lauantai 21. maaliskuuta 2020

Viides päivä kieltoaikaa Ranskassa


Tänään lauantaina lienee liikkumisrajoituksia venytetty äärimmilleen, koska koko Alpes-Maritime:n departementissa on ulkonaliikkumiskielto öisin 22-05.  Antibesissa otettiin dronet käyttöön valvontaan Nizzan lisäksi.

Täällähän ei siis tapahdu yhtään mitään. Paitsi, luonto herää siihen, että ihmiset eivät liiku eivätkä autot ajele, vaan ennennäkemätön rauhallisuus laskeutuu kaikkialle.  Eläimet varmasti ottavat kaiken hyödyn irti tästä tilanteesta ja siksi meilläkin on pidettävä huolta sähköpaimenen toiminnasta, muuten villisiat ottavat komennon puutarhassa.

Tänään oli taas aurinkoinen ja lämmin päivä kylmän yön jälkeen, alkuviikosta onkin sitten ennusteessa vesisadetta ja paljon kylmempää muutamaksi päiväksi.  FB muistutti kahden vuoden takaa kuvalla, tähän aikaa silloin meillä oli maa valkoisena - lumesta.

Aamukävelyllä koirien kanssa vaihdoin pari sanaa alempana joen varressa olevien talonomistajien kanssa, heillä sekä kolmessa muussa talossa oli käynyt murtovarkaita viikolla.  Varkaat osasivat laskea yhteen 1+1, sillä liikkumisrajoitusten alettua tiistaina, näihin kakkosasuntoihin ei siis olisi kukaan tulossa, joten sinne siis.

Olen täällä sanonut talon vieraille, että kaikki mikä ei ole naulattu kiinni, lähtee ennemmin tai myöhemmin kävelemään.  Meiltäkin on viety aurinkotuoleja, niiden pehmusteita ja pöytiä pihasta, kuten myös nuorin koiramme!  Martta sentään saatiin takaisin, ja näiden varkauksien jälkeen asenteeni ventovieraita kulkijoita kohtaan on ensimmäiseksi varautunut.  Jos ei ole mitään todistettavaa asiaa vierailuun, pihaan ei ole mitään tulemista.  Tämä toimii hyvin ottamalla käyttöön yhtä aikaa ranskalaisen ylimielisyyden ja suomalaisen suorasukaisuuden ...

Mutta, muistetaan nyt pitää itsestä huolta ja välttää muita! Tässä meidän teemaamme sopiva suojainvinkki, löytyy myös roseena! 




perjantai 20. maaliskuuta 2020

Ensimmäinen kauppareissu




Tuli käytyä kaupassa.  Lupalapun täytin ja ruksasin kohdan "Välttämättömien tavaroiden osto". Ajoin kylän läpi, jossa muutama auto ajoi ja jokunen ihminen poikkesi tupakkakauppaan.  Lisäksi avoimia liikeitä oli leipomo ja noutopizza.  Jokaisen näiden ovella iso lappu, jossa sanotaan, että vain yksi henkilö kerrallaan sisään.

Hyper U, paikallinen ostoskeskus oli hiljainen, kaikki muut liikkeet suljettuna, mutta Prismaan verrattava marketti auki.  Perjantai-illaksi väkeä ei ollut kaupoilla, kassajonoista ei tietoakaan. Muutamia asiakkaita kulki hengityssuojat kaulalla tai suunnilleen suun peittäen, nenä ei ollut mahtunut sinne alle.

Takaisin palatessani santarmit olivat kylän torilla pysäyttelemässä harvoja kulkijoita ja kyselemässä lupia.

Mietin, kuinka ranskalaisuus tulee muuttumaan tämän episodin jälkeen, koska uskalletaan taas antaa poskipusuja ja halata, tai edes tulla alle metrin päärän toisesta? Miten kaupat saavat ihmiset taas shoppailumoodiin, siis ne liikkeet, jotka kestävät taloudellisesti tämän ajan?

Maksutavat ovat muuttuneet Ranskassa tartunnan pelossa, nyt ei hyväksytä enää käteistä, saati niitä iki-ihania shekkejä. Nyt jos koskaan olisi ranskalaisilla maksuliikennettä hoitavilla yrityksillä oikea aika ruveta kehittämään mobiilimaksamista kaikille ihmisille, tottahan Apple Pay toimii jo, mutta harvoissa paikoissa ja vain iPhonen omistajille.  Ehkä firmat ovat tätä jo suunnitelleetkin, mutta paikallinen kulttuuri lienee se suurin vastustus, ei täällä ole edes päästy vielä shekeistä eroon.

Jokainen päivä tuo uusia rajoituksia ihmisten liikkumiseen, tänään on suljettu kaikki luonnonpuistot, ja Var:in departementti on kieltänyt liikkumisen kaikilla niillä alueila, missä ihmiset yleensä liikkuvat; jokien varret ja metsät. Erikseen mainitaan, että metsiksi luetaan kaikki yli 4 hehtaarin puuta kasvavat alueet.

Tästä voi tulkita sen, että ihmiset eivät ole noudattaneet liikkumisrajoituksia, vaan tavalliseen tapaan, kuten normaalisti vapaa-aikana, haluavat liikkua luonnossa.  Mutta hallituksen rajoitukset tarkoittavat todella sitä, ettei ulos mennä, siellä ovat muutkin ja mahdollisuus taudin leviämiseen kasvaa.

Vielä loppuun toisenlainen näkökulma, tupakkakaupat ovat määritelty yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiksi liikkeiksi.  Vaikka tupakan aiheuttamiin sairauksiin kuolee 73 tuhatta ihmistä vuosittain...


No photo description available.

Ettei menisi liian vakavaksi

Pitää hieman keventää tätä masentavaa uutisointia, tässä muutama Whatsapissa kiertänyt vitsi ja meemi:

Lukašenka oli aiemmin kehottanut kansalaisia välttämään paniikkia ja jättämään käsidesin ja hengityssuojat toistaiseksi apteekkiin. Maanantaina hän antoi yhdeksälle miljoonalle valkovenäläiselle omat neuvonsa koronavirustartunnan torjumiseen. Meduza-uutissivuston presidentin televisiopuheesta poimimat ohjeet ovat seuraavat:

”Peskää käsiä.”

”Syökää aamiainen, lounas ja päivällinen ajoissa.”

”Juokaa votkaa. En itse ryypiskele, mutta olen viime aikoina pilan päiten muistuttanut, ettei alkoholilla pidä ainoastaan pestä käsiä. Kiskaiskaa 40–50 grammaa päivässä puhdasta viinaa, niin jopa lähtee virus. Mutta ei töissä!”

”Käykää kuivissa löylyissä, edes pari kolme kertaa viikossa. Kiinalaiset ovat meille kertoneet, ettei tämä virus kestä yli 60 asteen lämpötiloja.”

”Tehkää töitä, mieluiten peltohommia traktorilla. Onhan se mukava töllöttää televisiota, mutta maalla tehdään traktorihommia eikä kukaan puhu viruksista. Siellä traktori parantaa kaiken ja kaikki!”

                                                                *************

Panokset kovenevat



*************




Perjantai-aamu 20.3.2020

Aamun tilanteita Ranskassa:

- pyöräily on kielletty
- kävellen tapahtuva ulkoilu on sallittu 2 km etäisyydellä kotoa, yksi henkilö kerrallaan

Ranskan johto pitää kokousta aamupäivällä ja sieltä odotetaan uutista liikkumisrajoitusten jatkamisesta pidempään, nythän rajoitukset ovat voimassa 15 päivää, joista päivä 4. on menossa.

Yksi päivän puheenaihe on vihannes- ja kalatorien aukiolo, ne olisivat turvallisempia paikkoja ruokaostoksiin.  Nyt kauppoihin jonottaminen ja sisätiloissa kaupassakäynti ovat riskipaikkoja.


Kauppajonot 17.3.2020


Maanantai-iltana paikallisella ostarilla ei ollut mitään järjestystä, kauppaan pääsi sisään kaikki yhtäaikaa, mutta ei mitään hamstrausta ollut havaittavissa.

Sitten tiistai-aamu olikin jo eri asia:


Palasin omalle kylälle pieneen Casinoon, jonne pääsi yksi asiakas kerrallaan sisään:


Tästä se alkoi, vielä aamulla ei liikkumislupalappuja tarvinnut, virallinen kontrolli alkoi vasta kello 12 tiistaina päivällä.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Ranskan Riviera 19.3.2020


Nizzassa on otettu käyttöön dronet liikkumisen valvontaan.  Paikallinen poliisi lennättää niitä keskustan yläpuolella ja seuraa, kuinka hyvin ihmiset noudattavat liikkumisrajoituksia.  Dronet ovat varustettu kovaäänisillä, joista voidaan tarvittaessa ilmoittaa: "Säilyttäkää turvalliset etäisyydet" ja "Tarpeeton liikkuminen on kielletty".

Ihmiset liikkuvat edelleen Nizzassa melko huolettomasti, ja kaupungin viranomaiset ovat valmiina sulkemaan Promenade des Anglais:in, eli Nizzan rantakadun.

Alpes-Maritime:n, Var:in ja Bouches-du-Rhonen departementeissa ovat kaikki rannat suljettu.  

St Tropezin vuotuinen Euro Harley Festival on peruttu, se kerää vuosittain tuhansia harrikkaharrastajia paikalle.

Monacossa prinssi Albert on sairastunut koronavirukseen.  Monacon F1 kilpailu on siirretty myöhemmäksi.

Pariisista maanantai-iltana rajoituksia paenneet ihmiset ovat tulleet kakkosasunnoilleen Rivieralle ja aiheuttavat hämmennystä paikallisissa asukkaissa.

Kaupungit ovat valmistautuneet avaamaan terveydenhuollolle urheiluhalleja ja kokoustiloja potilaiden hoitoa varten.

Mercantourin luonnonpuisto on suljettu vierailijoilta, ainoastaan paikalliset saavat liikkua A4-paperin kanssa.

Tällä hetkellä Ranskassa on 4761 sairastunutta ja 372 kuollutta.

Viimeisin muistutus liikkumisrajoituksista on seuraavanlainen:

▶️ TO #REMINDER the following activities are prohibited and punished by the laws of a fine of € 135:
 Running around a remote area from home (more than 200 m),
 Staying on the beach or on a bench,
 carrying out a boating activity,
 Fishing and diving,
 Walking around the forest.

Eli kauas ei saa mennä kotoa lenkille, eikä metsässä saa samoila... Onneksi meillä on kolme koiraa ja reilu 20 hehtaaria viinitarhaa/metsää, jonne ei varmasti poliisit eksy...

Tässä tämän päivän tartuntatilanne PACA:n eli Provence-Cote d'Azurin alueella. Himmeämpi numero on departementin numero ja tummassa pallossa on sairastuneiden määrä.

Image may contain: text

Ranska koronaviruksen kourissa

Eipä ole ollut aiheita kirjoittaa viime aikoina, kun Hassan on seissyt pihalla enimmäkseen.  Italiassa on käyty viime vuoden puolella muutaman kerran, ennen tautiaikaa, muuten matkailu autolla on jäänyt vähiin.  Ja muuten, Hassan on nyt myynnissä.

Mutta tänään, 19. maaliskuuta 2020, on niin paljon koronauutista liikkeellä, että ajattelin päivittää (lähes) suorana uutisia Ranskasta.

Tilannehan on se, että liikkumista on rajoitettu kaikkien niiden käsipesuohjeiden lisäksi.  Nyt sallitaan liikkuminen asinoastana kauppaan, tupakkakauppaan, lääkärille, apteekkiin sekä ulkoilu kodin lähialueella.  Ja tietysti koirien ulkoilutus on sallittu.  Kun lähtee liikkeelle, mukana on oltava A4-arkki, jossa on hallituksen lomake tulostettuna.  Siihen pitää täydentää nimi ja yhteystiedot, ruksata syy, miksi on liikkeellä ja päiväys, sekä allekirjoitus.  Työnantajalle on samanlainen lomake, jolla todistetaan työntekijän välttämätön liikkuminen.

Töissä saa käydä, siis sellaisissa yrityksissä, joiden toiminta on yhteiskunnalle välttämätöntä.  Maatalous kuuluu näihin, joten meidän viinitarhoillamme ovat ihmiset työssä.

Kun ihmisiä on lähekkäin, henkilökohtainen tila on säilytettävä ja se tarkoittaa vähintään metrin etäisyyttä toisiin.  Tämä tahtoo unohtua kauppajonossa ja muualla tunteita herättävässä tilanteessa, esimerkiksi lentokentillä tuppaa usein ihmiset kasaantua.  Liikkumista tai liikkumattomuutta valvomaan on valjastettu 100 000 poliisia, mutta eivät hekään joka paikkaan ehdi, joten kaikki on kiinni yksilön järjenkäytöstä.

Jos poliisi pysäyttää ja ihmiseltä ei löydy edellämainittua paperia, seurauksena on 135 euron sakko.  Tiistaina, eli toisena päivänä kieltoaikaa, sakkoja kirjoitettiin lähes 4000 kappaletta.

Näillä mennään, toistaiseksi, ja tuntuu siltä, ettei tilanne muutu muutamaan kuukauteen.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ennen pääsiäistä kesälomalla


Meille oli jäänyt viimevuotisia lomapäiviä pitämättä, joten tarjoutui tilaisuus viettää kuusi päivää tien päällä.  Alunperin oli tarkoitus lähteä ystävien kanssa matkaan, mutta heille tuli este, joten lähdimme kahdestaan, jos kolmea koiraa ei lasketa..

Matka alkoi taas Italian suuntaan, suunnitelmana ajaa ensin Baroloon, sitten Mont Blancin tunnelin läpi Ranskaan ystäviä tapaamaan ja jotakin reittiä takaisin kotiin.  

Ensimmäisenä päivänä pääsimme Laiguegliaan (onhan hankala lausua...), jossa tähtäsimme rannassa olevaan matkailuautoparkkiin.  Parkki on viidelle autolle, ja tietysti kaikki paikat varattu.  Itse asiassa, ne näyttivät olevan paikallisten autojen säilytyspaikkoja, eikä matkailijoiden kulkineita. Vieressä on iso parkkialue, joka oli lähes tyhjä, ja kieltokilvistä huolimatta pysäköimme puiden väliin.  Maksullinen pysäköinti alkaa vasta huhtikuun puolesta välistä ja jatkuu syyskuun loppuun.

Juu, ei matkakulkimia...

Mutta tilaa on sesongin ulkopuolella, eikä kukaan tule valittamaan



Olimme siis Italian Rivieralla

Aamulla oli yhtäkkiä vapautunut yksi paikka, myöhäistä ja  hiukka ahdasta..
Maisemat Italian Rivieralla olivat ihan ok, merta, hiekkaa ja rantakatu.  Mittakaava oli vain hieman pienempi kuin rantakaupungeissa yleensä, kävelytien leveys ei ollut juuri tavallista jalkakäytävää leveämpi ja hiekkarantakin oli kapoinen.  Voi vain kuvitella, kuinka paljon väkeä on sesonkina, ja kuinka ahdasta joka paikassa täällä silloin on.




Juu - Ei, siis tuolla kujan päässä on kämppäri? Ja asuntovaunupaikoitus??? Ihan äkkiä ei tuonne tuuppaisi autollakaan.

Barolon kutsu kuului ja lähdimme ajamaan erittäin kuoppaisia ja huonopintaisia teitä, jopa moottoritiet tällä alueella ovat kuin aaltopeltiä.  Matkalla kävimme Mondovicinon outletissa, sekä vieressä olevassa suuressa ostoskeskuksessa, josta täydensimme jääkaappia ja kuivavarastojamme italialaisilla herkuilla.

Baroloon asti emme ajaneet, vaan yövyimme Vergnen kylässä Barolon kunnassa leirintäalueella nimeltä Sole Langhe.  Paikka on maatilalla sijaitseva pieni "agri"-leirintäalue, ja omistajat puhuvat hyvää englantia.  Autopaikat ovat enemmän tai vähemmän kallellaan ja pari päivää aikaisemmin olleet sateet olivat pehmentäneet nurmen.  Ensimmäisestä paikasta pääsimme juuri ja juuri pois, ennenkuin renkaat olisivat vajonneet niin syvään, että olisi tarvittu tilan traktoria.  Toisessa paikassa olikin puolet hiekkaa, jossa pysyimme pinnalla.  Ympärillä kasvoi pähkinäpuita ja tietysti viiniköynnöksiä. Oikein mukava paikka, mutta reilun sadan metrin päässä pellon toisella puolella haukkui naapurin piski koko ajan, yölläkin, joten se on iso miinus paikalle.




Aamulla kävin kylän raitilla katsomassa, josko löytyisi tuoretta leipää. Siellä on pieni kauppa, jossa oli myynnissä tuoreita leipomuksia, tosin italialaiseen tapaan enimmäkseen makeita tuotteita. Aamukahvin jälkeen lähdimme kohti Sukulan viinitilaa, joka ei sijaitse aivan Barolon kaupungin lähellä, mutta Barolon viinialueella kuitenkin.  Azienda Agricola Sukula on Serralunga d'Albassa, Nebbiolo-rypäleen viljelyalueella. Tila on kooltaan neljä hehtaaria ja tilan reunassa kulkee itä-länsisuunnan raja, jonka toisella puolella on pieni alue Nebbiolo-rypälettä, josta tehdään Barbaresco-viiniä. Tämä raja määrittelee Nebbiolo-rypäleen viljelyalueen, josta saa tehdä Barolo-viiniä.  Barolo-viinin viljelyalueen koko on vain 1800 hehtaaria, ja se on saanut viininviljelyyn sopivan maan hinnan huikean korkeaksi, yksi hehtaari maksaa 2,5 miljoonaa euroa, ilman viiniköynnöksiä!






Viiniköynnösten hoito on täällä melkein taidetta!  Kasvua seurataan joka päivä ja köynnöksiä ohjataan kasvamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sukulan tila on luomutila, jossa käynnösten välissä kasvaa ravintoa tuottavia kasveja, kuten kauraa, apilaa ja härjäpapua, ja kun ne niitetään, ne antavat ravintoa köynnöksille.  Köynnösriveissä on feromonihoukuttimia, jotka keräävät paikalle haitallisia hyönteisiä syöviä hyviä hyönteisiä ja viinitarhojen ympärillä kasvavat hasselpähkinäpuut, joissa viihtyvät hyönteiset niinikään auttavat viinitarhoja tuhoavien hyönteisten torjunnassa.



Vilma Sukulan tilalla



Saimme Jyrki Sukulalta kattavan tietopaketin Barolosta ja tilan toiminnasta, vaikka vierailumme oli hänelle yllätys.

Palasimme takaisin Barolon kaupunkiin, teimme pienen kävelyretken kujilla ja nautimme lounaan ravintolassa.  Onneksi oli arkipäivä ja lomakauden ulkopuolella löytyi Hassanille helposti paikka. Viinimuseon jätimme seuraavaan kertaan.

Barolo
Barolosta otimme suunnaksi Aostan laakson ja matkalle osui Mondovicinon outlet-kylä, jonne poikkesimme.  Muotimerkkejä putiikeissa, lukumäärä sellainen, ettei jaksa edes laskea, saati käydä jokaisessa.  Lisäksi vieressä ovat isot liikkeet kuten Euronics ja Jysk, ja niiden takana vielä ostoskeskus.  Täällä himoshoppaaja menettää kyllä kontrollin ja ajantajun.  Me pääsimme kuitenkin hyvin jatkamaan matkaa.

Hulppeita autoja koko jono, mutta rajoitus 60km/h

Enempi italialainen 

Torinossa etsimme eläintarvikeliikettä, hakusessa oli näppärät valjaat koirille ja ruokapussi, valikoimat siinäkin suhteessa ovat monipuolisemmat Italiassa.  Vaan kuinka ollakaan, Torinon uusi outlet osui eteemme ja sielläkin ehdittiin poikkeamaan...

Torinon outletin tunnus

Pitkän päivän päätteeksi ajoimme Aostan laaksoa pitkin etsien Park4nightin suosittelemia yöpymispaikkoja.  Kaksi ensimmäistä olivat toivottomia asfalttiparkkeja kiertoliittymien vieressä, mutta sitten Montjovet:issa tärppäsi.  Joen rannalla hiekkapintainen kääntöpaikka, toisella puolella jalkapallokenttä ja toisella puolella puisto.  Mitä mainioin paikka yöpyä rauhassa.



Seuraavan päivän ajomatka ei ollut pitkä, reilu 120 kilometriä Ranskan puolelle Cluses:iin ystävien luokse.  Ajoimme yöpaikasta vanhaa tietä kohti Mont Blancin tunnelin suuta ilman mitään jonoa ja pääsimme välittömästi jatkamaan tunneliin maksettuamme 58 euroa yhdensuuntaisesta matkasta! Lumihuippuiset Alpit olivat tervehtineet jo edellisenä päivänä meitä ja sama jatkui tullessamme Chamonix'in laaksoon.  Lumitilanne ei enää mahdollistanut laskettelua, ja alue odottikin hiljaisena tulevaa kesäsesonkia.



Kyydissä pari tukkia...




Alppien juurella vietimme kaksi seuraavaa yötä eri ystäviemme luona. Ensimmäisessä nukuimme autossa pihassa ja toisen yön koulun parkkipaikalla.

Kotimatkalle lähdimme Albertvillen kautta, kohteena Frejusin tunneli Italian puolelle. Upeat maisemat saatiin vielä kameraan mukaan ajaessamme Megeven läpi ja sieltä alas Albertvilleen. Pikainen kaupassakäynti ja navigaattoriin laitettiin parkki Saint-Julien-Mont-Denis:in kylässä. Saavuimme jalkapallokentän viereen juuri ennen iltahämärää ja Googlen kartassa näkyvät katoskehikot ovat nyt katettu aurinkopaneleilla.  Sinne alle mahtuu loistavasti auto ja sateen sattuessa on myös suojassa.  Park4night -sovellus opasti tämänkin paikan, tosin kommenteissa valitettiin yöllä haukkuvaa koiraa, mutta meidän siellä yöpyessä koira oli ilmeisesti sisällä, koska sen haukku alkoi vasta aamulla.


Tie Chamonixin suuntaan

Mont Blanc pilvessä



Aamuvarhaisella jatkoimme ylöspäin Frejusin tunnelia kohti.  Taaskaan ei ollut mitään liikennettä ja samoin kuin Mont Blanc:in tunnelissa, maksu oli 58 euroa.  Italian puolella emme menneet moottoritielle, vaan ajoimme alas laaksoa vanhaa tietä, SS335:sta.  Näin pääsee näkemään pikkukyliä ja paikallista elämää.

Kylässä nimeltään Exilles on massiivinen linnoitus, josta on vartioitu aikoinaan Alppien ylittäjiä nykyisen Ranskan ja Italian välillä.  Ikävä kyllä portilla oli ainostaan ilmoitus talviaikaisesta sulkemisesta, ei mitään muuta, mutta pääsi sen ympäristössä sentään jaloittelemaan.

Exillesin linnoitus




Meidän rytmiryhmä...
Päivän kohteena oli ensin Cuneo, jossa kävimme vielä hankkimassa viimeiset herkut isosta Auchan:in marketista ja sitten Limone, pikkukylä vuorilla matkalla Ranskaan.  Limonesta kirjoitinkin viime syksyltä ja samaan paikkaan pysähdyimme yöksi, joki kohisi vieressä rauhoittavasti.  Täälläkin oli hiljaista juuri talvi- ja kesäsesongin taittuessa, hiihtohisseille ei ollut enää asiaa.  Illalla söimme paikallisessa ravintolassa, oli pastaa ja pizzaa sekä pihviä ja tuoretta parsaa.

Siinä saa puu kasvaa
Huomaa:  matkailuautojen pysäköintikielto on peitetty lätkällä, sopii hyvin!

Limonen idylliä

Viimeinen päivä alkoi ajamalla ylös Colle di Tenda:lle, vuoristopassille, joka yhdistää Italian Piemonten ja Ranskan Alpes-Maritime departementin.  Passin ylitys ei onnistu autolla, mutta tunneli on rakennettu 1882 ja on 3,2 km pitkä.  Se on yksi vanhimmista tunneleista ja on lähes alkuperäisessä kunnossa.  Aikoinaan sitä pitkin mahtui autot ajamaan yhtäaikaa kahteen suuntaan, mutta nyt tunnelin liikennettä ohjataan liikennevaloilla vuorosuuntiin.  Italian puolella on merkkejä tietyöstä, mutta Ranskan puolella onkin sitten suuret tietyöt käynnissä, siellä rakennetaan ja vahvistetaan tunnelille tulevaa rinnettä, jossa on useita 180 asteen mutkia.

Italiasta sisään...

Ja ulos Ranskaan...
Vielä kerran ajetaan Ranskasta Italiaan ja takaisin Ranskaan, kun tullaan Tendeltä Ventimigliaan ja siitä A8 moottoritietä länteen Nizzan ohi kotiinpäin.

Anopinmaitoa... 70% !