Näytetään tekstit, joissa on tunniste moottoritie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste moottoritie. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kauas on pitkä matka...

Ja tosi pitkä, jos se matka pitää tehdä nopeasti.

Eilen aamulla lähdettiin, ensin Genevestä Baseliin moottoritietä ja sitten Saksan autobaanoille kohti pohjoista.  Mielessä pyöri, milloin tulee ensimmäinen "Stau", mutta pitkään saimme ajaa, ennenkuin jono pysähtyi.  Taisi olla vähän ennen Karlsruhea, kun tietyöt saivat aikaan ruuhkan.  Tunnin verran köröteltiin eteenpäin, välillä kävelyvauhtia, välillä vähän nopeammin.

Sen jälkeen muutama hidastus pikkukolareiden takia ja illansuussa Frankfurtin eteläpuolella päästiin jo vauhdilla tietöiden läpi, kun liikenne oli vähentynyt.

Päivä loppui auringonlaskun aikaan Remsfeldin Autohofin pihaan, pieneen ilmaiseen matkaparkkiin, suuren vartioidun rekkaparkin viereen.  Matkaa oli tullut reilut 750 kilometriä ja koiratkin tarvitsivat jo iltalenkkiä, päivän pikkutauot eivät oikein olleet tarpeeksi.

Aika iso Niesmann-Bischoff meidän vieressä... Mutta siinä oli NIIN pienet renkaat !

Yö nukuttiin hyvin, eipä juuri havaintoa mistään ylimääräisestä liikenteestä tai rekkojen liikkumisesta.  Aamulla pikainen aamupala ja tien päälle seitsemän jälkeen.  Tavoitteena oli ensin käydä Citti-marketissa Lyypekissä ja sen jälkeen laivalle Puttgardeniin ja yöksi Ruotsin puolelle.

Lyypekissä kaupoilla

Sinne jää Saksa



Ja näinhän me suoriuduimme päivästä, nyt olemme Örkelljungassa, Skåneporten-levähdysalueella.  Vieressä on karavaanikauppias "Bengt i Örkelljunga", joka tarjoaa parkkia omalla tontillaan, mutta se oli niin täyden näköinen, että päädyimme Mäkkärin taakse levähdysalueelle.

Ihan siisti paikka, kun ensin siivosi roskat pois

Kilometrejä on ajettu tänään reilu 800, Citti-marketissa on käyty, jonotettu Puttgardenissa laivalle ja loppumatka ajettu rennosti ja rauhallisesti Tanskan ja Ruotsin läpi.  Tietyöt Saksassa olivat Hampurin eteläpuolella ja Lyypekissä, tietty jonotusta ja hidastusta, mutta niin niistäkin selvittiin.

Huomenna on enää lyhyt matka Kapellskäriin iltalaivalle,  joten ehtinee nauttia maisemistakin.  Sunnuntai, kaupat eivät liene auki, eli ei tule kiusauksia pysähtyä kuluttamaan aikaa mihinkään ostoshelvettiin.


torstai 21. toukokuuta 2015

Valepoliisit Ranskassa

Kuluneen viikon alussa on Pariisin länsipuolella tapahtunut sekä auto- että moottoripyöräryöstöjä tien päällä.  Ajoneuvot ovat pysäytetty sinistä valoa näyttämällä tavalisesta henkilöautosta ja ryöstäjät ovat tulleet pysäytettyyn ajoneuvoon aseella tai kyynekaasulla uhaten ja sen jälkeen poistuneet paikalta jättäen omistajat tien varteen.  Näillä valepoliiseilla ei ole ollut mitään poliisimerkkejä tai -vaatetusta ja ilmeisesti tilanteessa ei uhattu kuljettaja ole edes ehtinyt pyytää virkamerkkejä nähtäväksi, saati olisi niitä saanutkaan.

Kuva: AFP - www.ledauphine.com

Kaikki tapaukset ovat olleet Yvelinesin departementissa Pariisin länsipuolella A13 moottoritiellä sekä  N10 ja N184 teillä.





Kuinka toimia siinä tilanteessa, kun siviilimallinen auto pyytää pysähtymään?  Ensinnäkin, ulkomailla ei ole mitään syytä pysähtyä liikenteessä auttamaan, ellei kyseessä ole selvästi auttamista tarvitseva tapaus, kolari tai vastaava.  Tämä koskee niin moottoritietä, kuin paikallisteitäkin.

Jos siviili välkyttää sinistä valoa ja vaatii pysähtymään, siihenkin on suhtauduttava suurella epäilyksellä, etenkin jos paikka tuntuu syrjäiseltä tai muuten hiljaiselta.  Ranskan poliisit tai santarmit eivät käytännössä pysäytä ajoneuvoa liikenteen seassa tien varteen, vaan tekevät sen sellaisessa paikassa, jossa pysähtyminen on turvallista.

Jos päätät kuitenkin pysähtyä saatuasi pysähtymismerkin, mieluimmin viralliselta viranomaisasuun pukeutuneelta henkilöltä, mikään ei estä sinua hakevan lähistöltä paikan, jossa on muitakin ihmisiä, torin, kahvilan edustan tai kylän keskustan, moottoritiellä seuraavan levähdysalueen.  Moottoritiellä EI ole mitään syytä pysähtyä ajokaistojen ulkopuolelle tien oikeaan sivuun, sillä se on tarkoitettu vain äärimmäisessä tapauksessa hetkelliseen pysähtymiseen.

Poliisille sopii hyvin turvallisen pysähtymispaikkaan siirtyminen, kunhan et yritä karkuun, vaan lasket nopeuttasi ja siirryt heti ensimmäiseen pysähtymiseen soveltuvaan paikkaan.  Itse olen Ranskassa ajanut 6 km moottoritietä poliisiauto perässäni vilkuttaen sinisiä valojaan päästäkseni seuraavaan levähdyspaikkaan, siellä pysähdyttyäni sain nuhteet kännykkään puhumisesta ajaessani.  No, tämä tapahtui 15 vuotta sitten ja ajat olivat toiset.

Jos epäilet yhtään pysäyttäjien aikeita, ja olet jo pysähtynyt, älä hyppää autosta ulos tai avaa ovea tai ikkunaa.  Pidä ovet lukossa, kunnes poliisit ovat tunnistautuneet, tämän he tekevät, jos ovat oikealla asialla.  Pysäyttäminen on syytä tehdä myös sellaiseen paikkaan, että pääset jatkamaan matkaa mahdollisimman helposti, jos tilanne niin vaatii, siis ei kiinni edessäolevaan autoon!

LISÄYS:
Valokuva tai jopa kojelautakameran filmi on hyvä keino, mikäli tilanne vaatii jälkipuintia.  Kuvaaminen on tehtävä kuitenkin ilman provosointia, jos kyseessä on todella ryöstön yritys, kameran heiluttaminen näkyvillä saattaa olla asia, joka aiheuttaa hankaluuksia.

Tapaukset ovat olleet pienellä alueella Pariisin kupeessa, mutta todennäköistä on, että tekijät ja toimintamuoto siirtyy muuallekin Ranskaan jossain määrissä, sillä valvonta on nyt tarkkaa tapahtuma-alueella.

Kuvat, jotka latasin Googlen kautta, näyttävät poliisien erilaiset ajoneuvot, niiden väritykset ja virka-asut:

Police Municipale, paikallispoliisi





Police Nationale, suurten kaupunkien ja sisäministeriön poliisiosasto





Gendarmerie, santarmit eli armeijan poliisivoimat





Kannattaa käydä katsomassa linkeistä kunkin poliisiosaston tarkemmat tunnukset, jotta ne ovat helpompi havaita siinä tilanteessa, kun joku viranomaiselta vaikuttava yrittää ottaa kontaktia.  Yleismmin tien päällä näkee santarmeja, isommissa kaupungeissa sitten Police National:in edustajia ja pikkukylissä Police Municipal:eja.

Detaljina ammuksista, Police Municipal kantaa aseissaan kumiluoteja, muilla on kovat piipussa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kohti etelää

Matkamme käy etelän suuntaan, kuten niin monen muunkin näin pyhän aattona...


Ei tässä ole mitään järkeä, mutta nyt oli painava syy lähteä reissuun, ja huomenna takaisin... 

Tuli ainakin tarkistettua ensimmäisen tietullin oikeellisuus, kakkosluokan maksu, niinkuin pitikin.


perjantai 8. toukokuuta 2015

Maksuteillä Euroopassa, Ranska-Suomi sanastoa


Kuva lemondeducampincar.fr


Alkuviikosta ranskalaisia karavaanareita kohahdutti uutinen, jossa kerrottiin matkailuauton tulleen tietulliasemalle (péage) ja maksaessaan tiemaksua, kuljettaja huomasi, että tunnistimet (capteurs) ovat tulkinneet väärin auton koon (largeur).  Auto oli alle kolme metriä korkea, ja sen mukaisesti maksuluokka (classe) olisi pitänyt olla 2, mutta automaatti yritti veloittaa seuraavan, isomman luokan 3 mukaisen hinnan.

Kuljettaja ei maksanut, vaan otti automaatista yhteyden operaattoriin, joka ei kuitenkaan ollut lähelläkään, vaan Bordeauxissa yli 300 kilometrin päässä, eikä niinollen kyennyt auttamaan asiassa, sillä hänellä näkyi ruudulla, että auto on yli kolme metriä korkea.

Matkailuautoilija (campingcariste) ei jäänyt neuvottomaksi, vaan soitti paikalle santarmit (gendarmerie), jotka mittasivat auton korkeuden ja saivat tarkaksi lukemaksi 2,88 metriä.  Heidän avustuksellaan autosta tarvitsi maksaa oikean luokan mukainen maksu ja matka pääsi jatkumaan 45 minuutin jälkeen.

