tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kauan odotettu ilmiö

Sade, nimittäin! Sunnuntaina alkoi kauan odotettu sade, joka pesi aamun aikana luonnon vihreäksi.  Kaikki kevään aikana ilmassa levinnyt hiekka- ja siitepöly on saanut maiseman harmaaksi ja nyt luonto hehkuu vihreän eri sävyjä.  Viime viikolla alkaneet lämpöiset yöt saivat jo kasvit kasvamaan, mutta varsinaisen lähdön kesän kukoistukseen ne saavat nyt tästä taivaalta hiljakseen putoilevasta vedestä.  Sademäärä on ollut toistaiseksi noin 15 milliä vuorokaudessa, eikä ennuste lupaa sen suurempaa määrää kerralla.  Maa ehtii imeä kosteutta tarpeeksi syvälle.



Tomaatin taimet ovat jo pitkällä

Olen vähentänyt uutisten seuraamista ja livepäivitysten lukemista liittyen koronauutisointiin, enää ei tiedä oikean ja väärän tiedon eroa, näin massiivista yhden aiheen uutisointia ei ole ennen ollut.  Ja kaikilla tuntuu olevan oma mielipide asiasta, oli se sitten tautitilanne tai tuleva rajoitusten helpottaminen.  Ja kun viranomaiset yrittävät tuoda julki suunnitelmiaan, siihen löytyy aina parempi ja oikeampi mielipide, miten asiat pitäisi hoitaa.

Ranskan ministeritasolla tuotiin julki de-confinement kaavailu, eli kuinka toukokuun 11 päivän jälkeen yhteiskunnan toimintaa ryhdytään normalisoimaan.  Päällimmäisinä aiheina oli lastentarhojen ja ala-asteiden avaaminen ensin, muiden kouluasteiden seuratessa myöhemmin perässä.  Kouluvuosihan kestää täällä heinäkuun alkuun, eli kouluvuotta on jäljellä enemmän kuin Suomessa.  Luonnollisesti kaikkien tulisi pyrkiä noudattamaan varoetäisyyksiä ja mahdollisesti käyttämään maskia, samoin kuin muidenkin ihmisten tuon päivämäärän jälkeen.  Etenkin julkisilla paikoilla liikkuessa maskin käyttö olisi pakollista.

Tämä maskipakko on saanut etenkin isoimmissa kaupungeissa pormestarit varpailleen, mistä ja kuinka pian maskit saadaan kaikille toimitettua.  Tässä kysytään järjestelmällisyyttä ja sitoutumista aikatauluhin, se on jo suuri haaste täällä.  Mutta uutiset Nizzasta, Cannesista ja muista suuremmista kaupungeista liittyen maskien jakeluun kertovat, että aikataulussa pysyttäneen.  Toinen asia onkin sitten pikkukaupungit ja kylät ympäri maaseutua, haasteena lienee saada hankittua maskit (joiden saatavuuden kaikki tietävät) ja yksityiset ovat alkaneet tehdä niitä yleensä kaupungintalon koordinoimana.

Mutta ennenkuin tuo päivämäärä koittaa, on kestettävä vielä kolme viikkoa tätä sulkua ja se tulee olemaan kova paikka.  Grassessa pormestari sai armeijan avuksi valvomaan ihmisten liikkumista, yhtenä syynä armeijan läsnäoloon lienee suuri määrä koronaan sairastuneiden poliisien poissaolo työstä.





Mandelieun pormestari ilmoitti, että heti kun ihmiset ovat saaneet maskit, niiden käyttöpakko astuu voimaan. Tähän sisäministeri vastasi, että moista määräystä ei ole annettu virallisesti kansallisella tasolla, joten se ei ole voimassa. Oikea aikataulu on toukokuun 11. päivän jälkeen, mikäli siihen päädytään hallituksen keskusteluissa toukokuun alussa.  Pormestari Sebastien Leroy totesi, ettei valtiolla ole käsitystä elämän reaaliteeteista ja maskia on käytettävä heti, kun sellaisen saa.

No, turha ihmetellä, ettei EU:ssa pystytä keskitetysti toimimaan samalla tavalla kriisin aikana, kun ei edes maiden sisällä ole yhtenäistä käytäntöä. Tämä on nähtävissä ei vain Ranskassa, vaan myös muissa maissa.

Vallauriksen pormestari Michelle Salucki ei halua avata kouluja toukokuussa, vaan odottaa selkeitä ohjeita ja viimeisintä tilannekatsausta taudista, ennenkuin suostuu avaamaan koulut. Hänen aikataulunsa koulujen avaamiselle on tällä hetkellä syyskuu.

Onhan näitä juttuja. Nyt vain alkaa olla mitta täynnä itselläni, näiden lisäksi kun lukee mitä Suomessa tapahtuu ja kuinka siellä asioita hoidetaan, niin entistä enemmän alkaa vanha (kiinalainen !!) sananlasku, "tärkeintä elämässä on puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeätä", olla se päivän teema.

Mikäs siinä, sateen jälkeen tulee aurinko ja rikkaruohot odottavat kitkijäänsä.  Ja niitähän täällä riittää, samoin kuin viiniä, joka ei ihan heti tältä tontilta lopu.

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Ja pysykää terveinä!
 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti