistä Alppien yli kuin Napoleon, tutkia Aostan kaupungista roomalaisten jättämiä maamerkkejä ja sitten palata Ranskaan alppien yli reittiä, josta hunni Attila tuli ylitse länteen elefanttiensa kanssa Little St Bernard passin kautta.

Voisi tuntea itsensä pieneksi ajellessa nyt autolla noissa maisemissa ja kuvitellessaan tuhannet ja taas tuhannet sotilaat noissa ankarissa olosuhteissa kulkemassa jalkaisin kohti taisteluita ja tuntematonta kohtaloaan vierailla mailla.

Paluu tunnelin läpi kävi joutuisasti, ei ketään jonossa!   

Italialaisen pelin nimi on Tsan

Peli kuuluu Aostan laaksossa pelattaviin joukkuepeleihin, joiden alkuperästä ei ole varmaa tietoa, mutta niiden juuret juontavat pitkälle, jopa roomalaisaikaan. Todennäköisesti pelit ovat kehittyneet paimenien ajanvietosta työnsä lomassa.  Tsan:ia pelataan kentällä, joka on pituudeltaan 135-150 metriä ja pallo asetetaan sen pitkän riu'un päälle, josta se lyödään matkaan.  Vastapuolen joukkue yrittää pysäyttää pallon lennon heittämällä ilmaan laudanpätkiä. Pelissä ei ole sen kummallisempia suojavarusteita, vaikka pallo lentää todella lujaa ja laudanpätkät saattavat tuntua ikäviltä päähän osuessaan...

Tsanin  ohella muut pelit Aostan laaksossa ovat Rebatta ja Fiolet, ja kaikki muistuttavat toisiaan jollakin tavalla.

Tsan-ottelu

Palkinnon arvonta oli helppo, kaksi vastaajaa, joten voittomahdollisuudet olivat suuret.  Kirjan saaja on valittiin arpomalla ja viesti on lähtenyt matkaan.

Kuka tietää mikä Italialainen peli on kyseessä?

Viikonloppuna Italian puolella ihmettelimme pelikenttiä, joita emme aiemmin olleet nähneet.  Kentän päädyssä on pyöreä alue, jonka keskellä on riuku kiilattuna kahden ristikkäisen tukipuun varaan ja nurmella on kauempana kalkkiviivoja.  Videolla näkyvä kenttä oli tyhjä, mutta matkan varrella vastaavanlaisilla kentillä näkyi joukkueita pelaamassa jotain outoa lajia.

Kysymys lukijoille: Mikä on pelin nimi ? Aikaa arvailuun on tämän viikon perjantai-iltaan 17.4.2015 saakka, arvonta suoritetaan lauantai-aamuna 18.4.2015

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Michelinin kirja Italie du Nord, eli Pohjois-Italian opas.

Kolmen maan viikonloppu

Lähdimme Ranskasta Sveitsiin ja piipahdimme Italiassa, kolme maatahan siitä tulee ?  Okei, Italiassa käynti oli nimellinen piipahdus rajan yli Sveitsistä, mutta sentään 2470 metrin korkeudessa, Grand Sant-Bernardin solassa!

Perjantai-iltapäivällä kolmen aikaan ei liikennettä ollut vielä nimeksikään, kun ajelimme moottoritietä Lausanneen ja sieltä rantatietä Veveyhin ja edelleen Montreuxiin.  Lausanne-Vevey väli on hieno maisemareitti, oikealla puolella Lac Leman, eli kavereiden kesken Genevenjärvi, ja vasemmalla puolella kohoavat viinitarhat portaittain ylös rinnettä.  Tuohon maisemaan ei kyllästy, jokaisen vuodenaikana se on aina uuden näköinen.

Montreuxin läpiajo mietitytti, koska rannan suuntainen katu on pahimmassa tapauksessa umpitukossa liikenteellisesti, mutta nyt ei ollut mitään ongelmia päästä kaupungin läpi.  Pieni pysähdys Chateau Chillonin parkissa ja koirien pissatus ennen kuin jatkoimme Martignyyn.

Emme päässeet vielä moottoritielle, vaan käväisimme Lidlissä tarkistamassa sveitsiläisen ruokavalikoiman, ja saksalainen ruokakulttuuri näkyy täällä.  Erilaisia wursteja on tarjolla, ja muutenkin maitotuotteiden valikoimasta tulee vähän mieleen Citti-market Lyypekistä.  Mukaan lähti pari sveitsiläistä juustoa, viherpippurijuusto ja kermajuusto.  Niitä maistellaan sitten toisessa kirjoituksessa.

Martignyyn ajettaessa tie kulkee Rhonen laaksoa pitkin Sveitsin puolella ja siellä tuulee aina. Jopa niin paljon, että sinne on kannattanut pystyttää pari tuulimyllyä sähköä jauhamaan.  Tuuli loppuu kuitenkin Martignyyn tullessa, josta laakso kääntyy idän suuntaan. 

Rhonen laakso Ranskassa on tunnetumpi viinialueistaan (Cote du Rhone), mutta tämä sama joki laskee Sveitsin puolella ensin Lac Lemaniin jossa vesi viivähtää 15 vuotta, ennenkuin se lähtee jatkamaan matkaa järven lounaispäästä kohti Lyonia ja sitten edelleen Välimerelle.

Martignyn kaupunki on laakson eteläisessä kulmassa ja sieltä on neljä reittiä pois, ensimmäinen on suunta pohjoiseen Montreuxiin, josta tulimme, länteen pääsee Chamonixiin, Ranskaan, etelään on reitti Italiaan ja itään pääsee lopulta Brigiin.

Meidän kohteenamme oli tällä kertaa Grand St Bernard pass, ja seurasimme tienviittoja, joissa luki Verbier sekä Iltalie.  Tie kulkee syvällä laaksossa vuorten rinteiden kohotessa jyrkästi ympärillä, ja auringon paisteen etenkin illalla voi unohtaa kokonaan.  Sen myötä lämpötilat alkoivat myös laskea päivän reilusta kahdestakymmenestä lähelle viittätoista astetta.  Kello näytti iltakuutta, ja totesime, ettei korkealle kannata enää mennä, koska pimeä tulee täälläkin jo heti seitsemän jälkeen. Kurvasimme kohti Verbieriä katsomaan olisiko siellä minkälaisia parkkeja tarjolla.  TOMTOM näytti heti ensimmäisen yöpymispaikan Bagnesissa, rautatieaseman ja hiihtohissin kupeessa, mutta se ei houkutellut.  Verbierissä, kahdeksan kilometriä ylöspäin mutkatietä olisi ollut toinen paikka, mutta löysimme vain neljän kilometrin päästä sopivan parkin, joka itse asiassa oli pienen yksityisen camping-alueen vieressä.  Upeat maisemat ympärillämme nukuimme yön erittäin sikeästi.

Hidaste tiellä, mutta ehtiihän katsella maisemia!

Mikäs se tässä oli nukkua

Auringon kiivettyä vuorten yli lämmittämään laaksoa yön viileyden jälkeen (+6 astetta), palasimme Bagnesiin aamukahville.  Haahuillessamme pikku kujia pitkin näimme vanhoja hirsisiä asuinrakennuksia, jotka paljolti muistuttavat suomalaisia aittoja, mutta nämä rakennukset ovat korkeahkon sokkelin päällä ja vielä nostettu irti perustuksista puisien tolpanpätkien varaan.  Hyvä ilmankierto lienee säilyttänyt nämä hirsitalot tähän päivään asti, tosin luulisi, että lumivyöryn sattuessa talot lähtisivät seilaamaan vapaasti.  Mutta saattaisivat säilyä ehjempinä kuitenkin, kuin paikalleenrakennetut talot?

Ja sitten suunta ylöspäin!  Emme kuitenkaan päässeet kovinkaan pitkälle, kun huomasimme paikallisen juustolan, ja poikkesimme tietysti sinne.  Yksi syy oli, että talon kyljessä mainostettiin fondue- ja racletteautomaattia 24/24, pitihän sellainen käydä kuvaamassa.  No, ei se ollut sen ihmeellisempi kuin kylmäkaappi, josta sai ostaa fonduejuustoja pussissa, tai sitten puolikkaita raclettekiekkoja.  Juustolaan tuotiin maitoa lähitiloilta peräkärryllä ja pikkuruisella maitoautolla, joten pakko oli ostaa muutama paikalla valmistetut juusto mukaan.  Niistäkin sitten myöhemmin lisää. Täytyy kuitenkin todeta, että tällä matkalla hankitut sveitsiläisjuustot eivät olleet ihan sitä, mitä odotettiin...

Näppäränkokoinen maitoauto !

Fondue- ja racletteautomaatti

Paikallisia juustoja

Sembracherista käännyttiin Italian suuntaan ja tie lähti kapuamaan ylös.  Tavoitteena oli siis 2470 metriä ja lähtökorkeutemme oli reilu 700 metriä.  Matka tietä pitkin on vähän yli 30 kilometriä ja koko ajan maisemat muuttuivat ja tuli uutta nähtävää.  Juustoja kun olimme ostaneet, niin niiden kanssa piti olla leipää, vaikka emme sitä juurikaan syö.  Siksi poikkesimme Orsieresin kaupunkiin kauppaan.  Leipomosta löytyi ruisleipää, jossa oli mukana saksanpähkinöitä.  Sellainen mukaan ihan uteliaisuudesta, koska hyvän ruisleivän löytäminen on kiven alla täälläpäin Eurooppaa, mutta tämän leivän ulkonäkö oli lupaava; tumma, painava limppu, ei mitään höttöä, eikä kosteaa mössöä.

Leipää 24/7

Orsieresin asemalta

Stoppi Liddessä

Tie kulki suurimman osan matkasta melko suorana ja loivana nousuna, muutama neulansilmä on jouduttu laittamaan, mutta varsinainen vuoristo-osuus oli viimeiset viisi-kuusi kilometriä.  Tie kapeni ja mutkaa tuli toisen perään kiitettävästi, sekä nousun jyrkkyys laittoi välillä mutkasta lähdettäessä hakemaan ykköstä silmään.  Lopulta 2473 metrin korkeudessa oltiin siinä paikassa, josta Napoleon johdatti 46000 sotilastaan Italiaan 18. toukokuuta 1800.

Tien korkeimmalla paikalla on Grand St Bernardin luostari/hostelli, joka on tarjonnut suojaa kulkijoille 1000-luvulta lähtien.  Myöhemmin 1700-luvulla luostarin vartiokoirista kehitettiin vuoristoon pelastuskoirarotu, eli bernhardinkoira.  Nyt rakennukset tarjoavat sekä kahvilan että ravintolan ja paikka on suosittu päiväretkikohde bussimatkailijoille.  Luostarin toiminta on ympärivuotista, mutta hyvin pienimuotoista.  Kesällä vetonaulana ovat bernhardilaiskoirat, jotka juoksentelevat vapaana laaksossa.

Järvi, joka sijaitsee luostarirakennusten alapuolella, on jäässä 265 päivää vuodesta.  Talvisin lumen syvyys (paksuus) voi olla 10 metriä, joten tieyhteys ei ole käytössä, vaan kaikki ajoneuvot käyttävät tunnelia, joka on rakennettu nopeuttamaan Sveitsin ja Italian välistä liikennettä.  Tunneli avattiin 1964 ja sen pituus on 5978 metriä.  Tunneli läpi ajaminen on tietysti maksullista.

Grand St Bernard pass on ollut aikojen alusta siirtymäreitti alppien yli.  Jo ennen muinaisia roomalaisia (ai niin, klisee, josta jo koulussa varoitettiin), reittiä käyttivät sotajoukot vaeltaessaan etelään.  Roomalaisten jäljiltä on jäänyt ensimmäiset näkyvät jäljet, tienpohja, joka on hakattu kallioon.  Arkelogisten kaivausten perusteella on paikannettu joitakin rakennuksia passin reunalle.  Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä sitkeyttä, joka sai sen ajan ihmiset asumaan tuolla.  Samoin Napoleonin armeijan marssi vuonna 1800 passin yli Italiaan on ollut hurja teko! Saati sitten kaikki ne kulkijat, jotka ovat jalan taivaltaen kiivenneet ylös ja taas alas, ehkä etsien parempaa elintilaa tai paenneet jotain.  Helppo se on meidän tänään kurvata mutkatietä autoillamme ihailemaan maisemia, sitä ei varmasti tehty historian aikana maisemien takia.

Tuolla melkein 2,5 kilometrin korkeudessa on avaruutta ja hiljaisuutta miettiä historian tarinoita ja hengittää syvään raikasta vuoristo-ilmaa.  Paikka, jonne voi palata uudelleen ja uudelleen.

Hahmotelma roomalaisten asutuksesta

Tämäkin tie vie Roomaan

Sveitsin ja Italian tulli

Napoleonin armeijan jäljillä

Roomalaistie

Meidän tavoitteenamme oli päästä illaksi Chamonixin seudulle, ja valuttelimme autolla takaisin alas yrittäen olla kuumentamatta jarruja liikaa.  Tuolla korkeimmalla osuudella ei ollut montaakaan paikkaa antaa ohittajille tilaa, mutta ei ollut onneksi liikennettäkään, joten tulimme hissukseen mutkat.  Orsieresiin poikkesimme ostamaan lisää hyvää leipää ja sieltä pudottelimme Martignyyn, josta saman tien lähdimme kiipeämään ylös Chamonixiin päin.

Martigny

Pizzavaunussa lämmitys käynnissä, puu-uuni pitää saada paistovalmiiksi

Tien kunto on hyvä indikaattori, missä kohtaa maa vaihtuu Ranskaksi.  Sveitsin puolella ajetaan leveällä ja hyvin päällystetyllä tiellä, mutta rajanylityksen jälkeen tie on kapea ja paikattu sataan kertaan pikku paikoilla, joten tärinää riittää...  Tulimme Argentièresiin, reilu 10 kilometriä ennen Chamonixia ja jäimme yöksi parkkiin julkiselle parkkipaikalle.  Kanssamme siinä vietti yötä kaksi muuta ranskankilvissä olevaa matkailuautoa, sekä hollantilaispariskunta farmariautossaan, jonne he petasivat punkat tavaratilaan illalla.

Kylä oli tietysti hiljainen, sesongin ulkopuolella kun ollaan ajallisesti, mutta maisemat olivat taas hienot.  Jäätikkö vieressämme ylhäällä ja kun käveli 50 metriä kadun varteen ja katsoi länteen, niin Mont Blanc hohti valkoisena.

Sunnuntaiksi oli luvassa vettä, mutta aamu oli upea, sinisellä taivaalla auringon kultaamia pilviä ja valkoinen lumi vuorten rinteillä.  Ja vielä kun ihan vieressä oli leipomo täynnä tuoreita herkkuja, niin makeita kuin suolaisiakin, niin mielellään sitä nousi jo seitsemän aikoihin aamukahville.

Olimme liikenteessä jo ennen kahdeksaa, koska olimme luvanneet mennä ystäviemme luokse Clusesiin, vajaan 50 kilometrin päähän, ja sinne saavuimme ennen kuin he osasivat odottaakkaan.

Ruokakatsaus reissun juustoihin ja leipään on tulossa seuraavaksi !