Mutkitellen kohti merta

Loppumatkan reitti sisälsi kulttuuria keskiajalta, Cognacin kaupungin, Bordeauxin upeita viinitiloja, lisää historiaa merenkulun muodossa Rochefortissa, Atlantin tuulia, Gascognen autiota maaseutua, Sauternesin viinilinnoja, ja lisää keskiaikaisia kyliä.

Otimme tavoitteeksemme päästä Confolensista Atlantin rannalle, matkaa La Rochelleen ei olisi oolut kuin 170 kilometriä ja sää mitä parhain.  Emme kuitenkaan lähteneet moottoritieosuuksille, vaan jatkoimme pikkuteitä pitkin, ja kuten usein ennenkin, paikalliset nähtävyydet aiheuttavat mutkia matkaan ja kilometrejäkin.

Taidetta kylällä

Jossain risteyksessä oli taas viitta keskiaikaiseen kaupunkiin ja olihan se nähtävä.  Verteuil-sur-Charentea lähestyttäessä kylän korkeimmalla kohdalla näkyi suuri linna tummine kattoineen ja torneineen. Itse kylä oli pieni, kapeakatuinen, ja sen läpi virtasi Charente-joki.  Kylästä löytyi ilmainen parkki peruspalveluineen. Parkin päällyste on vaaleata kivituhkan tapaista hiekkaa, joka sateella muuttuu epämääräiseksi lilluksi, nyt hetken poutasään jälkeen siellä oli enää joitakin liejumaisia paikkoja, joten koirien kanssa pystyi hyvin kulkemaan.  Mutta sateella se olisi melko epämiellyttävää ja kulkeutuisi jaloissa sisälle.

Verteuilin parkki

Linna ja vaaleanpunainen kanootti

Rantaravintola myllyssä

Idylli

Verteuil on etappikaupunki vaelluksella Toursista Santiago de Compostelaan, ja opimme taas uutta tästä pyhiinvaellusreitistä, johon olemme jo aiemminkin törmänneet.  Ranskassa on ainakin kolme eri reittiä, jota pitkin voi kulkea maan halki kohti St. Jean-Pied-du-Portia lähelle Biarritzia, josta Espanjan puoleinen vaellusreitti alkaa. Nämä kolme reittiä tunnetaan nimellä Voie de Tours,  Voie de Vezelay ja Voie du Puy.  Ainoastaan tuota keskimmäistä emme ole vielä ylittäneet.

Myllyn sisustaa

Leppoisaa kalastusta

Verteuilissa voi hyvin viettää tunteja vaeltaen kaupungin pikkukatuja nauttien lounaan joenrannan myllyravintolassa.  Uimiseen on mahdollisuus joen yläjuoksulla, noin sata metriä sillalta. Kuten edellisissäkin kaupungeissa, joissa olemme pysähdelleet, täälläkin oli paljon brittejä. Komea linna on yksityisomistuksessa ja sinne järjestetään maksullisia kiertokäyntejä, joten me tyydyimme ihailemaan linnaa joen rannasta, muualta sitä ei kaupungista oikein näekään.

Taas mennään

Kuin puistossa ajaisi

Lähtiessämme jatkamaan matkaa määränpääksemme tulikin Rochefortin kaupunki, sekin Charente-joen rannassa.  Kaupungista on suojainen jokiyhteys Atlantille, ja vuonna 1665 kaupunki valittiin Ranskan laivaston tukikohdaksi.  Sinne rakennettiin telakka 1666-1669 ja tukikohdasta haluttiin tehdä suurin ja kaunein linnoitus. Ludvig XIV rakennutti linnoitukseen silloin Euroopan pisimmäksi mainitun rakennuksen "Corderie Royalen" köysien tekemiseksi laivoihin.  Nyt rakennus toimii merenkulkumuseona.

Rochefortin kasvu linnoituksena ja merenkulun tukikohtana perustui itse asiassa ensimmäisiin keskitysleirin tapaisiin rangaistussiirtoloihin Ranskassa. Suureellisen linnoitusrakentamisen lisäksi siellä oli vankiloita, joiden asukkaita käytettiin sekä rakennusten että laivojen rakentamiseen surutta huonoissa olosuhteissa. Ranskan vallankumouksen aikana 1790-95 kaupunkiin purjehti vankilaivoja muualta Ranskasta tuoden esimerkiksi yli 800 roomalaiskatolista pappia, jotka eivät suostuneet roomalaiskatolisen kirkon muuttumiseen vallankumouksen alloissa.  Suurin osa heistä sai surmansa epäinhimillisissä olosuhteissa, joskin Ranskan vallankumous oli muutenkin melko verinen ympäri maata.

Rochefortin kaupunki on ulkoasultaan tyypillinen Atlantin rantakaupunki, mieleen tulee vähän Espanjan Cadiz, matalahkoja valkoisesta kivestä rakennettuja taloja ja kapeahkoja katuja. Matkailuautoparkkeja kaupungissa on useita, me olimme pienvenesataman kupeessa, toinen olisi ollut keskustasta parin kilometrin päässä leirintälueen vieressä, ja kolmas noin 10 kilometrin päässä Soubisen kylässä.  Pienvenesatama lienee yksi pysähdys maailman meriä kiertäville aluksille, siellä ei juuri näe ökyveneitä, vaan tosipurjehtijoiden työkaluja, joilla purjehditaan tosissaan maailman meriä. Sisäaltaassa on sitten pienempää kokoluokkaa olevia purjeveneitä, enemmän paikallisten asukkaiden aluksia.

Nähtävyytenä Rochefortissa on replika l'Hermione fregatista, joka purjehti Amerikkaan 1870 vieden kenraali Lafayetten osallistumaan Amerikan sisällissotaan.  Alus ajoi karille 1893 ja 1997 aloitettiin replikan rakentaminen ja nyt alus näyttää jo oikealta fregatilta leijonakeulakuvineen.

Ei se ole Suomen lippu, vaan Marseillen kaupungin siniristi!

Kuivatelakka vuodelta 1666

Ranskan leijona

Fregatti l'Hermione

Aikoinaan Euroopan pisin rakennus

Rochefortin vaaleata kaupunkikuvaa

Historiaa...

Oikea matkavene

Hollantilaisten plattenbodenschiff

Nostosilta pienvenesatamaan

Rochefortin parkin maksuautomaatti

Rochefortin satamaparkki

Oikea kivitalo!

KISSA KISSA !  Eikun jahtaamaan!!!

Purkkari hukannut potkurin matkalla ja sen vuoksi otettiin ylös

Turun veneveistämön tuote Rochefortissa

Aamulla aukesi vieressä oleva Lidl puoli yhdeksältä ja sieltä sai aamupalatarvikkeita ja lämmintä croissanttia näppärästi.  Huomasimme kartalta, että Cognac on pikku matkan päässä ja päätimme ajaa sinne. Löysimme ihan keskustasta, jälleen Charente-joen rannasta parkin palveluineen, mutta se oli kovin pieni ja kuuma päivä ei houkutellut jäämään siihen paahteeseen, joten otimme suunnan kaupungin kämppärille.  Opasteita kämppärille ei löytynyt millään, ja TOMTOM näytti leirintäalueeksi epämääräistä asfalttiparkkia kaupungin ulkopuolelta, joten piti turvautua internetin selailuun, ja viimein löysimme viehättävän leirintäalueen kolme kilometriä keskustasta pohjoiseen. Hinta on tosin suolainen, melkein 30 euroa yöltä...  Sisälsi tosin ilmaisen wifin, mutta silti!

Paikkamme oli melkein joen rannassa, aita vain erotti meidät vehreästä vesiväylästä.  Kaupungin keskusta on kävelymatkan päässä jokivartta kulkien ja puolessavälissä on suuri ulkoilu- ja vapaa-ajanviettokenttä, jossa oli pomppulinnoja, kahluualtaita ja kanootinvuokrausta, ja se näytti olevan todella suosittu paikka.  Keskusta itse oli unelias, vaikka olemme keskellä lomakautta, putiikit olivat kiinni ja ravintolat sekä kahvilat melkein tyhjinä. No maanantaisin useat kaupat ovat sulki.

Tämän sillan kupeessa on Cognacin kämppäri

Meidän reunapaikka

Kämppärin respa

Ja uima-allas

Ranskalainen bussipysäkki Cognacissa, ei vaaleanpunaisia elefantteja vaan jotain bugeja...

Cognacin vanhan kaupungin reunustaa joen rannassa

Hennessy

Roullet-Fransac

Unohdettuja kurjia paatteja

Aluksen nimi on HELSINKI !

Ranskalainen tapa juoda konjakkia, Schweppesin kanssa!

Jaa, mihin suuntaan lähtisi ?

Martell

Juralla, eli meillä päin tehdäänkin tällaisia:

MÖLKKY!

Kanootilla konjakissa, vai miten se nyt oli ?

No, nimensä mukaisesti kaupunki on konjakin syntypaikka, sieltähän ovat kaikki suuret konjakkimerkit.  Konjakkia valmistetaan sekoittamalla viinitisleestä tehtyä eau-de-vietä ja kypsyttämällä sitä tammitynnyreissä.  Kävimme Roullet-Fransac tehtaanmyymälässä jokirannassa katselemassa valikoimaa, jopa 70 vuotta kypsytettyä juomaa oli tarjolla.  Suosiossa näytti olevan myös erilaiset kahvi-, kaakao- ja minttuliköörit, oletettavasti makuaineet ovat sekoitettu öödeviihin, joka itsessään on vähän kuin italialaisten grappa - tai suunnilleen suomalainen pontikka...
Hennessyn tehtaanmyymälässä olikin sitten vain konjakkeja myynnissä, uutuutena värikkäisiin silikonikuoriin pujotetut taskumatit...

Vanhaa konjakkia jalankulkijoille

Asento

Uusinta uutta Hennesyllä

Charente-joen kala

Illan aikana kämppäri täyttyi pikkuhiljaa, nyt ei näkynyt enää brittejä niin montaa, enimmäkseen ranskalaisia, jokunen saksalainen ja hollantilainen karavaanari/telttailijaryhmä.  Seuraavana päivänä päätimme ajaa vihdoin Atlantin rannalle.

Kuuma on

Ei jaksa vielä nousta

Atlantin tuulia ja ruuhkaa parkeissa

Jep, se on ranskalaisten lomakausi nyt. Rantakohteet täynnä väkeä, samoin sisämaan turistipaikat, mutta muuten erittäin rauhallista kiertää paikkoja.

Atlantin rannalla parkit piukassa ja rantatiet täynnä liikennettä. Samoin sisämaan vanhat keskiaikaiset kaupungit, etenkin jos vieressä virtaa joki.

Parkki Forêt Domaniale de Biscarrossessa. Metsässä pari tiekierrosta, joiden varteen sai päiväksi pysäköidä ilmaiseksi. Rantaan vajaa kilometri.

Siellä se Atlantti on!

Tämä kuva on Lac de Cazaux et de Sanguinet sisäjärveltä vajaa 10 kilometriä Atlantilta.

Parkki Souillacin kaupungissa.

Kotiutumisen jälkeen menee pari päivää, ennenkuin saa ajatukset kokoon ja kirjoitettua matkakertomuksen. Joitakin ajatuksia on tullut kirjattua ylös, esim. ranskalaisten ruokakompleksi ja lomailutavat sekä leirintäalueiden toiminta.

Mutta niistä lisää myöhemmin...

360 asteen valintamahdollisuus

Euroopan keskellä asuessa on parasta se, että suunniteltaessa uutta matkaa, voi reitti muuttuakin mihin suuntaan hyvänsä. Alustava reittisuunnitelmamme oli lähteä Pohjois-Italiaan Mont Blancin tunnelin läpi kiertämään Trentinoa alppien juurelle, sitten ajaa Itävallan läpi Saksaan katselemaan Ludvig II:n linnoja. Loppuloma jonnekin pohjoiseen Ranskaan ja takaisin kotiin. Mutta, suunnitelmat muuttuvat ja muuntuvat ex-tempore tyyliseksi suunnaksi.

Ainoa syy tämänkertaiseen reittimuutokseen oli sää. Sekä Pohjois-Italiaan että Saksaan oli luvassa seuraavaksi seitsemäksi päiväksi sadetta ja zoomailtuamme sääennusteita ja -karttoja käänsimme auton keulan länteen kohti Atlantin rannikkoa, eli Ranskan matkailua tiedossa.

Pääsimme ajamaan poutasäässä Bellegardesta moottoritielle, ohi Nantesin, sitten kurvasimme pohjoiseen Pariisiin vievää motaria, ja ensimmäisestä liittymästä pois. Halusimme välttää puuduttavaa, vaikkakin jouhevaa moottoritieliikennettä ja ajella pienempiä teitä pitkin. Bourg-en-Bressen läpi päästyämme ajelimme Maconiin ja sieltä edelleen länsisuuntaan.

Liikennetiedotukset radiossa kertoivat ruuhkista ja kymmenien kilometrien jonoista ranskalaisten valuessa kohti etelää. ”Transalp”-tunnelit, eli Mont Blanc ja Frejus olivat tukossa ja odotusajat olivat tunteja tunneleiden läpiajoon. Lyonista etelään moottoritiet olivat ruuhkautuneet pahasti, puhumattakaan Pariisin liikenteestä. Meillä olikin sitten ihan oikea suunta!

Yhdessä lukemattomista liikenneympyröistä huomasimme mainoksen etanajuhlista, ”Fete l'escargot” ja koska etanat maistuvat aina hyvälle valkosipulin ja persiljan kera, kurvasimme siis Digoinin kaupunkiin. TOMTOMin POI näytti parkkia kanavan rannalla ja sieltä löytyi lähes tyhjä, puiden reunustama hiekkaparkki. Kaupungin vieras- ja huvivenesatama on kanavan varressa ja pysäköimme kentän laitaan varjoon. 

Kierros kaupungilla osoitti, että etanafestarit eivät alkaneetkaan vielä perjantaina 1.8., vaan vasta lauantaina. Viikonlopun juhlia valmisteltiin sekä kanavan varrella, jonne pystytettiin ravintoloita, että kaupungin juhla-aukiolla, jonne nousi huvipuisto härveleineen.

Kaupungin erikoisuuksista täytyy mainita vallan veikeä postirakennus hulppeine tornineen, sekä varsinainen nähtävyys, joen ylittävä silta, joka on kanava veneille, vähän samaan tapaan kuin Göta-kanava Ruotsissa. Vesi kanavassa on aika sameaa, mutta siinä on kissakaloja, joita kalastajat onkivat ylös. Muutenkin kaupungin tunnelma on aika kirjava, katedraalin huipulla on kattohaikaroiden pesä. Digoin on pieni mukava kaupunki Loire-joen varrella.

Yöpyminen sujui rauhassa, toinen matkailuauto, ranskalainen perhe, tuli jälkeemme, ja paikallinen kaveri matkailuautollaan. Hänen kanssaan juteltiin koirista illan hämärässä, kolmetoista vuotta omistamansa rottweiler uros oli kuollut neljä kuukautta aiemmin, ja melkein tuli kaverille vielä tippa linssiin hänen kertoessaan koirastaan ja näyttäessään valokuvia.

Yön pienen sadekuuron jälkeen aamu valkeni vähän tuhruisena ja kosteana. Vierasvenesataman palvelut ovat käytettävissä korvausta vastaan, joten suihku (1,70 euroa) tuli kokeiltua. Aamiaisen jälkeen otettiin taas suunnaksi länsi.

Ranskalaiset pikkukaupungit ja kylät seurasivat toisiaan, kun ajoimme välillä pikkuteitä ja välillä maksuttomia vanhempia motareita. Valtava saderintama vyöryi lännestä päällemme ja sai taivaan valuttamaan vettä oikein urakalla tielle, jonka seurauksena oli hetkellinen hidastus. Montluconiin tullessamme liikenne pysähtyikin, vaikka sateesta ei ollut enää tietoakaan. Viikonlopun liikenne näkyi täälläkin, ja uskomattoman paljon matkailuautoja tuli vastaan. Yhdessä kylässä on oikein viehättävä kunnallinen parkki palveluineen, ja ihan ilmainen ! Ja paikalla oli kaksi kuljinta, toinen asuntovaunu ja toinen asuntoauto. Emme jääneet kuitenkaan sinne, koska matkaa oli vielä jäljellä seuraavaan kohteeseen.

Olimme arponeet seuraavaksi kohteekseemme TOMTOMiin Confolensen kaupungin Vienne-joen varrella, ihan vain hakuammuntana, parkkeja on riittävästi tarjolla, mutta johonkin se valinta pitää kohdistaa, kun ei ennestään paikkoja tunne. Paikassa olikin yhdistetty kunnallinen parkki ja camping-alue. Kunnallisessa löytyivät ilmaiseksi tyhjennysmahdollisuus ja juomavesi, camping-alueelta aidan takaa löytyvät lisäksi vessat, suihkut ja sähköt. Kesäkuumalla menemme campingiin mielellään suihkun vuoksi.

Ja taas joutui ihmettelemään, miten on mahdollista, että tilaa löytyi ruhtinaallisesti ja saimme valita vapaasti paikan. Vastaanotto on auki päivällä pari tuntia ja illalla pari tuntia, ja sinne mennään ilmoittautumaan aukioloaikoina. Hinta yhdeltä yöltä palveluineen ja sähköineen 9,20 euroa. Koirat eivät maksaneet mitään. Joenrantapaikka, ilta-aurinko ja vähän väkeä, ei voisi mukavampaa olla! Ilmeisesti ranskalaiset ja turistit ovat pakkautuneet meren rannoille sekä etelään että länteen. Saa nähdä, kuinka tukossa Atlantin rantakupungit ovat, kunhan sinne saakka pääsemme.

Keskustaan käveltiin 500 metriä jolloin oltiinkin keskiaikaisen vanhan kaupungin ytimessä. Vienne-jokeen yhdistyy Goire-joki ja sen yli kulkeva Ikivanha silta vähän uudemman vieressä johti vanhojen kivitalojen keskelle pikku kujille, joissa henki tosiaan v-a-n-h-a kaupunki. Vanha silta on aikoinaan ollut ainoa kulkureitti kaupunkiin ja sen aiheuttamat liikenneruuhkat keskiajalla ovat kuulemma lähes legendoja. Eli osattiin sitä jo silloinkin tukkia kulkutiet. Vanhat talot ovat kaikki erilaisia, ja irti toisistaan, välissä 60 sentin rako, tosi kapea ”kuja”. Kirkko 900-luvulta, joka tosin aikojen saatossa on muuttunut alkuperäisestä, ja hienon näköinen 8-kulmainen lipuilla koristeltu torni. Ja vielä vanha silta Vienne-joen yli toiselle rannalle, jossa uudempi kaupunginosa sijaitsee.

Huomio kiinnittyi englanninkielisiin ilmoituksiin kiinteistövälittäjien ikkunoissa ja lukuisiin brittikilvissä oleviin autoihin, jonkinlainen suosio tällä alueella tuntuu olevan brittien keskuudessa. Iltamme huipentui aitoon rakkaudella valmistettuun perinneruokaan; 'fish and chips' ateriaan, toisena annoksenamme oli 'steak and kidney pie', originellia brittiläistä ruokaa, jonka nautimme pikkuruisen ravintolan terassilla, kenenkäs muidenkaan kuin brittien kanssa! Tarjoilijatyttö olisi puhunut sujuvaa englantia, mutta pitäydyimme tylysti ranskankielessä, ja toimihan se silläkin.

Palatessamme takaisin campingiin, oli nurmikolle ilmestynyt uusia kulkijoita, mutta tilaa oli edelleen paljon.