tiistai 17. maaliskuuta 2015

Salut, tout le monde ! Ranska - Suomi sanastoa

Tuo otsikon tervehdys on lempilauseitani täällä Ranskassa.  Suomennettuna se on "Moikka kaikille!" eli tervehditään kahta tai useampaa henkilöä, mutta ranskalaisittain se on maailmaa syleilevä huudahdus, eli "Hei, koko maailma"!

Se antaa mielikuvan, että maailma on tässä ja nyt, Ranskassa, eikä muusta niin väliäkään.  Se myös tiivistää yhteen lauseeseen ranskalaisuuden ytimen, eihän muita maita (etranger) tai ulkomaalaisia välttämättä ole olemassakaan.  Okei, en nyt ala ruotimaan ylimielisiä ranskalaistapoja sen enempää.

Mutta vähän tervehdyksistä ja päivittäisistä tavoista.  Pikkukaupunkien kaduilla ja kämppärien poluilla kulkiessa on tapana tervehtiä vastaantulijoita tai penkilläistujia ja se käy helposti: "hyvää päivää" (bonjour) tai iltakuuden jälkeen "hyvää iltaa" (bonsoir).  Hyvä/hyvää on siis "bon", josta tulee myös karamelli tulee (bonbon).  Päivä on "jour" ja ilta on "soir".  Nämä lausahdukset riittävät ohikulkiessa ja päännyökkäyksen kera.  Ne eivät velvoita keskustelun aloittamiseen, ja ei pidä hämmästyä, kun vastaantuleva vaahtosammuttimen kokoinen ipana tervehtii aikuisia hyvän päivän toivotuksella, se on maan tapa, ja hyvä sellainen!

Itseäni aluksi ihmetytti ventovieraiden tervehdykset, mutta nyt se on niin luontevaa, että Suomessa tuntee itsensä vaivautuneeksi, kun tervehtii tuntematonta vastaantulijaa ja saa hämmentyneen katseen takaisin.

Otsikon "Salut" on ystävien kesken käytettävä "moikka/heippa/terve", jota ei pidä vieraille heittää.  Se saatetaan tulkita keskustelun aloitukseksi, ja silloin seurauksena on seuraava rutiinisanonta "Ça va?" eli "kuis kulkee?".  Tuo "sava" kun sanotaan ääntämällä loppu korkeammalle, eli intonaatiolla, niin se on kysymys, ja sanottaessa sava ilman äänenpainoja, se tarkoittaa, että menee hyvin.  Voi tietysti vastata "Ça va bien!", jolloin sanotaan että menee oikein hyvin.

Tämä "Salut - Ça va? - Ça va bien!" on vakiorutiini niin ystävien kuin vieraampienkin kesken, koskaan ei ole tapana vastata "Ça va mal / Ça va comsi comsa", eli huonosti menee tai menee jotenkuten, sillä ranskalaisia ei ole opetettu reagoimaan tuollaisiin negatiivisiin ilmaisuihin.  Tai oikeastaan se on hyvä tapa saada ranskalaisilta pasmat sekaisin, koska he eivät todellakaan odota tuollaista vastausta.

Mutta vastaukseksi karavaanarien kesken käy myös "Ça roule!", eli vapaasti suomennettuna "pyörii", kaikki rullaa hyvin.

Salut, tout le monde - salyy tule moond - Hei kaikki
etranger - etransee - ulkomaa, vieras
bonjour - bonsuur - hyvää päivää
bonsoir - bonsuaar - hyvää iltaa
bonjournee - bonsurnee - hyvän päivänjatkon toivotus
bonsoiree - bonsuaree - hyvän illanjatkon toivotus
bonbon - bonbon - karamelli, ääntäminen on hyvin nasaali
jour - suur - päivä
soir - suaar - ilta
ça - sa - se
va - va -menee, aller-verbi
bien - biän - hyvä, hyvin
mal - mal - huono, huonosti
comsi comsa - comsiicomsa - jotenkuten
roule - rul - kulkee, rullaa, rouler-verbi


6 kommenttia:

  1. Ranskan oppitunti taas. Hyvä.

    VastaaPoista
  2. Erinomaista! Tosiaan tuo ranskalaisten Salut kuuluu tutuille kun taas Espanjan Hola ja Italian Ciao, lentävät luontevasti tuntemattomillekin. Ranskalaisten muodollisuus häviää nopeasti kun keskusteluun päästään, käyttävät mielestäni todella paljon voimasanoja "elävöittämään" keskustelua! Hyvät oli nuo ääntämisohjeet, tuli mieleen oma ohjeeni äidilleni viime kesänä kun koira jäi hoitoon (koirani tottelee käskyjä kolmella kielellä, ranska/hollanti/suomi ja tämä yksi käsky on tehokas: Esim kun koirani kulkee vapaana ja jossain kauempana siintää toinen koira hihnassa, tai lampaita yms jota en halua että koirani menee tapaamaan/tekemään sanon: même pas que tu pense, eli älä edes ajattelekaan. Tätä yritin äidilleni opettaa kera lapun jossa luki hänelle ymmärrettävsti : memmö pa kö ty poons ja johan onnistui lausunta :)

    VastaaPoista
  3. Ai niin, pitimän vielä lisätä, että jostain syystä blogisi uutiskirjeistä ei ole tullut sähköpostia hiljattain, paitsi nyt juuri tähän artikkeliin, mutta postiahan olet julkaissut vaikka kuinka monta! Toivottavasti muut lukijat ovat saaneet postia!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Minulla on myös tilaus uusista postauksista ja kyllä siihen osoitteeseen on tullut kaikki postaukset. Hmm... mistä lie johtuu...

    VastaaPoista
  6. Nyt löyty! Jostain syystä tilaukset on tossa välissä mennyt osioon "tarjoukset" kun aiemmin tulivat normisti laatikkoon ja nyt tämä viimeinen tuli myös laatikkoon. Sitä taasen en tiedä miksi on mennyt tossa välissä "tarjouksiin"...

    VastaaPoista