Ranskan moottoriteillä (autoroutes) ajoneuvoluokat ovat jaoteltu seraavanlaisesti:


Luokkien määrittely perustuu kolmeen tekijään:

-kokonaiskorkeus
-kokonaispaino
-akselien lukumäärä

Luokka 1: ajoneuvot (vehicules) ja yhdistelmät (ensemble roulant), jotka ovat enintään 2 metriä korkeita (hauteur) ja painavat enintään 3,5 tonnia.

Luokka 2: ajoneuvot ja yhdistelmät, jotka ovat yli 2 metriä ja enintään 3 metriä korkeita ja painavat enintään 3,5 tonnia

Luokka 3: ajoneuvot, joissa on kaksi akselia (essieux) ja jotka ovat enintään 3 metriä korkeita ja painavat yli 3,5 tonnia

Luokka 4: korkeammat ja useampiakseliset ajoneuvot

Luokka 5: kaksi- ja kolmipyöräiset moottoripyörät (motos, side-car, trike)

Useimmat matkailuautot kuuluvat luokkaan 2, kuten meidän Albinimmekin, mutta en ole juuri tarkkaan katsonut mitä olen maksanut tietullissa, koska olen luottanut siihen, että luokka on oikein ja pyrin portista läpi mahdollisimman vikkelästi.  Mutta, nyt lienee syytä tarkkailla huolellisemmin, mitä automaatti veloittaa, tai sitten siirtyä sellaiseen porttiin, jossa voi hoitaa maksamisen ihmisen kanssa, mikäli se on mahdollista.

Ei nyt ole kuitenkaan syytä huolestua tästä virhemahdollisuudesta, koska automaattiset mittauslaitteet tullaan tarkistamaan maksuasemilla.  Ei kukaan halua, että lomasesongin (saison des vacances) alkaessa vastaavanlainen tapaus tulisi toistumaan, se tietäisi loputtomien jonojen hidastumista entisestään.

Toinen uutinen, joka osui silmiin tänään oli Saksan päätös moottoritiemaksuista (Pkw-Maut). Lakiesityksen mukaan vuoden 2016 alusta lähtien moottoritien käyttäjiltä peritään maksu, jonka suuruus riippuu ajoneuvon koosta sekä päästömääristä.  Saksalaiset ja heidän saksaan rekisteröidyt autot maksavat summan automaattisesti verotuksessa, mutta hyvitys tulee takaisin alennetulla autoverolla. Ulkomaille rekisteröidyt ajoneuvot sen sijaan ostavat moottoritien käyttään oikeuttavan luvan joko vuodeksi, kahdeksi kuukaudeksi tai kymmeneksi päiväksi. Alimmassa päästöluokassa olevat autot maksaisivat kymmenen päivän käyttöoikeudesta 5 euroa, seuraavassa päästöluokassa maksu olisi 10 euroa ja kalleimmassa 15 euroa. Saksan valtio on laskenut saavansa vuodessa 500 miljoonaa euroa, joka kohdistettaisiin suoraan teiden kunnossapitoon.  Ajo-oikeus tullaan osoittamaan ajoneuvoon liimattavalla tarralla (vignette), kuten Sveitsissä jo nyt.

Sveitsissähän ajoneuvoon on ostettava aina kalenterivuoden voimassaoleva vinjetti, vaikka olisikin vain läpikulkumatkalla kerran vuodessa.  Hinta vuoden ajo-oikeudelle Sveitsin moottoriteillä on tänä vuonna 40 frangia.

Saksan tienkäyttömaksusta ovat vapautettuja sähköautot, moottoripyörät, invalidien käyttöön rekisteröidyt ajoneuvot sekä ambulanssit.  Ilmeisesti paloautot joutuvat maksamaan edelleen...

Tämä maksujärjestely on jo saanut aikaan kiivaan keskustelun EU:ssa, koska kustannukset kohdistuvat suoraan ulkomaalaisiin, eivätkä saksalaisiin.  Saksa ei tässä muodossa toteuta EU:n yhdenvertaisuussääntöä ja maksuehdotus saattaakin vielä muuttaa muotoaan, jos EU:n oikeuselin pääsee asiaan vaikuttamaan.

péage - peaaz - tietulliasema
capteurs - kaptöör - tunnistimet
largeur - largöör - koko
classe - klass - luokka
campingcariste - kampingkarist - matkailuautoilija
gendarmerie - zandarmerii - santarmi, poliisi
autoroutes - ootorut - moottoritie
vehicules -  veikyl - ajoneuvo
ensemble roulant - ansaamblrulant - ajoneuvoyhdistelmä
hauteur - ootöör - korkeus
essieux - essjö - akselit
essieu - essieu - akseli
saison des vacances - sesoondövakaans - lomakausi





sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lumikaaos ranskalaisittain

Lauantai-aamuna lähdimme ystävämme kanssa henkilöautolla kohti Burgundia.  Tarkoituksena oli käydä Dijonin koillispuolella päiväseltään.  Lauantaiksi oli luvattu runsasta lumisadetta 800 metristä ylöspäin ja ajoitimme lähtömme siten, että pääsisimme ennen lumisadetta jo hyvän matkaa ohi Nantuan, jossa moottoritie kulkee nimensä mukaisesti, Autoroute Blanche, välillä jopa yli 1000 metrin korkeudessa.  Toinen reitti olis ollut ajaa Juran departementin läpi, mutta siellä olisimme olleet pikkutiellä enimmäkseen yli tuhannessa metrissä, joten se vaihtiehto hylättiin.

Kaikki menikin hyvin Bellegardeen saakka, ja sieltä päästessämme moottoritielle A40, WAZE-sovellus ilmoitti, "Heavy traffic" juuri Bellegarden jälkeen.  Tietysti liikennettä oli odotettavissa, koska lauantai on hiihtokeskusten vaihtopäivä ja tänä viikonloppuna oli valtakunnallisten hiihtolomien vaihtumisajankohta.  Ajoimme tiiviissä autojonossa, ympärillämme brittejä, belgialaisia sekä pariisilaisia, jotka olivat lähteneet kotiinpäin...  Kymmenen kilometrin jälkeen alkoi sitten hidastuminen, sillä lumisade alkoi pudottamaan runsaasti märkää lunta ja samalla kun moottoritie lähti nousemaan ylemmäs, tilanne huononi nopeasti.

Vielä liikutaan

Ja lumiketjuja peliin

Mielenkiintoista puuhaa

Voihan sitä harjoitella, kun on pakko... Onneksi ohjeet löytyivät

Kolme tuntia odoteltu...


Eihän briteillä, saati muilla turisteilla ole autoissaan minkäänlaisia talvirenkaita!  Jonossa madellessa ja välillä pysähdellessä kesärenkaat menettivät pitonsa ja autoja rupesi tylysti pysähtelemään kaistoille ja ihmiset rupesivat kaivamaan ketjuja ja muita kitkaversioita renkaisiinsa...  Lopulta kaikki liikenne pysähtyi, me olimme päässeet Bellegardesta vajaa 12 kilometriä paikkaan, jossa Autoroute Blance on vaihtanut nimeään Autoroute des Titans-nimiseksi.  Tässä kohdassa moottoritie nousee ylöspäin ja kaistoja on kolme rinnakkain, ja siinä sitten kökötimme.

Tässä olimme...


Ja odotus venyi aamu kello kymmenestä iltapäivä kello kolmeen, ennenkuin ensimmäisen kerran pääsimme liikahtamaan!  Koko tuon viiden tunnin ajan kuuntelimme Autoroute-radioasemaa, joka palvelee kaikkia moottoritiekäyttäjiä Ranskassa taajuudella 107.7 alueellisesti ja kuulimme, kuin tieliikennetilanne on "tre komplikee" tai "tre tre diffisil"  (tres complique ja tres tres difficile) .  Näitä sanoja toistettiin koko ajan, ja olihan se tietysti hankalaa, kun tiellä on reilu viisi senttiä lunta ja autoissa kesärenkaat!  No, ranskalainen tieinfrastruktuuri pohjautuu vuoristoalueilla tunneleihin, ja nämä tuovat omat vaikeutensa ruuhkissa, koska tunneleihin ei haluta pysäyttää autoja seisomaan tulipalovaaran vuoksi.  Tässä oli osasyy meidänkin viivästykseen, sillä Nantuan ohituksen jälkeen Autoroute des Titans, A40, sukeltaa vuoren sisään 3.5 kilometriä pitkään tunneliin.  Tunneli suljettiin heti kun liikenne pysähtyi ja sen tyhjennys sujui hitaasti, koska tunnelin jälkeen keliolosuhteet olivat edelleen lumiset ja mahdottomat kesärenkailla liikkujille.


Seurasimme ympärillä tapahtuvaa toimintaa, ihmiset kävivät autoistaan ulkona vain tarpeillaan runsaan ja märän lumisateen vuoksi, muuten oli hiljaista puoleenpäivään saakka, jolloin ranskalaisten lounasaika alkoi.  Silloin kavuttiin ulos kaivamaan takakonteista patonkia ja muuta mutusteltavaa ja sen jälkeen taas paettiin lumipyryä autoon.

Kahden aikoihin takaa tuli santarmit autollaan ja siirrättivät jonossa seisovia atuoja sivuun päästäkseen ohi.  Heidän takana tuli perässä lavetillinen hinausauto, joka otti takaamme kyytiin yhden Porschen, jonka kuljettajalta loppui kyvyt jatkaa matkaa lumessa, ei taida olla tapana viritellä lumiketjuja Porscheen...

Kolmen aikaan alkoi sitten tapahtua, tunneli ja sen jälkeinen tieosuus oli saatu tyhjennettyä ja jonoa alettiin purkamaan.  Vastaan tuli ensin santarmien auto raivaten tilaa perässä tulevalle aura-autolle ja pääsimme vihdoin liikkeelle. Matka eteni hitaasti, koska jouduimme koko ajan väistelemään rekkoja, jotka oli käsketty jämään paikalleen, sekä edelleen henkilöautoja, joihin viriteltiin ketjuja keskellä kaistaa.

Nyt liikutaan !

Puuhastelua motarilla...

Ja pujottelua...

Pääsimme pois moottoritieltä viiden kilometrin jälkeen ja suuntasimme takaisin kotiin, ei ollut enää mitään asiaa lähteä niin myöhään Dijonin suuntaan.

Kaikkiaan liikennekaaos oli "tre tre komplikee", sillä niin A40 eli Chamonix-Macon-Pariisi moottoritie kuin A43 eli Lyon-Chambery olivat suljettu ja täynnä autoja.  Lauantaina oli ennustettu näillä alueilla liikkuvan lähes 120000 ylimääräistä ajoneuvoa juuri lomien vaihdon vuoksi.  Kun moottoritiet olivat suljettu, ylimenevä liikenne täytti muut tieosuudet korvatessaan liikkumista, ja sen näki myös, kun ajoimme takaisin kotiin, pikkutiet olivat täynnä autoja melkein Geneveen saakka.

Mikä oli päivän opetus, no, ei ole syytä lähteä liikenteeseen a) sesonkiaikoina, b) huonon sään tullessa ja c) Autoroute-radio on hyvä tietolähde.  Liikennetiedotukset tulevat ranskankielellä, Pohjois-Ranskassa myös englanniksi.  Saivat ne kuitenkin meidän alueella jopa muutaman kerran tiedotuksen englanniksi, josta ei kuitenkaan ollut muuta hyötyä kuin se, että kuuli moottoriteiden olevan suljettu.  Aamupäivällä joku santarmin edustaja valitti radiossa, että liikenteessä on ulkomaalaisia autoilijoita, joilla ei olisi ollut edes oikeutta lähteä moottoritielle ajamaan tässä kelissä, no, se nyt oli yksittäinen sammakko ranskalaisten suunnasta piikittämään brittejä...


lauantai 31. tammikuuta 2015

Tuli taas lunta!

Nyt sitä saatiin, lunta nimittäin, ja niin paljon, että se taas lamauttaa tämän lauantain vaihtopäiväliikenteen hiihtokeskuksissa. Ennusteet pitivät hyvin paikkansa, meillä Juran seuduilla ilmoitettiin lumisateen alkavan perjantaina kahden aikaan ja silloinhan se alkoikin.  Perjantai-aamuna olin raapinut pienestä pihastamme muutana lumipaakun pois sulamasta ja käydessäni koirien kanssa lenkillä, mietin, ettei kunnollista lumitalvea ole vielä ollutkaan.

Perjantai-aamun lumia pihassa...
Ja lauantai-aamuna...

Ja kun pyry alkoi, niin sitten se loppuikin vasta puolenyön aikaa, siihen mennessä olin tehnyt kolmesti pihallamme lumityöt ja vielä viimeiseksi ilta yhdeltätoista kävin pudottamassa terassin katolta lumikuorman pois. Talomme edessä oleva katu tukkeutui heti alkuillasta sekä taivaalta tulevan lumen vuoksi että myös talojen katoilta valuvien lumimäärien ansiosta...  Liikenne kylässämme hiljeni ja luin ilmoituksen netistä, että Col de la Faucillen yli vievä mutkatie oli suljettu yli 7.5 tonnin ajoneuvoilta, mahdollisesti avataan vasta maanantaina raskaammalle liikenteelle.  Henkilöautot matelivat ylöspäin kävelyvauhtia, mutta harvakseltaan.  Täkäläinen lumi verrattuna viime viikonlopun lumeen Rovaniemellä on täysin erityyppistä.  Suomalainen pakkassää tekee lumesta paremmin pitävää ja kitkaa on huomattavasti enemmän.  Täällä lumi tulee usein märkänä ja siihen kun sotketaan suolaa, niin se ei pidä yhtään, ei renkaiden alla saati kenkien alla.  Lisätään teiden ominaisuudet, eli jyrkät mäet ja paljon mutkia, voilà, c'est une catastrophe! Julkinen liikenne pysähtyy ja koulut ovat kiinni...







Jaksaa ihmetyttää se urheiluhenki, joka laittaa autoilijan kesärenkailla liikenteeseen tänne näinkin ylös mäkiseen kylään.  Useampikin auto oli jäänyt sitten tasaiselle kiinni, kun ei pitoa löytynyt, toisilla sentään oli puuhaa lumiketjujen laitossa.  Muuten departementin liikenne oli täysin jumissa, moottoritiet Chamonixiin ja Mellegarden kautta länteen sekä etelään Annecyyn olivat seisovaa jonoa, koska siellä tietysti luultiin pärjättävän kesärenkailla...

Nyt lauantai-aamuna liikenne sujuu jo jotenkuten pääväylillä suolauksen ja aurauksen ansiosta.  Kylässämme on lauantaisin tori, ja kävin katsomassa oliko siellä mitään aktiviteettia tänään, mutta kaupungin duunarit olivat ilmeisesti tehneet koko aamuyön töitä, sillä torikatu oli lähes lueton ja yllättävän paljon myyjiä oli tullut paikalle.  Muut kadut ovat vielä työn alla, pikku puskulevyllä varustetut puutarhatraktorit yrittävät saada tuupattua lumia jonnekin.  Yhteen on sentään asennettu pieni lumilinko, joka helpottaa katujen puhdistamista.



Saa nähdä, kuinka kauan saamme nauttia talvesta, sääennuste lupaa tällaista lumikuuroista, pikkupakkasta ensi viikon torstaihin saakka.  Mutta jos lämpötila nousee nollan yläpuolelle ja aurinko alkaa paistamaan, niin lumi haihtuu nopeasti pois.  Se täällä talvessa on positiivista, ettei se kestä kauaa.  Paitsi tietysti vuorilla.


Tuossa kaiteen päällä on elisillan aikana satanut lumi
Hiihtokeskukset riemuitsevat lumesta ja julkaisevat kuvia Facebookissa kilpaa.  Ja mikseivät olisi innoissaan, lunta tuli tarpeeksi ja nyt on hyvä valmistautua tulevaan lomasesonkiin.  Viikonloppuisin riittää väkeä rinteissä ennen lomiakin, itse olen ollut Rovaniemen reissun jälkeen kovassa flunssassa joten tänä viikonloppuna ei pääse nauttimaan puuterista.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Vanhoja autoja Chamonix:issa

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, kävin La Cluzasissa yöpymässä ja jatkoin matkaa Chamonix:iin katsomaan Le Tour du Mont Blanc-kokoontumisajoa vanhoille autoille.

La Clusazissa hyvää oli rauhallinen yöpyminen, sekä erittäin hyvä pizza paikassa nimeltään Pizz'Avalanche.  Täytteenä oli creme fraiche, sinihomejuusto, mozzarella, omena, saksanpähkinä ja ankanrintaa.  Maut sopivat erinomaisesti yhteen, ja vatsa tuli täyteen!



Viileän yön jälkeen, mittarissa +6 aamulla, lähdin ajelemaan aikaisin eteenpäin ja nautin aamuauringon alkaessa lämmittää laaksojen pohjia.  Keli oli mitä hienoin, taas.


Vuorilta laskeutuminen moottoritielle oli melkoista mutkamäkeä taas ja sai jarrut kuumenemaan.  Tässä tullaan alas Nancy-sur-Clusesista, tiellä ei ole liikaa leveyttä kallionseinämien kupeessa...



Matka Chamonix:iin sujui kevyesti moottoritietä, allaolevassa videossa on pätkä siltä kohtaa, kun Arven laaksosta noustaan pitkää siltaa Chamonixin laaksoon.  Filmi on tuplanopeudella, ettei sen katsominen kestäisi liian kauaa.  Loppuosa on saapuminen Chamonixin isompaan parkkin, jonne en kuitenkaan jäänyt, koska suurimman osan tilasta vei sirkuksen majoitusvälineet...


Parkiksi löysin keskustan itäpuolella olevan 24h paikoitusalueen, tosin ihan tien varressa ja junaradan vieressä, mutta illasta alkaen siellä oli rauhallista. Ensin olin tien oikeassa reunassa, auton sai mukavasti varjoon, mutta yöksi siirryin vasemmalla olevaan riviparkkiin, kun sinne tuli tilaa henklöautojen lähdettyä pois.



Parkki on erittäin mukavasti keskustan tuntumassa, kävelin useampaankin otteeseen sitä väliä, kun piti käydä kaupungilla autoja kuvaamassa tai sitten vaan iltakaljalla...







No sitten varsinaiseen aiheeseen;  Le Tour du Mont Blanc on vuosittain järjestettävä tapahtuma vanhemmille autoille, jotka ajavat vuoren ympäri päivässä, noin 400 km Italian ja Sveitsin kautta palaten Chamonixiin.  Matkalla on tietty ranskalaiseen tapaan aamiainen, lounas ja iltapäiväkahvit eri kaupungeissa.  Tavoitteena ei ole nopein suoritus, vaan autot ajavat normiliikenteen seassa reitin, joka on speksattu Roadbookiin.  Nuotteja ei tarvitse tehdä, ajaa vain ja nauttia nähtävyyksistä ja hyvästä säästä, jos sellainen sattuu kohdalle.  Lauantai-ilta oli upea ja aurinkoinen, kun osa autoista lähti koelenkille, mutta sunnuntai-aamu puoli seitsemältä roikkuivat pilvet nilkoissa ja asteita oli alle kymmenen...  Kyllä se vähän koetteli avoautoissa lähtijöitä.


Kaupungissa oli lauantaina vähän enemmän ihmisiä iltapäivän auringossa, illalla taas ainostaan ravitoloissa oli väkeä, muuten hyvin hiljaista.  Sesonki on hiljaisinta juuri nyt.  Tapasin pari suomalaista kiipeilijää, jotka olivat tulleet Itävallasta edellisellä viikolla ja olivat sunnuntaina lähdössä Munchenin kautta takaisin kotiin.  Vuorikiipeilyyn säät olivat olleet tyydyttävät viime päivinä.

Sunnuntai-aamuna ei yleisöä juurikaan näkynyt autojen lähtöpaikalla ja itsekin viihdyin siellä vhän toista tuntia, lopulta palellen sen verran että päätin lähteä jatkamaan matkaa.

Tässä taas nopeutettua kuvaa mutkatiestä Chamonixista poispäin, uskomatonta, miten lujaa paikalliset pyyhältävät henkilöautoillaan alamäkeen, juurikaan nopeusrajoituksista välittämättä.  Ainoastaan yhdessä kohtaa ajetaan hitaammin, tietysti tutkan kohdalla...




Ja vielä kuvia autoista, tietysti:



maanantai 4. elokuuta 2014

360 asteen valintamahdollisuus

Euroopan keskellä asuessa on parasta se, että suunniteltaessa uutta matkaa, voi reitti muuttuakin mihin suuntaan hyvänsä. Alustava reittisuunnitelmamme oli lähteä Pohjois-Italiaan Mont Blancin tunnelin läpi kiertämään Trentinoa alppien juurelle, sitten ajaa Itävallan läpi Saksaan katselemaan Ludvig II:n linnoja. Loppuloma jonnekin pohjoiseen Ranskaan ja takaisin kotiin. Mutta, suunnitelmat muuttuvat ja muuntuvat ex-tempore tyyliseksi suunnaksi.

Ainoa syy tämänkertaiseen reittimuutokseen oli sää. Sekä Pohjois-Italiaan että Saksaan oli luvassa seuraavaksi seitsemäksi päiväksi sadetta ja zoomailtuamme sääennusteita ja -karttoja käänsimme auton keulan länteen kohti Atlantin rannikkoa, eli Ranskan matkailua tiedossa.

Pääsimme ajamaan poutasäässä Bellegardesta moottoritielle, ohi Nantesin, sitten kurvasimme pohjoiseen Pariisiin vievää motaria, ja ensimmäisestä liittymästä pois. Halusimme välttää puuduttavaa, vaikkakin jouhevaa moottoritieliikennettä ja ajella pienempiä teitä pitkin. Bourg-en-Bressen läpi päästyämme ajelimme Maconiin ja sieltä edelleen länsisuuntaan.

Liikennetiedotukset radiossa kertoivat ruuhkista ja kymmenien kilometrien jonoista ranskalaisten valuessa kohti etelää. ”Transalp”-tunnelit, eli Mont Blanc ja Frejus olivat tukossa ja odotusajat olivat tunteja tunneleiden läpiajoon. Lyonista etelään moottoritiet olivat ruuhkautuneet pahasti, puhumattakaan Pariisin liikenteestä. Meillä olikin sitten ihan oikea suunta!

Yhdessä lukemattomista liikenneympyröistä huomasimme mainoksen etanajuhlista, ”Fete l'escargot” ja koska etanat maistuvat aina hyvälle valkosipulin ja persiljan kera, kurvasimme siis Digoinin kaupunkiin. TOMTOMin POI näytti parkkia kanavan rannalla ja sieltä löytyi lähes tyhjä, puiden reunustama hiekkaparkki. Kaupungin vieras- ja huvivenesatama on kanavan varressa ja pysäköimme kentän laitaan varjoon. 

Kierros kaupungilla osoitti, että etanafestarit eivät alkaneetkaan vielä perjantaina 1.8., vaan vasta lauantaina. Viikonlopun juhlia valmisteltiin sekä kanavan varrella, jonne pystytettiin ravintoloita, että kaupungin juhla-aukiolla, jonne nousi huvipuisto härveleineen.

Kaupungin erikoisuuksista täytyy mainita vallan veikeä postirakennus hulppeine tornineen, sekä varsinainen nähtävyys, joen ylittävä silta, joka on kanava veneille, vähän samaan tapaan kuin Göta-kanava Ruotsissa. Vesi kanavassa on aika sameaa, mutta siinä on kissakaloja, joita kalastajat onkivat ylös. Muutenkin kaupungin tunnelma on aika kirjava, katedraalin huipulla on kattohaikaroiden pesä. Digoin on pieni mukava kaupunki Loire-joen varrella.
















Yöpyminen sujui rauhassa, toinen matkailuauto, ranskalainen perhe, tuli jälkeemme, ja paikallinen kaveri matkailuautollaan. Hänen kanssaan juteltiin koirista illan hämärässä, kolmetoista vuotta omistamansa rottweiler uros oli kuollut neljä kuukautta aiemmin, ja melkein tuli kaverille vielä tippa linssiin hänen kertoessaan koirastaan ja näyttäessään valokuvia.

Yön pienen sadekuuron jälkeen aamu valkeni vähän tuhruisena ja kosteana. Vierasvenesataman palvelut ovat käytettävissä korvausta vastaan, joten suihku (1,70 euroa) tuli kokeiltua. Aamiaisen jälkeen otettiin taas suunnaksi länsi.

Ranskalaiset pikkukaupungit ja kylät seurasivat toisiaan, kun ajoimme välillä pikkuteitä ja välillä maksuttomia vanhempia motareita. Valtava saderintama vyöryi lännestä päällemme ja sai taivaan valuttamaan vettä oikein urakalla tielle, jonka seurauksena oli hetkellinen hidastus. Montluconiin tullessamme liikenne pysähtyikin, vaikka sateesta ei ollut enää tietoakaan. Viikonlopun liikenne näkyi täälläkin, ja uskomattoman paljon matkailuautoja tuli vastaan. Yhdessä kylässä on oikein viehättävä kunnallinen parkki palveluineen, ja ihan ilmainen ! Ja paikalla oli kaksi kuljinta, toinen asuntovaunu ja toinen asuntoauto. Emme jääneet kuitenkaan sinne, koska matkaa oli vielä jäljellä seuraavaan kohteeseen.



Olimme arponeet seuraavaksi kohteekseemme TOMTOMiin Confolensen kaupungin Vienne-joen varrella, ihan vain hakuammuntana, parkkeja on riittävästi tarjolla, mutta johonkin se valinta pitää kohdistaa, kun ei ennestään paikkoja tunne. Paikassa olikin yhdistetty kunnallinen parkki ja camping-alue. Kunnallisessa löytyivät ilmaiseksi tyhjennysmahdollisuus ja juomavesi, camping-alueelta aidan takaa löytyvät lisäksi vessat, suihkut ja sähköt. Kesäkuumalla menemme campingiin mielellään suihkun vuoksi.

Ja taas joutui ihmettelemään, miten on mahdollista, että tilaa löytyi ruhtinaallisesti ja saimme valita vapaasti paikan. Vastaanotto on auki päivällä pari tuntia ja illalla pari tuntia, ja sinne mennään ilmoittautumaan aukioloaikoina. Hinta yhdeltä yöltä palveluineen ja sähköineen 9,20 euroa. Koirat eivät maksaneet mitään. Joenrantapaikka, ilta-aurinko ja vähän väkeä, ei voisi mukavampaa olla! Ilmeisesti ranskalaiset ja turistit ovat pakkautuneet meren rannoille sekä etelään että länteen. Saa nähdä, kuinka tukossa Atlantin rantakupungit ovat, kunhan sinne saakka pääsemme.

Keskustaan käveltiin 500 metriä jolloin oltiinkin keskiaikaisen vanhan kaupungin ytimessä. Vienne-jokeen yhdistyy Goire-joki ja sen yli kulkeva Ikivanha silta vähän uudemman vieressä johti vanhojen kivitalojen keskelle pikku kujille, joissa henki tosiaan v-a-n-h-a kaupunki. Vanha silta on aikoinaan ollut ainoa kulkureitti kaupunkiin ja sen aiheuttamat liikenneruuhkat keskiajalla ovat kuulemma lähes legendoja. Eli osattiin sitä jo silloinkin tukkia kulkutiet. Vanhat talot ovat kaikki erilaisia, ja irti toisistaan, välissä 60 sentin rako, tosi kapea ”kuja”. Kirkko 900-luvulta, joka tosin aikojen saatossa on muuttunut alkuperäisestä, ja hienon näköinen 8-kulmainen lipuilla koristeltu torni. Ja vielä vanha silta Vienne-joen yli toiselle rannalle, jossa uudempi kaupunginosa sijaitsee.

Huomio kiinnittyi englanninkielisiin ilmoituksiin kiinteistövälittäjien ikkunoissa ja lukuisiin brittikilvissä oleviin autoihin, jonkinlainen suosio tällä alueella tuntuu olevan brittien keskuudessa. Iltamme huipentui aitoon rakkaudella valmistettuun perinneruokaan; 'fish and chips' ateriaan, toisena annoksenamme oli 'steak and kidney pie', originellia brittiläistä ruokaa, jonka nautimme pikkuruisen ravintolan terassilla, kenenkäs muidenkaan kuin brittien kanssa! Tarjoilijatyttö olisi puhunut sujuvaa englantia, mutta pitäydyimme tylysti ranskankielessä, ja toimihan se silläkin.

Palatessamme takaisin campingiin, oli nurmikolle ilmestynyt uusia kulkijoita, mutta tilaa oli edelleen paljon.