perjantai 30. tammikuuta 2015

Näin seurataan SM Ralleja menemättä paikanpäälle!

Tottahan se kannattaa osallistua paikanpäällä ralleihin, koska siellä pääsee siihen oikeaan tunnelmaan.  Huoltoparkissa pääsee näkemään sitä työtä, jota huoltotiimi tekee autojen saapuessa erikoiskokeelta tauolle ja aistii sen moottoriharrastuksen syvimmän olemuksen autojen lähtiessä taas kisapätkälle.  Huoltotiimi tekee kellontarkkaa työtä ensimmäisistä sekunneista lähtien ja työkalujen sekä nopeiden keskustelujen äänien yli kuuluu vain kartturin ilmoitukset jäljelläolevista minuuteista ennen huollon loppumista.

Lisäväriä huoltoon tuo tilanne, jossa autossa on odottamatonta tai suurempaa vahinkoa erikoiskokeen jälkeen, se vaatii huoltotiimiltä joustoa ja improvisaatiota, että auto saadaan jälleen kilpailun sääntöjen vaatimaan kuntoon ja jatkamaan seuraaville erikoiskokeille.  Ikävimmillään kilpailu on keskeytettävä, jos autosta on rikkoutunut osa, jota ei ole huoltoautossa, tai sitä ei ehdittäisi vaihtaa huollon aikarajoituksen puitteissa.

Mutta, jos kuitenkin joutuu seuraamaan rallia kotona, niin siihen löytyy monta mielenkiintoista palvelua:



Jaro Kinnusen kotisivuilla ovat linkit kaikkiin tärkeimpiin palveluihin, joista pääsee seuraamaan rallituloksia reaaliajassa.

GPS-seuranta näyttää karttapohjalla autojen etenemisen erikoiskokeilla sekä siirtymätaipaleilla.  Tämän mahdollistaa pieni seurantalaite jokaisessa autossa, ja se on myös turvallisuusväline kilpailijoille.  Linkki Jaron sivulta vie käynnissä olevan ralli SM-kilpailun seurantaan.

Ralliradio on rallin SM-sarjan virallinen ralliradio netissä.  Ralli SM löytyy myös Facebookista ja nopeimmat ralliuutiset löytyvät Twitteristä @RalliSM ja rallien kuvia Instagramista ralli_sm.

LIVE-tulosseuranta vie Ralli SM-kotisivuille ajantasaiseen tulospalveluun.

Ja vielä yksi, uusi palvelu tälle kaudelle ja ainoastaan Jaro Kinnusella rallin SM-sarjassa, "Yllätysseuranta", jossa saadaan näkyviin Jaron sykearvot erikoiskokeiden aikana!


Tämän mahdollistaa SUUNTO Ambit3 urheilulaite, josta haetaan kokemuksia moottoriurheilun puolelta.  Jatkossa tullaan näkemään muitakin yhteenvetoja erikoiskokeiden aikana kerätystä tiedosta, sillä Suunnon Movescount sovellus Internetissä mahdollistaa omien pikku sovellusten ohjelmoinnin laitteeseen.

Vielä palataan huoltoon ja Tunturiralliin, jossa Jarolla oli ongelmia vaihdelaatikon kanssa viimeisellä EK:lla ja siirtymäosuudella maaliin. Tältä näytti laatikon sisällä, ihme että auto vielä liikkui:


Tästä lähtee palautetta laatikkotehtaalle, jonka huollon jäljiltä lähdettiin ensimmäiseen kisaan...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti