Pääsiäisen aikaan teimme yhden yön matkan Rhone-joen varteen Tournon-sur-Rhone kaupunkiin, jossa yöyimme kaupungin keskustassa olevalla leirintä-alueella. Joen varteen oli kiinnittynyt taas jokilaiva, kuten edelliselläkin kerralla ja illalla katseilmme heidän ateriointiaan laivan ravintolassa, koska näkymämme autolta oli suoraan sinne. Olimme siis maanantai-tiistaiyön leirintä-alueella, jossa oli hyvin tilaa, ja enimmäkseen Ducaton pakettiautomallisia matkailuautoja. Jopa toinen Karmann nähtiin parkissa. Lähin naapurimme oli ruotsalaispariskunta, joka oli matkalla kotiin talven jäljiltä Espanjasta. Ei heillä mikään kiire ollut, sillä he aikoivat vielä viettää pari viikkoa ennen Ruotsiin menoa Euroopassa. He kertoivat olevansa "fritidsforskare", eli vapaa-ajan tutkijoita, no, siis eläkeläisiä, mutta tuo kuvaus on hauska.
Upouusi sähköautojen latauspiste
Aamuaikainen
Tiistai-aamun valjetessa suuntasimme auton keulan pohjoisen suuntaan, nyt vähän kauemmaksi Rhonesta, sen länsi puolelle. Lähdimme etsimään Massif Pilat:ia, eli Pilatin vuoristoa, joka on Ranskan keskialueen vuoristoseudun itäisin osa. Nimen Pilat alkuperä ei ole selvillä, mutta legendojahan riittää, ja yksi kertoo, että Pontius Pilatus olisi haudattu alueelle, josta nimikin tulisi. Meidän mielestä pääsiäisen kunniaksi voimme yhtä hyvin ajaa tätä kautta takaisin kotiin.
Kyllähän maisema muuttui heti Tournonista lähdettäessä, alavasta jokilaaksosta noustiin ylängölle, jonka taustalla oli massiivinen ja tasaisen jylhä vuoriselänne. Teimme pikavisiitin Annonayn kaupunkiin, jossa vaikeutena oli löytää parkkipaikka. Annonayssa on historiaa niin että heikompia jo hirvittäisi; kaupunki on ollut kauppateiden tärkeä risteys, pyhiinvaeltajien yöpymispaikka, uskonnollisten ristiriitojen ja sotien hermokeskus... Keskiajalta lähtien siellä on ollut jotain merkittävää toimintaa, mutta ehkä helpoimmin sulatettava fakta on se, että Montgolfierin veljekset, nuo ensimmäiset kuumailmapalloilijat syntyivät Annonayssa. Sieltä löytäisi viikoksi ohjelmaa ja paikkoja tutkittavaksi, joten pitää laittaa muistiin tulevia retkiä varten, ainoastaan tuo parkkiongelma pitää ratkaista etukäteen.
Ne kuuluisat palloilijat taivaalta
Kaupunki on rakennettu rinteeseen ja on kaavaltaan hyvin sekava kapeine ja jyrkkine katuineen, emmekä siellä kauaa viihtyneetkään. Ihmisiä ja autoja oli yllättävän paljon liikkeellä aamupäivällä ja jatkoimmekin matkaa eteen- ja ylöspäin. Kaupungin pohjois- ja yläpuolelta löysimme tekojärven, josta on otettu juomavesi Annonayn kaupunkiin vuodesta 1867 lähtien. Maisemat olivat paikoitellen hyvin suomalaisen järvimaiseman kaltaiset, jos nyt ei kovin läheltä nähnyt havupuiden erilaisuutta tai aluskasvillisuuden kirjavuutta.
Tavoitteemme oli ajaa Cret de l'Oeillon:in kautta takaisin laaksoon, ihan vain katsellaksemme maisemia 1300 metrin korkeudesta. Tuolla kukkulalla on Ranskan television lähetysasema ja viereisellä vähän korkeammalla huipulla on armeija tukikohta ja korkea bunkkerimainen rakennus.
Löysimme vähän lumenrippeitä katveista tuolta korkeudesta, eikä siellä ollut vielä mikään helle, vaikka aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Vuorijono jakaa ilmastollisesti länsi-itäsuunnassa vyöhykkeen niin, että länsipulella on mannermainen kylmä alue havupuineen ja ankarine talvineen runsaan lumen kera, taas itäpuolella on välimerellinen ilmasto hedelmäpuineen ja viljapeltoineen. Rhonen laakso tuo etelästä lämmintä ilmaa, joka ei kuitenkaan pääse Massif Pilatin yli länteen.
Taustalla armeijan bunkkeri
Mikäs tässä on tähystellessä!
Maisema itään, välimerelliseen vyöhykkeeseen
Tuo vaalea hahmo horisontissa on Mont Blanc
Jos olisi liitovarjo, niin tästä voisi lähteä... Maisema länteen, mannermaisen ilmaston alue
Rippunen lunta
Kaukaisessa historiassa alue oli jaettu kahden kelttiheimon, Allobrogesien ja Segusiavien kesken. Roomalaisaikaan Gier-joen vettä johdettiin akveduktilla jopa Lyoniin saakka, reilun 40 kilometrin matka. Tämä vesijärjestelmä on hyvin säilynyt ja nähtävissä Massif Pilatin länsi-luodepuolella. Me jätimme sen seuraavaan kertaan, sillä palasimme Rhonen varteen itäpuolta pitkin.
Sää muuttui pääsiäisestä selvästi, vesisateen ja harmauden sijaan kevät avasi ikkunat ja ovet päästäen auringon ja leppeän lämpimän sään maisemaan. Mitään helteitä tai shortsikelejä ei sentään vielä ollut, mutta selkeästi kesä on tulossa!
Lähdimme Ranskasta Sveitsiin ja piipahdimme Italiassa, kolme maatahan siitä tulee ? Okei, Italiassa käynti oli nimellinen piipahdus rajan yli Sveitsistä, mutta sentään 2470 metrin korkeudessa, Grand Sant-Bernardin solassa!
Perjantai-iltapäivällä kolmen aikaan ei liikennettä ollut vielä nimeksikään, kun ajelimme moottoritietä Lausanneen ja sieltä rantatietä Veveyhin ja edelleen Montreuxiin. Lausanne-Vevey väli on hieno maisemareitti, oikealla puolella Lac Leman, eli kavereiden kesken Genevenjärvi, ja vasemmalla puolella kohoavat viinitarhat portaittain ylös rinnettä. Tuohon maisemaan ei kyllästy, jokaisen vuodenaikana se on aina uuden näköinen.
Montreuxin läpiajo mietitytti, koska rannan suuntainen katu on pahimmassa tapauksessa umpitukossa liikenteellisesti, mutta nyt ei ollut mitään ongelmia päästä kaupungin läpi. Pieni pysähdys Chateau Chillonin parkissa ja koirien pissatus ennen kuin jatkoimme Martignyyn.
Emme päässeet vielä moottoritielle, vaan käväisimme Lidlissä tarkistamassa sveitsiläisen ruokavalikoiman, ja saksalainen ruokakulttuuri näkyy täällä. Erilaisia wursteja on tarjolla, ja muutenkin maitotuotteiden valikoimasta tulee vähän mieleen Citti-market Lyypekistä. Mukaan lähti pari sveitsiläistä juustoa, viherpippurijuusto ja kermajuusto. Niitä maistellaan sitten toisessa kirjoituksessa.
Martignyyn ajettaessa tie kulkee Rhonen laaksoa pitkin Sveitsin puolella ja siellä tuulee aina. Jopa niin paljon, että sinne on kannattanut pystyttää pari tuulimyllyä sähköä jauhamaan. Tuuli loppuu kuitenkin Martignyyn tullessa, josta laakso kääntyy idän suuntaan.
Rhonen laakso Ranskassa on tunnetumpi viinialueistaan (Cote du Rhone), mutta tämä sama joki laskee Sveitsin puolella ensin Lac Lemaniin jossa vesi viivähtää 15 vuotta, ennenkuin se lähtee jatkamaan matkaa järven lounaispäästä kohti Lyonia ja sitten edelleen Välimerelle.
Martignyn kaupunki on laakson eteläisessä kulmassa ja sieltä on neljä reittiä pois, ensimmäinen on suunta pohjoiseen Montreuxiin, josta tulimme, länteen pääsee Chamonixiin, Ranskaan, etelään on reitti Italiaan ja itään pääsee lopulta Brigiin.
Meidän kohteenamme oli tällä kertaa Grand St Bernard pass, ja seurasimme tienviittoja, joissa luki Verbier sekä Iltalie. Tie kulkee syvällä laaksossa vuorten rinteiden kohotessa jyrkästi ympärillä, ja auringon paisteen etenkin illalla voi unohtaa kokonaan. Sen myötä lämpötilat alkoivat myös laskea päivän reilusta kahdestakymmenestä lähelle viittätoista astetta. Kello näytti iltakuutta, ja totesime, ettei korkealle kannata enää mennä, koska pimeä tulee täälläkin jo heti seitsemän jälkeen. Kurvasimme kohti Verbieriä katsomaan olisiko siellä minkälaisia parkkeja tarjolla. TOMTOM näytti heti ensimmäisen yöpymispaikan Bagnesissa, rautatieaseman ja hiihtohissin kupeessa, mutta se ei houkutellut. Verbierissä, kahdeksan kilometriä ylöspäin mutkatietä olisi ollut toinen paikka, mutta löysimme vain neljän kilometrin päästä sopivan parkin, joka itse asiassa oli pienen yksityisen camping-alueen vieressä. Upeat maisemat ympärillämme nukuimme yön erittäin sikeästi.
Hidaste tiellä, mutta ehtiihän katsella maisemia!
Mikäs se tässä oli nukkua
Auringon kiivettyä vuorten yli lämmittämään laaksoa yön viileyden jälkeen (+6 astetta), palasimme Bagnesiin aamukahville. Haahuillessamme pikku kujia pitkin näimme vanhoja hirsisiä asuinrakennuksia, jotka paljolti muistuttavat suomalaisia aittoja, mutta nämä rakennukset ovat korkeahkon sokkelin päällä ja vielä nostettu irti perustuksista puisien tolpanpätkien varaan. Hyvä ilmankierto lienee säilyttänyt nämä hirsitalot tähän päivään asti, tosin luulisi, että lumivyöryn sattuessa talot lähtisivät seilaamaan vapaasti. Mutta saattaisivat säilyä ehjempinä kuitenkin, kuin paikalleenrakennetut talot?
Ja sitten suunta ylöspäin! Emme kuitenkaan päässeet kovinkaan pitkälle, kun huomasimme paikallisen juustolan, ja poikkesimme tietysti sinne. Yksi syy oli, että talon kyljessä mainostettiin fondue- ja racletteautomaattia 24/24, pitihän sellainen käydä kuvaamassa. No, ei se ollut sen ihmeellisempi kuin kylmäkaappi, josta sai ostaa fonduejuustoja pussissa, tai sitten puolikkaita raclettekiekkoja. Juustolaan tuotiin maitoa lähitiloilta peräkärryllä ja pikkuruisella maitoautolla, joten pakko oli ostaa muutama paikalla valmistetut juusto mukaan. Niistäkin sitten myöhemmin lisää. Täytyy kuitenkin todeta, että tällä matkalla hankitut sveitsiläisjuustot eivät olleet ihan sitä, mitä odotettiin...
Näppäränkokoinen maitoauto !
Fondue- ja racletteautomaatti
Paikallisia juustoja
Sembracherista käännyttiin Italian suuntaan ja tie lähti kapuamaan ylös. Tavoitteena oli siis 2470 metriä ja lähtökorkeutemme oli reilu 700 metriä. Matka tietä pitkin on vähän yli 30 kilometriä ja koko ajan maisemat muuttuivat ja tuli uutta nähtävää. Juustoja kun olimme ostaneet, niin niiden kanssa piti olla leipää, vaikka emme sitä juurikaan syö. Siksi poikkesimme Orsieresin kaupunkiin kauppaan. Leipomosta löytyi ruisleipää, jossa oli mukana saksanpähkinöitä. Sellainen mukaan ihan uteliaisuudesta, koska hyvän ruisleivän löytäminen on kiven alla täälläpäin Eurooppaa, mutta tämän leivän ulkonäkö oli lupaava; tumma, painava limppu, ei mitään höttöä, eikä kosteaa mössöä.
Leipää 24/7
Orsieresin asemalta
Stoppi Liddessä
Tie kulki suurimman osan matkasta melko suorana ja loivana nousuna, muutama neulansilmä on jouduttu laittamaan, mutta varsinainen vuoristo-osuus oli viimeiset viisi-kuusi kilometriä. Tie kapeni ja mutkaa tuli toisen perään kiitettävästi, sekä nousun jyrkkyys laittoi välillä mutkasta lähdettäessä hakemaan ykköstä silmään. Lopulta 2473 metrin korkeudessa oltiin siinä paikassa, josta Napoleon johdatti 46000 sotilastaan Italiaan 18. toukokuuta 1800.
Tien korkeimmalla paikalla on Grand St Bernardin luostari/hostelli, joka on tarjonnut suojaa kulkijoille 1000-luvulta lähtien. Myöhemmin 1700-luvulla luostarin vartiokoirista kehitettiin vuoristoon pelastuskoirarotu, eli bernhardinkoira. Nyt rakennukset tarjoavat sekä kahvilan että ravintolan ja paikka on suosittu päiväretkikohde bussimatkailijoille. Luostarin toiminta on ympärivuotista, mutta hyvin pienimuotoista. Kesällä vetonaulana ovat bernhardilaiskoirat, jotka juoksentelevat vapaana laaksossa.
Järvi, joka sijaitsee luostarirakennusten alapuolella, on jäässä 265 päivää vuodesta. Talvisin lumen syvyys (paksuus) voi olla 10 metriä, joten tieyhteys ei ole käytössä, vaan kaikki ajoneuvot käyttävät tunnelia, joka on rakennettu nopeuttamaan Sveitsin ja Italian välistä liikennettä. Tunneli avattiin 1964 ja sen pituus on 5978 metriä. Tunneli läpi ajaminen on tietysti maksullista.
Grand St Bernard pass on ollut aikojen alusta siirtymäreitti alppien yli. Jo ennen muinaisia roomalaisia (ai niin, klisee, josta jo koulussa varoitettiin), reittiä käyttivät sotajoukot vaeltaessaan etelään. Roomalaisten jäljiltä on jäänyt ensimmäiset näkyvät jäljet, tienpohja, joka on hakattu kallioon. Arkelogisten kaivausten perusteella on paikannettu joitakin rakennuksia passin reunalle. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä sitkeyttä, joka sai sen ajan ihmiset asumaan tuolla. Samoin Napoleonin armeijan marssi vuonna 1800 passin yli Italiaan on ollut hurja teko! Saati sitten kaikki ne kulkijat, jotka ovat jalan taivaltaen kiivenneet ylös ja taas alas, ehkä etsien parempaa elintilaa tai paenneet jotain. Helppo se on meidän tänään kurvata mutkatietä autoillamme ihailemaan maisemia, sitä ei varmasti tehty historian aikana maisemien takia.
Tuolla melkein 2,5 kilometrin korkeudessa on avaruutta ja hiljaisuutta miettiä historian tarinoita ja hengittää syvään raikasta vuoristo-ilmaa. Paikka, jonne voi palata uudelleen ja uudelleen.
Hahmotelma roomalaisten asutuksesta
Tämäkin tie vie Roomaan
Sveitsin ja Italian tulli
Napoleonin armeijan jäljillä
Roomalaistie
Meidän tavoitteenamme oli päästä illaksi Chamonixin seudulle, ja valuttelimme autolla takaisin alas yrittäen olla kuumentamatta jarruja liikaa. Tuolla korkeimmalla osuudella ei ollut montaakaan paikkaa antaa ohittajille tilaa, mutta ei ollut onneksi liikennettäkään, joten tulimme hissukseen mutkat. Orsieresiin poikkesimme ostamaan lisää hyvää leipää ja sieltä pudottelimme Martignyyn, josta saman tien lähdimme kiipeämään ylös Chamonixiin päin.
Martigny
Pizzavaunussa lämmitys käynnissä, puu-uuni pitää saada paistovalmiiksi
Tien kunto on hyvä indikaattori, missä kohtaa maa vaihtuu Ranskaksi. Sveitsin puolella ajetaan leveällä ja hyvin päällystetyllä tiellä, mutta rajanylityksen jälkeen tie on kapea ja paikattu sataan kertaan pikku paikoilla, joten tärinää riittää... Tulimme Argentièresiin, reilu 10 kilometriä ennen Chamonixia ja jäimme yöksi parkkiin julkiselle parkkipaikalle. Kanssamme siinä vietti yötä kaksi muuta ranskankilvissä olevaa matkailuautoa, sekä hollantilaispariskunta farmariautossaan, jonne he petasivat punkat tavaratilaan illalla.
Kylä oli tietysti hiljainen, sesongin ulkopuolella kun ollaan ajallisesti, mutta maisemat olivat taas hienot. Jäätikkö vieressämme ylhäällä ja kun käveli 50 metriä kadun varteen ja katsoi länteen, niin Mont Blanc hohti valkoisena.
Sunnuntaiksi oli luvassa vettä, mutta aamu oli upea, sinisellä taivaalla auringon kultaamia pilviä ja valkoinen lumi vuorten rinteillä. Ja vielä kun ihan vieressä oli leipomo täynnä tuoreita herkkuja, niin makeita kuin suolaisiakin, niin mielellään sitä nousi jo seitsemän aikoihin aamukahville.
Olimme liikenteessä jo ennen kahdeksaa, koska olimme luvanneet mennä ystäviemme luokse Clusesiin, vajaan 50 kilometrin päähän, ja sinne saavuimme ennen kuin he osasivat odottaakkaan.
Ruokakatsaus reissun juustoihin ja leipään on tulossa seuraavaksi !
